perjantai 26. joulukuuta 2014

joulurauhaa

Kovasti oli tarkoitus kirjoitella tänne blogiin jouluntoivotukset, mutta kotiin jätetty tietokone sotki suunnitelmat. Toivotanpa siis nyt vain hyvää joulunajan jatkoa :)

Meillä Joulunvietto aloitettiin jo viime viikon sunnuntaina, kun pääsimme nauttimaan äitini ja hänen miehensä vieraanvaraisuudesta paratiisiin, eli heidän kakkoskotiinsa. Maanantaina saimme hieman laatuaikaa miehen kanssa ja hurautimme Lahteen elokuviin. Matka-aikaa ei toki hukattu, sillä kirjoittelin siinä samalla huonekortteja arkkitehtia varten sekä soitin vielä yhdelle potentiaaliselle arkkitehtiehdokkaalle. Arkkitehtia ei siis olla vielä valittu, vaikka tarjouksia on saatu. Infoan päätöksistä kun niitä syntyy, mutta nyt yritän edes hetkittäin ajatella jotain muuta kuin rakennusasioita. Niinpä niin, yritys hyvä kymmenen, opiskelumateriaali raahattiin mukaan myös mökille...


 Joulu oli kuitenkin hyvin rentouttava, ja neljä yötä mökillä meni hujauksessa. Paljon on traas ajatukset selkeytyneet rakentamisen suhteen. Kärsimättömästi odotamme arkkitehtipäätöksen syntymistä, jotta saisi jotain konkreettistakin aikaan. Näihin kuvatunnelmiin tällä kertaa :)





2 kommenttia:

  1. Hatunnosto opiskelumateriaalin tankkaamiselle, wau! Kohtahan pystytte itse rakentamaan alusta loppuun :) Ihanaa joulunajan jatkoa myös ja tsemppiä valintoihin!

    VastaaPoista
  2. Hahhah :D Kiitos vaan, jos osaisi edes tuon projektin johtamisen, niin riittäisi meille :D Ja mun haaveiden kalleuden perusteella kohta joutuu mies ihan oikeasti nikkaroimaan :D Mutta ihan vakavissaan jos puhutaan, niin on todella hyödyllistä tuo opiskelu. Uskon ymmärtäväni prosessista hurjasti enemmän kun rakentaminen oikeasti alkaa.

    Kiva kun vierailit ja kommentoit Mrs S :) Itseni piti kommentoida teidän sisustusvalintoihin, mutta puhelimella surffatessa kommentoiti aina jää...

    VastaaPoista

On mukava kuulla sinusta