Huimaa, miten muutama päivä voi selkeyttää ajatuksia. Toki huomenna voin taas teilata tämän päivän selkeät ajatukset ;)
Pyöriteltyäni tuota Siklatalojen piirtämää pohjaa useita päiviä, tajusin vihdoin mikä siinä mättää. Oikeastaan oivallus tuli kun luin tulevan naapurimme Koti rinteessä -rakennusblogia. Se on se, mitä näen kun astun ovesta sisään. Saamassamme pohjapiirrustuksessa sisäänkäynti oli sijoitettu käytännöllisyyssyistä talon lyhyelle sivulle. Tämä aiheutti sen, että talon läpi muodostui pitkä käytävä ja ns vaikeasti sisustettavia neliöitä. Lisäksi se käytävä oli juuri se, mitä näkee ensimmäisenä kun taloon astuu sisään. Ei näin. Minä haluan nähdä valoa, avaruutta, kauneutta. Käytännössä siis olohuoneen ja isot ikkunat.
Pyörittelin siis huoneita uudestaan ja nyt minulla on jonkinnäköinen visio miten huoneet voisivat sijoittua. Hassua oli se, että ne sijoittuvat aikalailla samalla tavalla kuin naapurin tulevassa talossa, jonka pohjapiirrustuksesta hän puhuu täällä. Toki meillä pohja tulee yhteen tasoon. Ja sauna + vilpola on tarkoitus rakentaa erilliseen rakennukseen.
Pohjapiirrustuksen pyörittely sai meidät huomaamaan, että kaipaamme oikeasti näkemystä ja ideoita ammattilaiselta. Päätimme siis palata alkuperäiseen suunnitelmaamme ja palkkaamme arkkitehdin piirtämään talon. Talon juuri meille. Tämä päätös poisti suuren taakan harteiltani ja olo muuttui paljon kevyemmäksi. Varmasti oikea päätös siis. Huomenna aion ottaa yhteyttä yhteen potentiaaliseen arkkitehtiehdokkaaseen, josta on tullut muuta kautta hyvä fiilis. Saa nähdä heittäydytäänkö tässä asiassa siis ihan tunteella ja jätetään kilpailutukset sikseen ;)
Muuten opiskeltavaa riittää. Nyt illat ovat sujuneet näiden opusten parissa.
Olen ne joitain kuukausia sitten jo lukenut, mutta huomaan nyt toisella lukukerralla olevani paljon vastaanottavaisempi tiedolle. Ehkä tässä vielä jotain vanhakin oppii :)
Ihanaa viikon alkua kaikille!
Oi ihanaa jos meidän suunnitelmat on saaneet aikaan oivalluksia! En ymmärrä miksi eteinen melkein pääsääntöisesti tuntuu olevan taloissa ahdas ja pimeä tila seinä- tai käytävänäkymällä! Sehän kuitenkin luo heti ensivaikutelman itse talosta.
VastaaPoistaOnneksi sentään arkieteiset ovat lisääntyneet. Ne helpottavat huomattavasti itse eteisen siistinä pitämisessä. Näin kerrostalossa asuvana ja ahtaan kaaoseteisen omistavana on ehtinyt miettimään mistä unelmaeteinen koostuisi :)
Kuulostaa hyvältä teidän suunnitelmat. Itse ainakin kannustan arkkitehdin suuntaan niin saatte luotua pohjan ja talon juuri teille. Jännityksellä jään odottamaan mitä se tuo tullessaan!! :)
On se jännä miten ajatukset jäsentyy ja oivalluksia syntyy. Pitäisi kai vaan istua alas ja kirjoittaa ylös mitä talolta haluaa, myös siis tunnepuolella. Niin ja pitäisi myös pohtia mitä haluaa säilyttää vanhasta kodista.
PoistaEilinen kiirepäivä sujui jouluvalmistelujen parissa, eli en ehtinyt taloasioita edistää. Arkkitehdin kontaktointi on siis vielä tekemättä.
Hienoa, niin se prosessi etenee, kun itselle kirkastuu että mitä toivoo ja haluaa :-) Minäkin halusin panostaa näkymiin eri puolilla taloa, ja yksi niistä on tuo sisääntulon näkymä. Meillä se tulee olemaan koko talon läpi taustalla olevaan metsikköön, joka näkyykin sitten kivasti isoista lattiasta lähes kattoon olevista ikkunoista. Muutenkin meillä tulee isojen ikkunoiden kautta olemaan sisä-ja ulkotilat enemmän yhtä, siis luonto tulee sisään vähän joka puolella taloa.
