lauantai 31. lokakuuta 2015

millä tunteella se koti oikein rakennetaan?

Tuossa männäpäivinä blogini nimi herätti kepeää huvitusta eräällä Facebookin raksaajapalstalla. "Tunteella"-sana kirvoitti keskustelussa erinäisiä huulenheittoja. Siinä suomenkielen riemuvoitossa, yksi ihana bloggaajakaverini heitti ilmaan toiveen, että voisi sitä tunteen toistakin puolta täällä blogissa joskus raottaa. Että on meno turhan laimeeta tuon tunteen puolelta. No, tällä viikolla tuo haaste on pyörinyt mielessä ja näin lauantain pieninä tunteina piti se pukea täksi kirjoitukseksi.

Pääosin olen kokenut tämän rakentamisen erittäin positiivisena asiana parisuhteellemme. Lähdimme projektiin sellaisesta elämäntilanteesta, josta moni muu olisi saattanut ennemminkin laittaa ne lusikat jakoon, kuin sulloa ne entistä tiukemmin samaan lipastoon. Tämä rakennusprojekti on siis ollut meille juuri sitä, sanan todellisessa ytimessä. Minusta on ollut ihanaa, että meillä on ollut yhteinen projekti ja että me rakennamme yhteistä uutta alkua koko perheellemme. Siinä samassa minä olen saanut toteuttaa itseäni kaikkine fiksaatioineni projektipäällikön asemassa. Vaikka minä stressaankin tätä tekemistä, niin silti rakastan sitä jokaisella solullani. Tämä rakennusprojekti on niin minua!

Tällä viikolla, olemme kuitenkin olleet mieheni kanssa niin eri sivuilla, kuin on mahdollista. Miehellä oli muutaman yön työreissu, jota edelsi muita iltamenoja. Lisäksi itse jouduin viettämään kaksi arvokasta hetkeä hammaslääkärissä. Rakennusprojekti on sellaisessa tilanteessa, jossa usean eri ammattilaisen aikataulut nivoutuvat yhteen, jotta asiat edistyisivät. Tarkoittaa siis aikataulujen yhteensovittamista. Lisäksi ei yhtään helpota asiaa, että meillä ei ole vieläkään valittuna sähkömiestä, joka siis olennaisena osana liittyy seuraavaan työvaiheeseen. Huomasinpa tänään, että minulla on ollut enemmän asiaa timpurillemme kuin miehelleni.  Ja että kaiken lisäksi se kanssakäyminen on ollut paljon iloisempaa ja helpompaa hänen kanssaan.

Tämä kaikki kulminoitui siihen, että miehen työreissun loppuvaiheessa saimme aikaan puhelinriidan, jossa mieheni loukkaantui minun vihjattuani, ettei hän tee tarpeeksi asioita raksan eteen ja minä loukkaannuin, kun hän sanoi, että minäkin välillä preferoin muita asioita. Hah, että minä muka näkisin, kuulisin ja elisin mitään muuta kuin tätä raksaa?! Hurja loukkaus! Riitahan siitä syntyi. Ja meiltä hyvin poikkeuksellisesti emme sopineet sitä heti, vaan molemmat ovat sitä mieltä, että itse on oikeassa ja sen toisen pitää tulla vastaan. Siitä johtuen, hänen paluunsa jälkeen olemme käyttäneet aikamme toisillemme kettuilemiseen, toisen virheiden nälvimiseen sekä yleiseen viileyteen. Tänään raksalla ei paljon kauniita sanoja jaettu tai suukkoja annettu. Ärräpäitä lensi niin kovaa (allekirjoittaneen toimesta), että varmaan naapurit hieman muutti mielipidettään meistä.

