millä tunteella se koti oikein rakennetaan?

Tuossa männäpäivinä blogini nimi herätti kepeää huvitusta eräällä Facebookin raksaajapalstalla. "Tunteella"-sana kirvoitti keskustelussa erinäisiä huulenheittoja. Siinä suomenkielen riemuvoitossa, yksi ihana bloggaajakaverini heitti ilmaan toiveen, että voisi sitä tunteen toistakin puolta täällä blogissa joskus raottaa. Että on meno turhan laimeeta tuon tunteen puolelta. No, tällä viikolla tuo haaste on pyörinyt mielessä ja näin lauantain pieninä tunteina piti se pukea täksi kirjoitukseksi.

Pääosin olen kokenut tämän rakentamisen erittäin positiivisena asiana parisuhteellemme. Lähdimme projektiin sellaisesta elämäntilanteesta, josta moni muu olisi saattanut ennemminkin laittaa ne lusikat jakoon, kuin sulloa ne entistä tiukemmin samaan lipastoon. Tämä rakennusprojekti on siis ollut meille juuri sitä, sanan todellisessa ytimessä. Minusta on ollut ihanaa, että meillä on ollut yhteinen projekti ja että me rakennamme yhteistä uutta alkua koko perheellemme. Siinä samassa minä olen saanut toteuttaa itseäni kaikkine fiksaatioineni projektipäällikön asemassa. Vaikka minä stressaankin tätä tekemistä, niin silti rakastan sitä jokaisella solullani. Tämä rakennusprojekti on niin minua!

Tällä viikolla, olemme kuitenkin olleet mieheni kanssa niin eri sivuilla, kuin on mahdollista. Miehellä oli muutaman yön työreissu, jota edelsi muita iltamenoja. Lisäksi itse jouduin viettämään kaksi arvokasta hetkeä hammaslääkärissä. Rakennusprojekti on sellaisessa tilanteessa, jossa usean eri ammattilaisen aikataulut nivoutuvat yhteen, jotta asiat edistyisivät. Tarkoittaa siis aikataulujen yhteensovittamista. Lisäksi ei yhtään helpota asiaa, että meillä ei ole vieläkään valittuna sähkömiestä, joka siis olennaisena osana liittyy seuraavaan työvaiheeseen. Huomasinpa tänään, että minulla on ollut enemmän asiaa timpurillemme kuin miehelleni.  Ja että kaiken lisäksi se kanssakäyminen on ollut paljon iloisempaa ja helpompaa hänen kanssaan.

Tämä kaikki kulminoitui siihen, että miehen työreissun loppuvaiheessa saimme aikaan puhelinriidan, jossa mieheni loukkaantui minun vihjattuani, ettei hän tee tarpeeksi asioita raksan eteen ja minä loukkaannuin, kun hän sanoi, että minäkin välillä preferoin muita asioita. Hah, että minä muka näkisin, kuulisin ja elisin mitään muuta kuin tätä raksaa?! Hurja loukkaus! Riitahan siitä syntyi. Ja meiltä hyvin poikkeuksellisesti emme sopineet sitä heti, vaan molemmat ovat sitä mieltä, että itse on oikeassa ja sen toisen pitää tulla vastaan. Siitä johtuen, hänen paluunsa jälkeen olemme käyttäneet aikamme toisillemme kettuilemiseen, toisen virheiden nälvimiseen sekä yleiseen viileyteen. Tänään raksalla ei paljon kauniita sanoja jaettu tai suukkoja annettu. Ärräpäitä lensi niin kovaa (allekirjoittaneen toimesta), että varmaan naapurit hieman muutti mielipidettään meistä.

Mutta mitä sitten? Kieltäydyn uskomasta, että tämä olisi yhtään poikkeuksellista parisuhteissa. Että muiden elämä olisi pelkkää ruusuja ja konvehtirasioita. Pitäisikö rakentaminen unohtaa, jos oma parisuhde ei ole kiiltokuvamateriaalia? Näiden menneiden yhteisten 15 vuoden aikana olen oppinut, että elämä, ja parisuhde, on vuoristorataa (yäk, nyt aloin viljellä kielikuvia…). Kyllä sinne yksi rakentamisprojekti mahtuu! Ja kun se projekti saadaan kunnialla maaliin, niin sitä ollaan taas entistä vahvempia.

Mutta sellaista tänään. Jos pohdit rakentamisen aloittamista, niin älä kuvittele sen olevan helppoa. Mutta älä myöskään kuvittele sen olevan ylitsepääsemätöntä. Tästä päivästä huolimatta, suosittelen tätä projektia kaikille! Seuraavassa vaiheessa rakennamme tätä kotia hieman erityyppisellä tunteella ;)

Eli hyvää yötä, nyt kömmin kiukkupussini kainaloon ja mahdollisesti teen sovinnon. Tai sitten en, ja jatkamme kiukuttelua huomenna.

Peace & Love :)

Pyhäinpäivän kunniaksi, kuva tunteestani :D (kuva täältä)