tiistai 9. joulukuuta 2014

ensimmäinen pohjaluonnos

Jatkona viime viikon tapaamiselle Siklataloilla, kävimme tänään tutustumassa heidän ensimmäiseen pohjapiirrosluonnokseensa sekä saimme ensituntuman hintamaailmaan.

Tapaamisessa saimme ensin makustella pohjapiirrustusehdotelmaa ja sitten kävimme muuttovalmiin toimitussisällön läpi kohta kohdalta.

Ja tässä se siis on, ensimmäinen luonnos (pädillä kuvattuna printtiversiosta, hätäinen ei jaksanut edes skannata…). Luonnoksessa ei ole vielä ikkunoita piirrettynä.


Kai tähän voisi sanoa, että hyvä alku. Pidimme molemmat makuuhuoneiden kokoluokasta, keittiöstä sekä TV-huoneen sijoittelusta. Pohdituttamaan jäi olohuoneen pieni koko (suuri sen ei täydy ollakaan, sillä se on tarkoitettu ns seurustelutilaksi kun TV sijoitetaan eri huoneeseen), "käytävä"tila avoimessa tilassa sekä kodinhoitohuoneen (sisältää vaatehuoneen) koko. Lisäksi pohdituttaa tarvittaisiko arkieteiseen myös ulko-ovi ja jos sellainen laitettaisi niin käykö tila liian pieneksi?

Meidän makuuhuoneen yhteyteen piirretty pieni vaatehuone todettiin turhaksi (vaatesäilytys kun olisi tarkoitus hoitaa kodinhoitohuoneen yhteydessä) ja pohdittiin pikkuvessan muuttamista kylpyhuoneeksi (ammeella/ammevarauksella?) ottamalla tila vaatehuoneelta ja mahdollisesti vaikka meidän makuuhuoneesta.

Kodinhoitohuoneeseen voisi yhdistää silloin tuon kylpyhuoneen, rakentaa sinne pienen wc-tilan ja miettiä jotenkin järkevästi se iso vaatehuone. Näin vähenisi myös tuon talon päässä olevan käytävän neliöt.

Saunarakennusta ei vielä paljon pohdittu, mutta sen koko saattaa olla myös hieman liian nafti. Lisäksi haluan mielummin pukuhuoneen/vilpolan talonsuuntaisesti ja saunan & suihkutilat kauemmaksi (kuvan alareunaan).

Mutta jokin tässä siis tökkii. Olisiko sittenkin parempi jos sisäänkäynti olisi talon pitkältä sivulta? Tai pitäisikö talossa olla kuitenkin hieman enemmän "muotoa" eli ei niin suorakulmio (tiedäntiedän, kustannukset nousee nurkkien myötä…)? Pitääkö venyttää pituutta ja lisätä neliöitä?

Tuntuu, että nyt kun oikeasti suunnitellaan meidän "loppuelämän" kotia, niin on hurjan vaikeaa olla mistään mitään mieltä. Kysykää minulta minkälaiset kodinkoneet haluan, niin osaan vastata. Huoneiden koko on paljon vaikeampi kysymys.

Loppukaneettina sanottakoon, että tapaamisesta jäi päällimmäiseksi kuitenkin hyvä fiilis. Siklatalon ihmiset ovat hyvin mukavia ja kaikkiin kysymyksiin löytyi vastaus. Talon hintakin sopi budjetin raameihin. Toki tiedän jo nyt, että haluan taloon normaalista poikkeavia ratkaisuja (kuten lattiatason ikkunat ilman listoja), jotka nostavat hintaa. Mutta uskon, että tästä talosta saataisi sellainen kun minä haluan kun hieman väännetään ja käännetään. Ja houkuttaisihan tuo muuttovalmius hurjasti…

Mutta kiire ei ole. Hengitellään siis ja pohditaan.

