Täällä on muutettu ja uudessa talossa asuttu jo yli kuukausi. Loppuvaiheen rankkuus kuitenkin yllätti raksaajan ja piti suosiolla luovuttaa blogipäivitysten kanssa. Kun aika ja energia ei riitä, ei pidä laittaa itseään liian koville. Muistan itsekin ihmetelleeni aikanaan raksablogeja tankatessani, että miten ihmeessä postaustahti harveni loppua kohti, eikö uusista pinnoista pitäisi olla entistä enemmän kerrottavaa? No nyt ymmärrän. Vaikka alkuvaihekin suunnittelun ja kilpailutusten kanssa on raskas, niin kyllä minä nimeäisin tämän loppupuristuksen raksaamisen raskaimmaksi ajaksi. Deadlinet, viimeiset ammattilaisten aikataulujen yhteensovitukset, muutto, siivoukset, lopputarkastukset. You name it.
Mutta kaikesta selvittiin. Krapula on edelleen kamala ja valmista ei tullut muutettaessakaan. Kaikkialla näkee tehtäviä hommia. Ja rahanmeno ei todellakaan loppunut siihen muuttoon voin kertoa :) Mutta samaan aikaan sitä ihastelee, että saako sitä oikeasti asua tässä ihanassa talossa? Ja on älyttömän hienoa nähdä kaikki suunnitelmat valmiina ja että ne oikeasti toimivat!
Elämä on viimeaikoina heittänyt eteemme paljon haasteita ja välillä jaksaminen on tiukoilla. Silti voin puhtain sydämin sanoa, että hetkeäkään en kadu taloprojektia. Se oli kaiken arvoinen. Vai mitä olette mieltä?
|
Yli vuosi sitten ostettu Latva-naulakko pääsi paikalleen. |
|
Terassit alkavat valmistumaan, saunan jälkeen on ihana istuskella ilta-auringosta nauttien |
|
Etuterassi on portaita, rappauslevyjä ja rappausta (niin ja rimojen viimeistelymaalausta) vaille valmis. Sivutäytöt pitäisi urakoida valmiiksi ennen kuin näiden kimppuun päästään. |
|
Takapiha parhaimmillaan <3 |
|
Uudessa kodissa on ollut jälleen ihana nauttia leikkokukista <3 |
Mutta elämä voittaa ja lupaan sekä vannon, että kirjoitan tännekin hieman useammin kuin kerran kuukaudessa ;) Juttuideoita olisi vaikka kuinka paljon… Kuvavirtaa voi seurata hieman tiiviimmin Instagramin puolella, josta löydät minut nimellä
@kotitunteella.