Valaistussuunnittelu aloitettiin tutustumalla Pinterestin valaistuskansioon keräämiini tunnelmakuviin. Selvää oli, että pääosin haluttiin epäsuoraa valoa led-listojen ja seinävalaisimien muodossa ja lisäksi satunnaisia riippu- sekä lattiavalaisimia.
Odotan Arilta vielä listaa valaisimien tyypeistä, jotta voisimme aloittaa niiden kilpailutuksen, mutta valaisinten tyypit sekä paikat selviävät tästä sähköpistekuvastamme.
Ajattelin ensin esitellä tässä kirjoituksessa kaikken tilojemme valaistukset, mutta huomasin pian, että siitä kirjoituksesta tulisi kilometrin mittainen. Joudun siis jakamaan tilat osiin ja eri kirjoituksiin.
Keittiö-ruokailutila-olohuone
Keittiön valaisu hoidetaan led-nauhoilla ja -listoilla jotka tulevat kaapistojen ylle sekä yläkaappien alle. Lisäksi saarekkeen päälle upotetaan valaisinkisko johon tulee kolme riippuvalalaisinta. Todennäköisesti nämä Decolightin Enolat.
Valaisinkiskoon kiinnittämisen vuoksi emme joudu käyttämään noita tökeröitä kattokiinnitysosia, vaan valaisimista tulee entistä sirommat. Valaisinkisko on siitä kiva ratkaisu, että voin myös muuttaa mieltäni valaisimien suhteen. Monta kertaa ;)
Keittiön ongelmapiste on korkeiden kaappien viereen jäävä seinänpätkä / kulma. Ari epäili sen jäävän turhan pimeäksi ja siihen tuli miettiä lisävalaistusta. Itse olisin mielelläni lisännyt siihen esimerkiksi jonkun näistä:
![]() |
| By Rydens Bazar |
![]() |
| House Doctor Game |
![]() |
| Jieldé Loft 4410D |
Ruokailutilaan pöydän ylle upotetaan myös valaisinkisko ja siihen tulee kaksi-kolme riippuvalaisinta. Mallia tai tyyliä ei olla vielä lyöty lukkoon. Ehkä jotain betonista? Hyviä ideoita saa heittää kehiin ;)
Olohuoneen (ja samalla koko tämän yhtenäisen tilan) valaisee epäsuora valolista, joka kiinnitetään isojen ikkunoiden yläreunaan näin:
Meillähän eps-harkon sisäpuolelle kiinnitetään kauttaaltaan EK-kipsilevyt. Voimme siis hyödyntää kipsilevyä jättämällä sen ikkunoiden päältä niin pitkäksi, että se peittää ikkunoiden eteen tulevat screen-rullakaihtimet. Tämän ylimenevän osan alaosaan kiinnitetään led-lista joka tuo epäsuoraa valoa seinälle sekä kattoon.
Tämä valo ei kuitenkaan ole iltahämärässä kovin mukava silmälle ja siksi tila kaipaa muutakin valoa. TV-huoneen oven viereen siis tulee seinävalaisin joka valaisee ylös ja alas. Seinävalaisimiamme ei ole vielä valittu, mutta tiedämme, että ne ovat kuutiomaiset ja valkoiset. Jotain tämäntyyppistä:
![]() |
| Kuva täältä |
Mutta en sitten tiedä milloin lompakko noihin venyisi…
Näiden lisäksi saattaa olla, että olohuoneeseen tulee joku lattiavalaisin. Tämä aikaisemminkin jo kuolaamani Jieldén Loft D9406 sopisi aika hyvin, eikö ;)
Mutta siinä se, noilla valoilla pitäisi selvitä. Katsotaan minkä tilan valaistuksen seuraavaksi esittelen :)








