tiistai 14. heinäkuuta 2015

sähkösuunnittelun aloitus ja aloituskokous

Eilen aloitettiin maatyöt ja hurjan tehokas kaivinkonekuskimme Jan-Erik saikin rakennusten paikat kuorittua alle päivässä. No eipä siinä kallion päällä paljon maanpintaa ollutkaan ja onneksi ei oltu tilattu kuorma-autoja odottelemaan pois vietävää maata, olisi tullut autoille turha reissu. Tältä se tontti näytti putsauksen jälkeen:


Kalliota siis riittää… Lisäksi päärakennuksen kohdalla kalliossa on kohouma ja toisessa kulmassa aikamoinen "kuoppa".

Eilen illalla raksaprojekti eteni ensimmäisellä sähkösuunnittelupalaverilla sähkösuunnittelijamme Ari Miettisen kanssa Hendell Oy:n toimistolla. Ari on tehnyt sähkösuunnittelun isäni taloon joitain vuosia sitten ja sain isältäni vahvat suositukset Arin suuntaan. Ja eipä tainnut isä olla väärässä ainakaan ensimmäisen tapaamisen perusteella. Ari vaikuttaa vahvalta ammattilaiselta ja juttu luisti erinomaisesti. Liikoihin yksityiskohtiin ei jumiuduttu ja Ari otti kantaa myös asioihin, jotka eivät ihan hänen kentälleen kuulukkaan. Toivotaan, että hyvä tuurimme mahtavien asiantuntijoiden löytämisessä jatkuu ja suunnitelma on niin hyvä kuin odotamme.

Muutama pohdittava asia jäi eilisestä palaverista. Päällimmäisenä oli taloautomaatio, joka meitä houkuttaa, mutta kun se budjetti… Ari nosti pöydälle yhden edullisen automaatiovaihtoehdon (hyvin riisutun, tai oikeastaan valaistuksenohjausjärjestelmän, johon voi liittää myös muita sähkölaitteita) nimeltään Houm ja sitä nyt sitten pohditaan lisää kun ensimmäinen suunnitelmaluonnos on valmis. Lisäksi huomasin, että samainen järjestelmä on yhdessä asuntomessutalossa, eli käymme sitä tutkailemassa ehdottomasti! Toinen pohdittava asia on valaistussuunnitelma. Olen itseasiassa tilannut veloituksettoman valaistussuunnittelun Hide-a-litelta, mutta vasta kun näemme sen valmiina niin osaan sanoa sen riittävyydestä. Yllättävää oli, että miehenikin oli taipuvainen valaistussuunnittelijan käyttämiseen! Näistä molemmista aiheista sitten uudemman kerran ihan omissa postauksissaan :)

Tänään päivä alkoi aloituskokouksella, jossa paikalla oli luonnollisesti meidän lisäksemme kunnan rakennusvalvonnasta Staffan Mickos, pääsuunnittelijamme arkkitehti Juha Aalto-Setälä sekä vastaava työnjohtajamme Petri Rantanen.


Kokous meni erinomaisesti, vaikkakin jouduimme hieman pettymään, sillä suunnitelmamme suoraan kallion päälle perustamisesta kariutuivat. Olimme toivoneet, että kunta olisi suostunut siihen, että ryömintätila olisi pieneltä osalta taloa vain 40cm korkuinen, mutta koska olivat tiukkana minimi 60cm korkeuden kanssa, olisimme joutuneet nostamaan talon korkoa +20cm… Jo entuudestaan erittäin korkeasta korosta johtuen tämä ei tuntunut meistä hyvältä suunnitelmalta. Lisäksi meitä varoiteltiin kallion resonoimisesta alueella, jossa tullaan tulevina vuosina louhimaan paljon. Jos taloon tulisi louhintojen takia vaurioita saattaisi vastuuasioissa tulla ongelmia, kalliolle perustaminen kun ei ole nykysuositusten mukaista. Harmin paikka. Kalliolle kun oltaisi haluttu perustaa a) säästösyistä sekä b) ympäristön säästösyistä, louhinta kun ei ole halpaa huvia ja samalla osa juuri siitä tonttimme viehätyksestä posautetaan pois. Budjetti siis taitaa sanoa poks jo tässä vaiheessa… No jos jotain positiivista pitää tilanteesta löytää, niin kyllähän sorapatjalta on helpompi ja nopeampi lähteä ylöspäin rakentamaan, varsinkin tällaisen omatoimirakentajan ;) Ehkä otetaan sitten seinien nousunopeudessa aikaa kiinni siinä missä maatöissä hävitään…

Nyt siis odotetaan vielä yhden louhintafirman tarjousta ja sitten toivottavasti päästäisi ensi viikolla louhimaan. Kunta käy vielä huomenna merkitsemässä talon kulmat ja koron tontille ja sitten oltaisi good to go.

6 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että rakentaminen etenee hyvin. Tsemppiä jatkoon.

    VastaaPoista
  2. Hei onnea! Siellä on hommat nytkähtäneet hienosti käyntiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Scilla! Hiljalleen tässä aloitellaan, kärsimätön sitä on ja kaiken pitäisi tapahtua nyt eikä heti ;) Ammattilaisia kuitenkin saa hieman odotella. Louhintaporaukset alkavat ensi viikon puolessa välissä ja siihen saakka joudutaan vaan odottelemaan ja edistämään suunnitteluasioita. No pitäisi sitä muuttaakin ja sitä ennen pakata, mutta on paljon mukavampi tehdä muita asioita :D

      Poista
  3. Onnea, siitä se lähtee :) tuosta Houm:sta en ole aiemmin kuullutkaan. Kannattaa muuten taloautomaatiossa miettiä mitä siltä haluaa ja mitä siihen on mahdollista kytkeä versus mitä se maksaa. Meillä valaistus ei ole kytkettynä taloautomaatioon, emme kokeneet sitä tarpeelliseksi (eikä olisi tullut hirveästi käytettyäkään, valaistusmahdollisuudet hoidetaan himmennyksellä ja riippuvalaisimilla). Meillä taloautomaation tärkeimmät tehtävät ovat murtovalvonta, poissa toiminto joka sulkee päävesiventtiilin sekä osan pistorasioista ja kytkee murtovalvonnan päälle. Taloautomaatioon on kytketty myös vuotoanturit sekä palohälytykset ja näitä pystyy kännykkään ladattavalla appsillä ohjailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos N :)

      Taloautomaatio oli jo kuopattu, mutta nyt sitä taas pohditaan. raha ratkaisee loppupeleissä. Tuo Houm kiinnostaa myös siksi, että mahdollistaa johdottomat valaisinkytkimet. Kiviväliseinissä moiset säästäisivät hurjasti työaikaa ja johdotuksia. Muuten minustakaan valastuksen e tarvisisi olla kotiautomaatiossa. Vaikka kyllähän se kuulostaa kivalta, että voisi koko taloa hallita pädistä tai kännykästä. Sähkösuunnittelijamme tutustuu vielä tuohon Houmiin ja selvittelemme paljonko muiden automaatiotarpeiden liittäminen siihen maksaisi tai onko mahdollista. Eniten taloautomaatiossa kiinnostaisi juuri tuo murtosuojaus sekä vesivuoto että palohälytysten hallinta. Pitääkin käydä kurkkimassa sun blogista teidän taloautomaatiotekstejä.

      Poista

On mukava kuulla sinusta