Mutta mitä sitten? Kieltäydyn uskomasta, että tämä olisi yhtään poikkeuksellista parisuhteissa. Että muiden elämä olisi pelkkää ruusuja ja konvehtirasioita. Pitäisikö rakentaminen unohtaa, jos oma parisuhde ei ole kiiltokuvamateriaalia? Näiden menneiden yhteisten 15 vuoden aikana olen oppinut, että elämä, ja parisuhde, on vuoristorataa (yäk, nyt aloin viljellä kielikuvia…). Kyllä sinne yksi rakentamisprojekti mahtuu! Ja kun se projekti saadaan kunnialla maaliin, niin sitä ollaan taas entistä vahvempia.

Mutta sellaista tänään. Jos pohdit rakentamisen aloittamista, niin älä kuvittele sen olevan helppoa. Mutta älä myöskään kuvittele sen olevan ylitsepääsemätöntä. Tästä päivästä huolimatta, suosittelen tätä projektia kaikille! Seuraavassa vaiheessa rakennamme tätä kotia hieman erityyppisellä tunteella ;)

Eli hyvää yötä, nyt kömmin kiukkupussini kainaloon ja mahdollisesti teen sovinnon. Tai sitten en, ja jatkamme kiukuttelua huomenna.

Peace & Love :)

Pyhäinpäivän kunniaksi, kuva tunteestani :D (kuva täältä)



11 kommenttia:

  1. Hehhee, tuollaista se todella on. Minä olen meistä se äkkipikaisempi ja Joni taas välttelee riitelyä viimeiseen asti joten useasti ollaan kyllä sitten napit vastakkain koska minä haluan möyhytä asiasta ja Joni taas vain hiljenee. :D Pariinkin otteeseen lähdin renkaat ulvoen kotiin kesken raksahommien kun toisen naamaa ei vain yksinkertaisesti pystynyt katsomaan. Kerran myös läksin kävellen keskellä talvipakkasta kohti kotia ja soitin sitten hetken päästä miehen hakemaan kun oli kylmä kävellä. :D Oli kerennyt kiukku laantua sillä matkalla!

    Mutta helppoa se ei todella ole, varsinkin jos molemmat ovat intensiivisesti mukana siinä touhussa. Väsymys ja omien taitojen yliarvioinnin aiheuttama pettymys ovat kova pala. Silloin kun eniten tulistutttaa, kannattanee hetkeksi laskea vasarat kädestä ja tehdä jotain yhdessä, pariskuntana. :)

    Tsemppiä, mekin hei mentiin naimisiin rakentamisesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta :D Kyllä mua nauratti ajatus susta kävelemässä keskellä pimeää Porvoota kiukusta kihisten :D

      Ja täällä on myös yksi "möyhyäjä" joka haluaisi heti kääntää jokaisen kiven siitä riidasta. Mies taasen vaan hiljenee ja mököttää ollakseen ihan yhtäkkiä kuin mitään ei olisi tapahtunut… Mutta mies on siinä oikeassa, että joistain asioista on ihan turhaa stressata. Jos aikataulut venyy sen pari viikkoa niin so what? Ei siitä kannata vatsahaavaa itselleen ottaa. Järkevää kyllä, pystynkö siihen? Ehkä en, stressaaja kun olen :D

      Mainittakoon, että riitaa ei sovittu tuolloin eikä vielä seuraavana aamunakaan. Illalla riitelimme riidan loppuun ja se siitä :)

      Poista
  2. Voin vain arvailla sitä tunteiden vuoristorataa, mikä on tulossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se tosiaan on. Hermoilua ja huutamista. Raksaa ja rakastamista. Kiirettä ja kiukkua… Mutta silti, suosittelen! Onnea muuten tontista! Hienoa, että teilläkin lähtee projekti käynnistymään :)