19 kommenttia:

  1. Hei! Hauska lukea näitä pohdintojasi, sillä ne ovat sellaisia, joita minäkin olisin miettinyt! Ymmärrän hyvin, että tuo perussuorakaidemalli tökkii ja minunkin silmää miellyttäisi enemmän ulko-ovi pitkällä sivulla. Me muutettiin meidän talon piirustuksia mm niin, että toteutettiin sisääntulon yhteyteen veranta /pikkueteinen. Jotenkin kaipasin sellaista, koska sellainen oli ollut myös lapsuudenkodissani. Se todella toimii! Se korvaa myös kuraeteisen. Kerrostalossa asuessa inhosin aina ahdasta eteistä - varsinkin kun siinä piti toteuttaa myös lasten kuravaaterumba. En tajua tätä "nykymuotia" kun olko-ovesta asututaan suoraan siisteihin sisätiloihin! Mikä sotku siitä tulee jos lapsilla on kuraiset kengät ja hiekkaa varisevat vaatteet! Nyt meillä nuo kuravaatteet riisutaan "pikkueteisen" puolella ja varsinaisiin oleskelutiloihin tullaan ilman kenkiä ja kurahousuja.

    Tuossa teidän pohjapiirustusehdotuksessa myös minun silmään tökkäisi olohuoneen läpi kulkeva käytävä. Vaikka teillä on sohva suunniteltu tv-tilaan niin itse laittaisin toisen sohvaryhmän myös varsinaisen olohuoneen puolelle ja siinä voisi jutustella vieraiden kanssa silloin kun tarkoitus ei ole katsoa tv:tä. Se myös lisäisi mielestäni talon monipuolisempaa käyttömahdollisuutta: lapset voisivat istua tv-huoneessa lapsivieraiden kanssa katsomassa tv:tä ja aikuiset voisivat jutustella varsinaisen olohuoneen puolella.

    Tässä nyt joitain ajatuksia, mitä tuosta pohjapiirustuksesta heräsi mieleen. Kiva seurata suunnitelmianne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, siis piti kirjoittaa, että tehtiin meille kuisti (ei veranta). :)

      Poista
    2. Kiitos pohdinnoista Outi :)

      Ruokailuhuoneen jatkoksi on tosiaan tarkoitus laittaa myös sohvallinen istumaryhmä ja siihen tuo huone vaikuttaa turhan naftilta. Varsinkin kun haluaisin ihan reilun kokoisen ruokapöydän. Mielellään sellaisen johon tarvittaessa istuttaa 10 henkeä. Ja tosiaan noi huonekalut jotka tuohon luonnokseen on laitettu on ihan piirtäjän laittamia ja varmaan mittasuhteita antamaan tarkoitettu.

      Tuota sisäänkäynnin paikkaa olen kovasti tänään pohtinut. Syy, miksi on nyt tuolla päädyssä, on se, että tuohon päätyyn on tulossa autokatos. Ja on nyt optimoitu siis kulkureitti autolta keittiöön. Arkieteinen ajaisi tavallaan tuon kuistin idean, mutta on ehkä tuollaisenaan liian pieni. Ja silloin siihen pitäisi laittaa se toinen ulko-ovi. Puhuin myös talotoimittajille ajatuksesta jos arkieteisen oven ulkopuolella olisi pihakaivo ja vesipiste jossa voisi ne kurat suihkutella pois. Tavallaan kurasyöppö pihalla.

      Mutta jotain tuossa pohjassa on pielessä. Pitää pyöritellä sitä ja miettiä. Ai niin, meille on toki tulossa toinen vessakin, ei ajateltu yhdellä pöntöllä selvitä :)

      Poista
  2. Minä ehkä vaihtaisin noiden tv-huoneen ja keittiön paikkaa, niin talon keskiosa olisi avarampi? Tällöin myös vesipisteet keskittyisivät enemmän samalle alueelle, joka on taas kustannustehokkaampaa. Itse tykkään kyllä että sisäänkäynti on talon päädyssä, niin meillä on nykyisessä talossa, ja uuteenkin tulee samalla tavalla. Kuraeteinen on meillä yhdistetty kodinhoitohuoneen kanssa samaan tilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiö suunniteltiin tuohon päähän ajatuksella, että se olisi aamuauringon puolella, lisäksi se olisi mahdollisimman lähellä ulko-ovea, ettei ruokakasseja tarvitsisi roudata koko talon läpi. Kura-eteinen saisi periaatteessa olla samassa tilassa kodinhoitohuoneen kanssa, vaikka toisaalta vierastan ajatusta puhtaan pyykin käsittelystä sanassa tilassa. Mutta halutaan, että se on lähellä makuuhuoneita kun siellä on vaatesäilytys. Eli jokatapauksessa pitää pyöritellä pohjaa kokonaan uusiksi. Pitänee tutkia lisää yksikerroksisia tilaratkaisuja, tuntuu että kaikkialla törmää vain niihin kaksikerroksisiin.

