Hyvää Itsenäisyyspäivää! Meillä se tuntuu enemmän itsepäisyyspäivältä. Itsepäisiä on meillä olleet molemmat juniorit, äiti ja naudan sisäpaisti, joka ei suostu sulamaan paistolämpötilaan. Noh, kai sitä voi juhlapäivänäkin tilata vaan pizzat?
Päivän piristys oli Oikotie, jonka Facebook-nostosta bongasin kauniisti sisustetun asunnon. Enpä ole aikaisemmin tajunnut bongailla sisustusinspiraatiota myytävien asuntojen ilmoituksista. Pääsin sitten testailemaan Puuta ja kiveä-blogin Mrs S:n vinkkaamaa PicMonkeyta ja tekemään hienoista kuvista kollaaseja :) Kaikki kuvat siis Oikotieltä.
Tässä asunnossa on kyllä ihan minun näköinen värimaailma! Kivoja juttuja :) Ja tosi paljon sisustusbloggaajien esiintuomia esineitä. Olisikohan jonkun bloggaajan asunto?
Olen visioinut uudeksi ruokapöydäksi juuri tuollaista tasoa. Kuvittelen pöytään kolme paksua, rosoista lankkua, mutta jalat saisivat kyllä olla erilaiset kuin tässä pöydässä. Hienoja ovat myös valaisimet. Tunnistin jopa Artekin Käsikranaatin. Jotain oppinut blogeja lukemalla ;) Keittiö on myös eleetön ja kaunis. Puutasoja tosin en meille halua, vaan haaveilen (itsetehdyistä) betonitasoista.
Ihanat makuuhuoneet. Kalkkimaali seinissä iskee minulle! Meidän lapset eivät kyllä varmaan siitä syttyisi. Jos annan esikoisen vaikuttaa huoneen värimaailmaan niin seiniltä löytynee pinkkiä Hello Kitty-tapettia…
Kauniit valaisimet myös makkareissa ja niistä löytyy useampia design-kalusteita ja -esineitä.
Olohuoneesta löytyy myös kalkkimaali seinästä. Ja ah niin ihana Hayn Tray-pöytä. Kuka arvaa, mikä "bloggarieläin" roikkuu olohuoneen String-hyllystä (jäi kuvaa rajatessa ulkopuolelle)? Valkoiset sohvat ovat kauniita, mutta en itse millään raaskisi niitä lapsi- & koiraperheeseen ottaa. Tuo olohuoneen matto on myös mahtava! Haluan!!! Tietääkö joku mikä se on ts. mistä moisen saisi hankittua? Nykyasunnon karvalankamatot on niin nähty, uuteen kotiin tulee puuvilla- ja paperinarumattoja.
TV-huoneesta löytyy nurkasta jalkalamppu, josta olen myös haaveillut ja TV-taso on kivasti toteutettu. Eteisessä silmään iski tuo kaunis seinäkello.
Mutta siis erittäin kaunis tämä myynnissä oleva rivarinpätkä Klaukkalassa :)
Tuo matto saattais olla se yksi "blogimatto" eli Linie designin Asko.
VastaaPoista:D mut on siis aivopesty niin tehokkaasti blogimaailmassa, että en enää edes tajua nähneeni maton kymmenen kertaa aikaisemmin :D Mutta nätti on, ja jos oikeasti tykkää niin haitanneeko tuo että on monessa muussakin paikassa? Näinhän se on Ikeankin kanssa :) Kiitos Lyde :)
PoistaHienot kollaasit ;) Tuo ruokapöytä on ihana, samoilla linjoilla näköjään ollaan! Tässähän heräsi sisustusvimma, siihen kun ei vielä ole oikein itselleen lupaa antanut kaiken akuutimman pyörteissä :)
VastaaPoistaNiin ja siihen aiempaan p.s. huomioon pienestä maailmasta, täytyypä heti alkaa salapolisoida :D
Kiittikiitti ;) Sisustus varmaan kiinnostaa tälleen alussa kun ei vielä ole muita projekteja häiritsemässä, mutta eiköhän se raksailu vie munkin energiat (ja eurot...), eli saa nähdä saadaanko mitään uutta uuteen kotiin ensimmäisen vuoden aikana :D
PoistaLastenhuoneista sen verran, että tärkeintä kai että lapset itse siellä viihtyvät? ;) Yleensä lapset tykkäävät väreistä. Viime kesän asuntomessujen Omatalon Uniikista lukiessani perheen äiti oli kivasti ottanut lapset mukaan huoneitaan suunnittelemaan. Eli kannattaa antaa lapsille hyviä vaihtoehtoja joista valita, ei vapaata valintaa. Nimim. älä ota 3-vuotiasta mukaan valitsemaan verhoja, ellei hänen sanallaan ole painoarvoa ;)
VastaaPoistaVarmasti hyvä neuvo. Sehän se juuri onkin, että kun itse on huono värien kanssa niin tuottaa jo nyt tuskaa kun tietää, että lastenhuoneiden pitäisi väriä sisältää. Toisaalta kaikki lelut ovat niin levottoman värisiä, että kai sitä saisi rauhoittaa muuta värimaailmaa ;) Lastenhuoneissa kai kaikista tärkeintä on kohtuuhelppo muunneltavuus. Muistan omasta lapsuudesta, että lempivärit ja kalusteiden paikat vaihtuivat huoneessa jatkuvasti. Varmaan olisi siis järkevää jättää tapetit laittamatta, seinän maalaus kun on aikalailla helpompaa kun tapetointi ja vanhan tapetin poisto.
Poista