maanantai 17. marraskuuta 2014

tontti on!

Mutta ei se mennyt ihan niinkuin Strömsössa...

Emme siis saaneet yhtään rankkaamistamme tonteista, mutta saimme unelmatonttini. Häh? Miten niin? Noh, jos muistatte aikaisemman postaukseni, jossa kerroin tarkemmin tonteista, niin ihan ensimmäisenä iskin silmäni tonttiin jonka totesimme kuitenkin turhan isoksi ja kalliiksi suhteessa muihin tontteihin. Mutta se tontti on nyt sitten kuitenkin meidän, tai meille varattuna siis.

Miten se nyt niin meni? Arvontatilaisuus oli meidän osaltamme täysi farssi. Paikalla oli porukkaa kuin pipoa ja heti ensimmäinen arpaonninen nappasi sen meidän ykkösrankatun tontin. Ja niin niitä nimiä vedettiin laatikosta, tontit menivät sivusuun ja meidän nimeämme ei vaan kuulunut. Jännitys ja toiveikkuus alkoi muuttua epätoivoksi ja jännittynyt hymy kyyneliksi silmissä, kun tontti toisensa perään oli mennyt. Sitten alkoi porukka vähenemään kun tontin jo saaneet ja ne, joiden kaikki rankkaamat tontit olivat menneet, lähtivät pois arvontatilaisuudesta. Yksi toisensa perään luovutti ja tontteja oli enää muutama jäljellä, niiden joukossa se minun ihan alkuperäinen unelmatonttini. Mieheni  sanoi, että hän ei paikalta poistu ennen kuin kuulee, että meidänkin hakemus laatikossa on. Lopulta olimme ihan viimeiset paikallaolevat ja kunnan viranomaisten silmistä näkyi jo sääli kun me vaan odotimme. Hakemuksia vedettiin laatikosta ja todettiin aina hakijoiden jo poistuneen. Ja sitten, ehkä kuudenneksi viimeisenä, meidän hakemuksemme löytyi. Ristiriitaisin tuntein menimme sitten varaamaan sen täydellisen tontin, mutta jouduimme varoittelemaan, ettemme tiedä pidämmekö sitä ts. onko meillä siihen varaa. Hinta kun tontilla oli melkein 30 000€ kalliimpi kuin kalleimmalla rankkaamallamme tontilla.

Hämmentyneenä poistuimme kunnantalolta ja loppuilta menikin sitten asiaa pyöritellessä. Onko meillä varaa? Mitä teemme melkein 500m2 isommalla tontilla? Mikä meidän budjetti nyt oikeasti voisi olla? Mistä säästämme sen 30 000€? Päätimme sitten laskeskella ja pohtia asiaa rauhassa. 500€ varausmaksun maksamisaikaa on kuitenkin reilu puoli kuukautta ja tontti itsessään pitää maksaa vasta kesäkuun lopussa.

Nyt kun arvontatilaisuudesta on mennyt neljä päivää on alkanut tuntua yhä enemmän siltä, että näin oli tarkoitettu. Että tämä tontti kuului meille ja meidän ei kuulunutkaan saada niitä rankkaamiamme tontteja. Tämä tontti on kuitenkin se, jonka kuvittelin kun aluetta ajattelin. Eilen sitten sanoin miehelle, että kyllä tämä on meidän tontti. Piste.

Eri asia sitten mitä mieltä pankki asiasta on ja se selviää loppuviikosta. Huomenna selviää osittain jo budjetin raamit kun ensimmäinen kiinteistövälittäjä käy arvioimassa nykyisen asuntomme. Toki meillä on jo ajatusta asunnon arvosta, mutta pankkia varmaan kiinnostaa ihan ajantasainen arvio hinnasta.

Asiat siis edistyvät hiljalleen. Kun tiedämme suunnilleen käytettävissä olevat rahavarannot täytynee aloittaa arkkitehdin metsästys. Hurjaa!

6 kommenttia:

  1. Oi, meni ihan kylmät väreet kun niin samastuin tuohon teidän arvontatilanteeseen! Toivottavasti teillä on varaa tuohon tonttiin, kuulostaa kyllä siltä, että se oli NIIN teille t arkoitettu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hurjan tuskaista ja sitä tuskaa oli jatkunut viikkoja ennen sitä arvontaa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Mitä nyt lompakko huutaa tyhjyyttään :D

      Poista
  2. Meille kävi vähän samalla tavalla. Unelmiemme tontti (yksityiseltä) maksoi meille lopulta 28000 euroa enemmän kuin olimme tonttiin budjetoineet. Päivääkään emme ole katuneet. Tonttimme on täydellinen <3

    VastaaPoista
  3. Näinhän se varmaan on. Eipä niitä "muutamia kymppitonneja" sitten enää vanhoina kiikkustuolissa muistella :D Jättää pihat alkuun tekemättä ja kantaa kämppään ne vanhat huonekalut niin johan säästyy ;) Tosin en tiedä miten esittelykelpoinen valmistuneesta talosta tulee jos siellä ei ole sitä kaikille bloggaajille kuuluvaa string-hyllyä ja Eames DSW-tuolia ;)

    VastaaPoista
  4. Teillähän oli melkoinen jännitysnäytelmä! Ilmeisesti sielläpäin tontti on pakko ostaa, vuokraus ei onnistu? Me harkitaan vakavissaan vuokrausta, "säästyy" lainarahaa rakentamiseen sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vuokraaminen ei ollut vaihtoehto näiden tonttien kohdalla. Ja en tiedä miksi itsellä ei muutenkaan ole ollut intoa vuokratontteihin. Ehkä jos tontin lunastus olisi mahdollinen myöhemmin?

      Poista

On mukava kuulla sinusta