      Poista
  3. Tehän olette hyvällä mallilla!! Ensimmäinen luonnos jo! Itse myös laittaisin oven tuohon arkieteiseen. Ja mulla myös tuo olohuone eniten pisti silmään. Heti mietin, että se olisi aika haastava sisustaa. Ja sijainti kulkureitillä voisi tehdä siitä vähän rauhattoman. Keittiö/ruokailutila näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa. Nyt vaan ahdistaa kun en tiedä miten tuota rukkaisi paremmaksi... Edelleen yritän käännyttää miestä arkkitehdille, mutta hän ei ymmärrä mitä lisäarvoa saisimme kun talofirma piirtää ihan ilmaiseksi... (Tähän kuuluisi sellainen silmiä pyörittelevä hymiö...). Nytkin yritän piirrellä paperille luonnoksia, mutta eihän niistä mitään tule mun taidoilla.

      Milloin teidän suunnitelmia tulee näytille? Onko eka luonnos jo tullut vai jouluksiko te sitä odottelitte?

      Poista
  4. Juu meillä luonnokset tuli ja pienet korjauksetkin tehty. Tänään saatiin julkisivuluonnokset. Niihin oltiin heti tyytyväisiä. Arkkitehti ollut kuntaan yhteydessä ja käyttää vielä luonnokset siellä, jotta päästäisiin heti joulun jälkeen kilpailuttamaan. Laittelen kuvat näytille tässä joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, mäkin haluan arkkitehdin... Olisi niin paljon selkeämpää tämä eteneminen. Jään innolla odottamaan teidän luonnoksia :)

      Poista
    2. Suosittelen arkkitehdin palkkaamista. Yllättävän vähän maksoi lopulta ja tuli aivan uudet tuulet meidänkin kesäasunnon toteutukseen. Nyt kauhulla ajattelemme lopputulosta, jos olisi tehty meidän oman moneen kerran mietityn suunnitelman mukaisesti.

      Poista
    3. Näinhän se taitaa olla Minni-Mai. Ammattilainen on aina ammattilainen. Tätä asiaa olen nyt pitkin yötä pohtinut ja kyllä se arkkitehti tuntuu minulle oikealta ratkaisulta. Päätöksen tiellä on vain yksi mies ;)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä alkuperäinen kommentti. Kompastelen näköjään tuon kommentointiosan kanssa.

      Muutama ajatus tuli mieleen:
      *Pitäkää kiinni pohjakaavan selkeistä muodoista. Mutkat erityisesti ulkoseinissä maksaa. Kokemusta on. Meidän tilatoiveistamme ja tontistamme johtuen meille tuli nurkkia aika monta ulkoseiniin. Ja se näkyi kyllä toteutuneissa budjetissa. Sisäseinienkin selkeät linjat ovat kustannustehokkaita. Ja jos lisäneliöitä kaivataan, niin niitä saa halvemmalla pidentämällä taloa kuin leventämällä sitä. Kattoristikoita on halvempi hankkia lisää kuin tukevoittaa jokaista. Riippuu tietysti siitä, antaako tontti mahdollisuuksia talon pidentämiselle.
      *Päämakuuhuone on pienehkö, ei kannattane ainakaan pienentää sitä. Meillä 14 m2 ja on hivenen ahdas, tosin meidän pikku prinsessa nukkuu vielä vanhempiensa makuuhuoneessa pinnasängyssä, joten tulevaisuudessa hivenen väljyyttä on tiedossa...
      *Itsekin harkitsisin sisäänkäyntiä pitkälle sivulle. Ehkä kuraeteinen ja "paraatiovi" vierekkäin omilla ovillaan tai yhteisellä ovella (kuten meillä)...
      *Minä laittaisin talon sisälle suihkunurkan arkipeseytymistä helpottamaan. Pitäisin sen kuitenkin neliöiltään kohtuullisena kustannusten pitämiseksi kurissa.
      *Toisen wc:n tarpeellisuuden mainitsitkin jo.
      *Olohuone on pienehkö. Itse en ole tupakeittiön ystävä, vaan erottaisin keittiö/ruokailutilan puolikorkealla seinällä olohuoneesta. Täydellinen makuasia.

