sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

RIP betonilattiahaave

Nyt se alkaa olla aika varmaa. Meille ei tule unelmalattiaani :( Kyllähän minä olin lukenut betonilattioiden huimista neliöhinnoista, mutta silti en halunnut haaveesta luopua ilman perusteellista selvitystä. Ensin ihastuin mm. Musta Ovi -blogin Majan ihanaan Elämyslattia + -betonilattiaan (kirjoitin betonilattia-ihastuksestani tässä blogitekstissä)



 ja sitten vielä Decosin uutuuteen Italialaiseen Oxydaan jonka sain kokea HEVI Kivitalojen Panthera Tigris -messutalossa.



Maja varoitteli blogissaan Elämyslattia +:n n. 90€ neliöhinnasta, joten sen junan uskoin menneen jo siinä. Oxydasta odottelin tarjousta Decorativelifeltä ja toivoin sen olevan alhaisempi. No, viime viikolla sain vihdoin tarjouksen ja todella kivoista alennuksista huolimatta hinta jäi (asennettuna) yli 70 euron. Budjettiamme tarkkailtuamme jouduin myötämään, että mieheni on oikeassa - ei meillä ole moisiin neliöhintoihin varaa :( Hieman vielä toivo nousi kun tuleva naapurimme Koti rinteessä -blogin Satu kertoi, että he olivat saaneet puhelimessa aika positiivisen hinta-arvion Lattiamieheltä Elämyslattiasta. No, eipä se halpa sekään tarjous ollut kun tuli kirjallisena. Asennettuna elämyslattia +:n hinta on valitettavasti n. 90€ + alv /m2… No, jos asennuksen tekee itse, niin neliöhinta jää neljänkympin pintaan, mutta onhan siinä hommaa…

Summasummarum, en näe enää oikeastaan mitään toivoa, että meille unelmalattiamme tulisi :( Pää ylös ja kohti uusia pettymyksiä siis. Näyttää siis vahvasti siltä, että meidän ainoa lattiavaihtoehto on vinyylilankku.

19 kommenttia:

  1. No voi harmi :( Haaveista luopuminen kirpaisee aina, ja harvapa sitä pystyy kaikkia unelmiaan taloonsa toteuttamaan.
    Oletko muuten kysynyt tarjousta uudenmaan betonikuvioinnilta? ( http://www.uudenmaanbetonikuviointi.fi/) He tekivät meidän betonilattian korjauksen ja pinnoituksen ja voin suositella lämpimästi. Käyttävät SBL:n tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oikun olisi rajattomat varat. Tulisi aika huima talo ;)

      En ole heiltä kysynyt. Pitää laittaa tiedustelua. Mutta budjetti näyttää sen verta tiukalta, että epäilenpä että mikään betinilattiapinnoite ei pääse vinyylilankun hintaan.

      Poista
  2. Lattia asia on iso!Meille tuli vinyylilankku.Olin miettiny parkettia ja jonkin verran betonia mutta mies ei innostunut.Eihän se muovi ykkösvaihtoehto ole...mut kestää lasten touhut ja saa yhtenäisen pinnan kun sopii keittiöön ja eteiseenkin.Ihan kivalta tuo näyttääkin..muutto kk päästä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että teillä ei vinyylilankkuun päätyminen harmita. Noilla samoilla periaatteilla meilläkin on vinyylilankku vahvoilla. Kiva että kommentoit Jane :)

      Poista
  3. No voihan. Minäkin olisin halunnut eteisen ja pesutilat betonilattialla ja muut aidolla lankkulattialla, mutta kumpaakaan ei talofirman väki suostunut tekemään. Eli taas näitä rakennustavan huonoja puolia... Toisaalta nyt meillä on ihan kivat laatat ja parketti, ei huono vaihtoehto nämäkään vaikka alkuun harmittikin ja lujaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kai näistä haaveista joutuu yksi jos toinenkin välillä luopumaan. Ja ensin harmittaa. Toivotaan, että tämä lattia-asia ei ole sellainen joka minua harmittaa vuosienkin päästä ;) kai se riippuu siitä miten kivan siitä b-vaihtoehdosta saa :)

      Poista
  4. Käy katsomassa katinkokeellisetremontit.blogspot.com
    Olen tehnyt meille monta betonilattiaa, kylppäriä jne.. Hinta siinä 5€/m2 tienoilla. Kaikki ulkonäöt on toteutettavissa ihan rautakaupan materiaaleilla. Pitää vaan uskaltaa kokeilla :)

    Terkuin, Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Kati! Kuulostaapa hyvältä ja halvalta! Pitää mennä heti kurkkimaan!

      Poista
  5. Tsekkaa myös Belle Artin hartsilattiat. :) Niissä hinta on kyllä myös korkeahko, mutta edullisempi kuin nuo mitä jo mainitset.