VastaaPoistaToivottavasti saatte mieluisen arkkitehdin, kannattaa kivan näköisten talojen kohdalla koettaa vaikka selvittää että kenen suunnittelema talo on, niin tuota kautta voi löytää sellaisen jonka "käsiala" miellyttää.
Teillä on kyllä mahtavat maisemat ja ihanan isot ikkunat. Tänään on arkkitehtiehdokkaalle soitettu ja kunhan saan lisätiedot laitettua hänelle sähköpostilla niin voidaan odotella tarjousta. Tämä arkkitehti on "tuttu" kahdesta blogista ja vaikuttaa erittäin hyvältä :)
PoistaHei! Täällä ollaan vastavierailulla ja hyvältä näyttää. Kommentoinkin aiemmin tuohon teidän pohjapiirustusosioon, mutta joku bittihäikkä hävitti kommenttini (höh!). Onnea hyvästä päätöksestä ottaa arkkitehti. Voimme lämpimästi suositella omaamme jos haluatte toisen ehdokkaan rinnalle. Pieni vertailu arkkitehdeissa meidän mielestä kannattaa jo senkin takia että "paketin" sisältö voi erota ja meillä omamme oli varsin joustava esim. luonnosten määrän ym. suhteen. Meillä lähtökohtana toimivan ja "omanlaisemme" pohjan löytämiselle, oli yhden yksitasoisia kivitaloja valmistavan talotoimittajan pohja (livingstonekodit, joka on tehnyt sittemmin konkurssin) jota lähdettiin muokkaamaan meidän toiveiden mukaiseksi. On totta mitä aiemmin on sanottu, että kaikki kulmat maksavat ja kannattaa sitä miettiä tässä vaiheessa ja myös haastaa sitä valittua ammattilaista. Tsemppiä suunnitteluun ja oman kodin hahmottamiseen :)
VastaaPoistaIhanaa, että löysit tänne :) Ja voi että mua ottaa itseäni päähän jos kommentti häviää, harvoin jaksaa enää uudestaan sitä kirjoitella.
PoistaGooglailinkin tuon Livingstonen kun luin siitä teidän blogista. Omistaja onkin kirjoittanut taloussanomiin (?) siitä niiden konkurssiin johtaneista syistä. Harmi juttu. Ja harmi, että sä et ole julkaissut teidän pohjapiirrustusta, se vaikuttaa mielenkiintoiselta ;)
Onnittelut minunkin puolestani, hienoa, että teitte oikean ratkaisun näin nopeasti! Mielenkiinnolla odotan seuraavaa versiota =)
VastaaPoistaKiitos :) Seuraavaa versiota saadaan varmaan odotella helmikuun puolelle kun nää pyhät syö aikalailla aikaa välistä. Tämä siis jos päästään tän arkkitehdin kanssa sopimukseen :)
PoistaMikä on kenellekkin oikea. Meille sopi hyvin oman pohjapiirustuksen sovittaminen talotehtaan valmiiseen malliin. Vaikka eihän tuo arkkitehdin käyttäminenkään kovin kallista liene hankkeen kokonaiskustannuksiin nähden - ja taitava ammattilainen voi tosiaan säästää enemmän kuin oman palkkionsa. Meidän valvojamme säästi meiltä jo räjäytystöissä enemmän kuin oman palkkionsa, antoi nimittäin sen verran hyvän vihjeen firmasta, joka kannatti ottaa urakkakilpailuun mukaan.
VastaaPoistaNäin on. Itselleni ei ainakaan tämän arkkitehdin hintataso vaikuttanut turhan korkealta ja piirrustusten saaminen häneltä helpottaa talofirmojen kilpailuttamista. Tuo hyvän vastaavan löytäminen onkin sitten työlistalla heti kun piirrustukset on valmiina.
PoistaMe ollaan rakennettu yksi talotehtaan kirjasta meille sovellettu malli. Tähän uuteen projektiin kun lähdettiin, haluttiin ehdottomasti arkkitehti suunnittelemaan. Ja ollaan saatu juuri sitä toivottiin, avaruuden tunnetta, valoisuutta, isoja ikkunoita ja ehjää seinäpintaa. :) Hyvä päätös siis!
VastaaPoistaKiva kuulla, että olette tyytyväisiä. Mä todella toivon, että kun meidän talo joskus valmistuu niin ei heti tule fiilistä, että rakennetaan toinen. Siksi yritän kaikkeni, että otettaisi kaikki aspektit huomioon.
Poista