      Yllättävän suuri osa toteutuvista kustannuksista on päätetty, kun tontti on valittu ja talo suunniteltu. Sisustukseen voi kyllä laittaa rajattomasti rahaa, mutta aivan nollabudjetilla sitä on mahdotonta tehdä. Eli kannattaa pyöritellä suunnitelmia aikansa. Itsekin olisin nyt viisaampi ja osaisin välttää muutaman aika hintavaksi osoittautuneen ratkaisun. Tosin pääasia, että talostamme tuli toimiva meidän arjessamme. Budjetinylitykset eivät (onneksi) muodostuneet mahdottomiksi kantaa.

      Me emme käyttäneet arkkitehtiä. Me piirsimme pohjapiirustuksen itse ja pääsuunnittelijana oli kokenut rakennusinsinööri, joka varmisti suunnitelmiemme sopivuuden tontille & rakenusmääräyksiin ja talotehdas piirsi suunnitelmat puhtaaksi. Voisin kyllä käyttää arkkitehtiäkin, mutta silloinkin kannattaa yrittää löytää jalat maassa -tyyppi, joka osaa välttää turhan erikoisia (kalliita) ratkaisuja.

      Poista
    2. Kiitos Teppo kattavasta kommentoinnista :)

      Olen joo ymmärtänyt, että selkeät muodot tulevat halvemmaksi. Jostain syystä ne vaan tuntuvat omaan silmään (ainakin tässä vaiheessa) aika tylsiltä. Mutta oletettavasti budjetti pakottaa niissä pysymään. Olisi kuitenkin kiva tietää kuinka paljon joku "uloke" hintaa kasvattaisi. Tuo leventäminen kalleus oli uusi tieto minulle, kiitos siitä :) Tontti meillä taitaa antaa mahdollisuuksia talon kasvattamiseen mihin suuntaan tahansa. Neliöitä on 1515 ja tontin etureuna kaareutuvasti n. 50m pitkä. Maastomuodot ovat aika samanlaiset kaikkialla tontilla, eli kyllä siihen saadaan varmaan talo kuin talo (yhdessä kerroksessa) mahdutettua :) neliötkään ei tule rakennusoikeudessa vastaan kun tontille saa rakentaa 303m2 ja 40m2 talousrakennuksen. Mutta ei pelkoa, että meillä olisi moisiin neliöihin varaa tai tarvetta :)

      Meille tulee makuuhuoneeseen ainoastaan sänky. Eli ei nojatuolia, työpöytää tai vaatekaappeja. Lapsetkin nukkuu omissa huoneissaan ja ei ole ajatuksissa iltatähteä hankkia, eli pinnasängylle ei varata erityistä tilaa. Toki toivotaan, että 160cm sängyn sivuille mahtuu jonkinlaiset yöpöydät ja "hengitystilaa". Sängyn jalkopäähän tai muualle haluan jonkun ratkaisun päiväpeittojen ja sisutustyynyjen säilytykseen. Mutta laskeskeltiin, että meille riittäisi se n. 12m2 makuuhuone.

      Suihkunurkka tulee ehdottomasti, ei haluta mennä aina joka aamu saunalle suihkuun :D tuosta kuvasta puuttuu anyhow aikalailla juttuja.

      Tupakeittiö taitaa jakaa mielipiteet :) itse en aiemmin ollut sen ystävä, mutta kun olen huomannut sen käytännöllisyyden (varsinkin lapsiperheessä) ystäväni luona, on se tullut melkein ehdottomaksi vaatimukseksi omissa suunnitelmissa. Toki olen jossain vaiheessa miettinyt myös sellaista ratkaisua, jossa keittiö yhdistyy ruokailutilaan ja ruokailutila olohuoneeseen, sellainen kulma siis. Tai yksi mahdollisuus olisi laittaa olohuoneen ja ruokailutilan väliin tilanjakajaksi takka jos siis nämä kaikki tilat ovat putkessa. Liikaa vaihtoehtoja :D

      Arkkitehti houkuttaisi juuri sen takia, että osaisi ehkä jäsennellä nämä minun toiveeni selkeämmäksi ja piirtää ehkä muutaman vaihtoehtoisen ratkaisun. Ajatuksissa on arkkitehti jonka olen ymmärtänyt aika käytännönläheiseksi ja ei liian suureelliseksi. Hintakaan ei pitäisi olla huima.

      Mutta yritän pitää jäitä hatussa ja pyöritellä vaihtoehtoja rauhassa ennen päätösten tekoa. Toive olisi muuttaa ihan viimeistään kesällä 2016 että tytär pääsisi aloittamaan eskarin uudessa paikassa ja poika pääsisi aloittamaan kielikylvyn samassa päiväkodissa.