      Poista
  3. Voi Essi kun tietäisit kuinka osuen kirjoitit. Olen kateellinen että pystytte kaikesta äärilaidoilla kruisailusta huolimatta jatkamaan ja tekemään yhdessä. Kaikki ei siihen pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on meidän vuosien aikana ihmetellyt jatkamistamme. Kai jotkut ovat sitäkin mieltä, että liika sinnikkyys on pahasta. Itse en ole luovuttajatyyppiä. Kiukkuinen ja temperamenttinen kyllä. Itsepäinen? Ehdottomasti! Ja hallitseva sekä pomottava. Mutta miehessä on myös omat vikansa. Yhdessä me ollaan epätäydellisiä. Ja mistä sitä tietää mitä tulevaisuus tuo. Toivotaan, että nämä myrskyt kestetään niinkuin aikaisemmatkin. Riitely on luonnollista. Iso virtuaalihali sinnepäin!

      Poista
  4. Minäkin kirjoitin muutaman postauksen parisuhteesta ja yh-mammana olemisesta raksan aikana. Oikeasti kiva kun ihmiset kirjoittavat raksa-elämästä ja sen hyvistä hetkistä mutta myös haasteista. Meillä raksa oli niin työntäyteistä ettei siihen suuria draamoja ehtinyt kehittää ja toisaalta aikuismaisesti oli ajateltava että nyt ei ole oikea hetki kiukutella tai purkaa väsymystä toiseen... sillä sitähän se monesti on, stressiä/paljon päätettävää/väsymystä molemmilla.... Mutta inhosin kaikkien puolituttujen vihjailuja että rakennetaan talo ja sitten erotaan. Ei se vaan niin mene. Lukuisat perheet ja pariskunnat rakentavat koteja ja ne ovat loppujen lopuksi perheiden parhaita projekteja. Turhaan ei saa alkaa ketään pelottelemaan!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä siis tarkoita että tämä sinun kirjoitus ketään pelottelisi, noin yleensä asiaan otan kantaa. Hienoa on että ihmiset ovat aitoja - silloin meistä on toisillemme parasta vertaistukea <3

      Poista
    2. Sä oot kyllä Karolina aikamoinen yli-ihminen kun olet pystynyt vain päättämään, että et "kiukuttele". Mä olen ainakin niin tunteella eläjä, että tunteet tulee sellaisina kuin ovat. Mutta siinä olet oikeassa, että turhaahan se on. Olisi hienoa jos osaisi itsensä (ja sen toisen) suodattaa ennen kuin räjähtää.

      Mutta ei tämä siis mitään ihmeellistä ole, riitoja tulee ja menee. HIeman sitä haluaa valoittaa myös niitä raskaita hetkiä, ei mene liian hattaraksi ja vaaleanpunaiseksi tämä kuva rakentamisesta ;)

      Poista
  5. Kotia ja rakennetaan sydämmellä ja kun rakennetaan sydämmellä on tunteet vahvasti mukana. Meilläkin riitti sitä tunnetta, mutta itse kehitin jossain vaiheessa ehkä jopa typerältä tuntuvan ajatusmallin: rakentamisen kriisit ja suuret tunteet ovat samaa kipua, mitä tuntee kovan (ja hyvän) urheilusuorituksen jälkeen lihaskipuna. :D Hierontaa sekä kylmä/lämminhoitoa vuorotellen, niin kivut katoaa ja jaksaa entistä vahvempana uuteen suoritukseen... :D Tiedän, kuulostaa hölmöltä verrata raksa-kipuilua lihaskipuun, mutta itselläni tämä toimi. Tiesin että hetken tekee tosi kipeää mutta kun nousee ylös ja lähtee varovasti liikkeelle niin pikkuhiljaa sitä alkaa vertyä... :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, me ollaan koko tämä melkein 15v historiamme oltu tällaisia räiskyviä. Riidellään kovaa mutta melko nopeasti myös sovitaan. Ja riita monesti puhdistaa myös ilmaa. Ja ai että kun tämä projekti on loppusuoralla. Odotan sitä, että voisi vaan kölliä ja nauttia elämästä :D

      Poista

On mukava kuulla sinusta