    VastaaPoista
  6. Toivotaan, että löydät nyt kuitenkin vielä jonkin ratkaisun jotta saisit haaveilemasi lattian. Tsekkaa ihmeessä nuo itse tehtävät vaihtoehdot Katin blogista. En jaksa uskoa että tekeminen olisi liian vaikeaa jos vaan aikaa riittää. Ja jos itse tehty betonilattia menee ihan täysin pieleen, sen päälle voi varmasti helposti naputella vinyylilankun. [Itse olen lohduttautunut aina sillä, että en varmasti onnistu saamaan aikaiseksi mitään sellaista, mitä ammattimies ei pystyisi korjaamaan.... ;) ]

    Ja sitähän tämä rakentaminen on: Saat just sitä, mihin budjetti riittää. Ei suinkaan sitä, mitä haluat - niin kuin moni luulee... Meilläkin on luovuttu muutamasta isommasta ja pienemmästä haaveesta, mutta jääräpäisenä olen päättänyt, että olen tyytyväinen näihin ratkaisuihin mitä meillä on, enkä haikaile "parempien" perään. Koska niihin ei vaan olisi ollut rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin kai ne kompromissit ottaa päähän pitkään, varsinkin jos kakkosvaihtoehto on yhtään hyvä. Lopullinen päätös betonilattiasta varmaan tehdään sitten kun lattiapinnoitteen aika on. Toisaalta luulen että vaikka summa olisi tosi pieni niin ei välttämättä viitsitä ottaa lisälaskun riskiä. Saa nähdä.

      Poista
  7. Me toteutimme betonilattiamme kuivasirotteella, joka liipataan betonin pintaan lattiavalun yhteydessä. Mitään erillistä pinnoitetta ei siis lattiaan enää tule. Meillä sirote on väritön, mutta lattia on kauniin eläväinen - äitini jopa totesi lattian olevan kuin marmoria (harmaata toki). Pinta on samettisen silkkinen ja tasainen. Meillä betonilattia tuli kaikkiin varsinaisiin asuintiloihin ml. makuuhuoneet ja pinta-alaa on n. 110 neliötä. Liippamassa oli kaksi miestä ja työ kesti n. 15 tuntia. Pintaan mopattiin vielä litiumsilikaatti kahteen kertaan. Hintaa tuli varsinaisen lattiavalun lisäksi alle 30 e, mikä sisältää myös tarvittavat materiaalit lattian suojaamiseksi loppuraksaamisen ajaksi. Lattia oli siis valmis jo puoli vuotta ennen muuttoamme. Lattiaa ei ole hiottu missään vaiheessa ja pinta kauniin matta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sirote oli kyseessä? Kenen valmistajan? Onko lattiaan tullut halkeamia? Jääkö rasvasta tummia läikkiä? Kiitos jos viitsit vastata :)

      Poista
  8. Loistavaa! Suosittelin samaa myös eräälle asiakkaalle. Miksi käyttää kalliita pinnoitteita, kun edessä on jo hieno ja ihan aito betonilattia? Impregnointiaine eli silaani päälle vaan. Vaihtoehtoisesti voi käyttää lakkoja tai vahoja, mikäli haluaa muuttaa väriä suuntaan tai toiseen. Yläkerrassa hyödynnettiin kipsivalun pintaa, koska asukkailla ei ollut mitään, lähes valkoista lattiaa vastaan. Helppo ja kaunis ei aina ole kallis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa pinnoittamattomissa betonilattioissa on se huono puoli, että halkeamat näkyvät. Itse voisin kyllä halkeamien kanssa elää, mutta mies ei. Eli pinnoite olisi ollut ainut vaihtoehto jos oltaisi betonilattiaan päädytty...

      Poista
  9. Voihan! Meille kävi samoin, kun todettiin ettei lattialämmityksen kanssa ole mitään järkeä laittaa lankkulattiaa. Sinne meni lattiahaaveet sivusuun. Mutta voin lohduttaa, että asia unohtuu aika pian. Meillä on ainakin ollut niin häslinkiä, etten ole todellakaan ehtinyt harmitella lattiavalintaa. Ja itse asiassa me löydettiin oikein hyvä korvaava vaihtoehto, joka onkin jo hankittuna. Toivottavasti teitä miellyttää myös lopullinen valinta. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee. Harmittaa tietyn aikaa ja sitten siirrytään eteenpäin. That's life :)

      Poista
  10. Toivotaan, että vinyylilankku on myös miellyttävä valinta. Meillä on betonipintojen korjaus tulossa, en tiedä kuinka menisi jos meillä lattiakin olisi betonia. Lattiassa meillä on pelkästään laminaatti.

    VastaaPoista
  11. Olen pahoillani, että unelmasi haaveesta ei toteutunutkaan. Meille aikoinaan valittiin betonilattia. nyt sille kuitenkin täytyy tehdä kunnostus. Se on melko huonossa, ja jotain sille on tehtävä. En tiedä, olisiko kunnostustöiltä vältytty, mikäli olisimme valinneet jonkun muun materiaalin.

    VastaaPoista

On mukava kuulla sinusta