      Kiva kun kävit kommentoimassa ja herättämässä ajatuksia :)

      Poista
  6. Hyvä. Olet siis miettynyt valmiiksi päämakuuhuoneeseen tarvittavan tilan. Ja talon ulkoasuun saa vaihtelua kyllä esimerkiksi vaihtelevilla verhouksilla tai katoksilla, vaikka talon perusmuoto olisikin yksinkertainen suorakaide. Eli ei tarvitse tyytyä aivan tylsään taloon, vaikka budjettisyistä suorakaiteen muodossa pysyisikin.

    Ja totta on, että tupakeittiön hyvä puoli on ainakin se, että keittiössä puuhaileva perheen vanhempi voi siinä sivussa tarkkailla jälkikasvun touhuja tai seurustella käymässä olevien vieraiden kanssa. Ja tila tuntuu todellista isommalta, kun jokaisen välissä ei ole seiniä. Meille vaan erillinen keittiö/ruokailutila oli lähes itsestäänselvyys. Eikä tupakettiö oikein nykyisen talon mittoihin olisi sopinutkaan. Olen yhden ratkaisun nähnyt, jossa keittiö, ruokailutila ja olohuone on jokainen erotettu joko baaritasolla tai puolikorkealla seinällä toisistaan ja kyllä tykkäsin ratkaisusta. Se toi tilaan avaruutta ja erityisesti olohuone tuntui todellista todella paljon tilavammalta. Meidän tontille ja tilaohjelmaan vain sellainen ratkaisu taipunut (yritin kyllä sitäkin).

    Kiva, kun otit ajatukseni juuri niin kuin olin ne tarkoittanutkin. Huomioiksi herättämään ajatuksia. Jokainen talo pitää rakentaa ensi sijassa rakentajaperheen omiin tarpeisiin ja mieltymyksiin sopivaksi. Olen itse kuitenkin kaikille niille todella kiitollinen, jotka jaksoivat kommentoida tekemiäni pohjapiirustushahmotelmia suunnitteluvaiheessa. Jokaisen ajatuksista oli hyötyä, vaikka kaikkia ei toteutettukkaan. Osasipa ainakin muodostaa oman käsityksensä ajoissa. Ei jäänyt myöhemmin harmittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meilläkin oli tontti niin pieni ja hankalan muotoinen (kolmio), että koko rakennusoikeuden toteuttaminen (muistaakseni 247 m2) olisi vaatinut rakentamista ainakin osittain kolmeen kerrokseen tai kolmion muotoon. Kalliiksi olisi tullut. Emme mekään tarvinneet niin paljon neliöitä, onneksi.

      Yksi asia missä me jonkin verran luultavasti lisättiin kustannustehokkuutta on se, että sovitimme oman pohjapiirustuksemme talotehtaan valmiiseen malliin. Vähensi suunnittelukustannuksia.

      Poista
    2. Ehdottomasti otan kaikki mielipiteet ja ajatukset vastaan avoimesti. Ja ymmärrän, että suuri osa asioita on ihan mausta kiinni. Mutta parasta tässä on juuri se, että saa erilaisia ajatuksia muilta. Huomaan, että kovin varovasti ihmiset kommentoivat kai ajatuksena että loukkaannutaan. Mutta varsinkin kun nyt oli vasta ihan ensimmäinen luonnoksenpoikanen, niin on hyvä saada palautetta. Ehkä en ole enää näin rento palautteen suhteen kun talo on rakennettu tai muutoksia ei voi enää tehdä ;)

      Poista
  7. Mutkat ja kulmat tosiaan lisäävät hintaa. Meillä talo on perusmuodoltaan ihan suorakulmio, arkkitehti haki katon massoittelulla siihen sitten vähän extranäköä. Itse asiassa pidän talon hyvin simppelistä muodosta, eipähän ole turhia kulmia ja käytäviä.

    Avartaisin ehkä talon keskiosaa sijoittamalla olkkarin siihen ja TV-huoneen nurkkaan, mutta tuo mainitsemasi optimointi on tietysti tärkeää. Mutta hyvällä alulla olette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo talon ilmeen lisääminen ilman järkyttäviä kustannuksia puhuu jälleen sen arkkitehdin puolesta. Asiasta postaankin pian :) Kiitos kommentista :)

      Poista

On mukava kuulla sinusta