Kuluneen kahden viikon aikana talomme on saanut peltikatteen päälleen. Jälleen tarvittiin siis nosturin apua. Onneksi vieressämme on työmaa, jolla nosturi on usein paikalla. Olemme säästäneet useita satasia siirtomaksuissa, kun nosturi tulee naapurista. Mutta toisaalta, nosturimaksut olivat yksi niistä kuluista joita en osannut budjetoida etukäteen.
Mutta upeaa oli, kun Metehen peltikate saatiin ensin katolle pinoissa ja sen jälkeen kiinnitettyä paikoilleen.
Tilasimme Meteheltä samaan kuljetukseen myös kattoturva- ja sadevesituotteet. Ne kiinnitettiin siis paikoilleen samalla vaivalla.
Pohdintaa etukäteen aiheutti Metehen lukkoponttikatteen kiiltoaste. Olin kattoa talotoimituksen mukana tilatessani tiedustellut ainoastaan, että onko katto vastaava kuin esim Ruukin Classic. Tämä minulle luvattiin, mutta kertomatta jäi, että Ruukki on jokin aika sitten muuttanut kattonsa kiiltoastetta enemmän mataksi. Meteheltä löytyi kiiltoasteeksi vaihtoehdot puolikiiltävä ja matta, mutta matta olisi maksanut jonkin verran enemmän kuin puoli kiiltävä. Tässä budjetinvenytyksessä jouduimme siis pitäytymään talotoimitukseen kuuluneessa puoli kiiltävässä katossa ja se hieman harmitti. No, ei tuo nyt mitenkään hurjan kiiltävältä silmään pistä. Lisäksi oikeastaan ainoat kohdat joista kattomme näkee, ovat autokatoksen katto sekä saunasiiven osuus. Talo on katuun nähden niin korkealla, että kadulta kattoa ei näe ollenkaan.
Ihana ja odotettu uutinen toissa viikolla oli myös sähkömiehen löytyminen. Sähköt meille tekee Talotekniikka Huotari Tmi:n Sami Huotari. Ensikokemus Samista on kyllä ihan mahtava. Reipas, avoin ja aloitteellinen. Uskon, että tässä on taas yksi vahva ammattilainen tiimiimme.
Samin valinta löi sitten vihdoin lukkoon myös lattiavaluvalmistelujemme aikataulun. Viime viikolla treffattiin raksalla ja keskusteltiin erinäisistä sähköasioista ja nyt tämän viikon keskiviikkona Sami pääsi aloittamaan hommat. Sitä ennen piti siis lyödä styroksit lattiaan ja voi sitä auvoa. Tätä oli odotettu!
Rouva Onnellinen testaa sängyn paikkaa :) |
Styroksien levityksen jälkeen putkimiehemme Mauri ja sähkömies pääsivät urittamaan putkille paikkoja. Mieheni otti loppuviikon lomapäiviä ja teki raksalla pitkää päivää.
Perjantaina ammattilaiset olivat saaneet urakkansa päätalon osalta valmiiksi ja aloittelijat pääsivät harjoittelemaan lattiaraudoituksen tekoa.
Pitkät päivät tehtiin (erityisesti mies) ja nyt on niin valmista kun voi. Tänään vielä saatiin naapureilta lainaan täry ja saatiin varaston lattia tärytettyä styrokseja varten. Alkuviikosta sitten putkari tulee vetämään lattialämmitysputkistot paikoilleen ja torstaina Lattiamies tulee tekemään lattiavalut!
Huiman raskaita viikkoja taas takana, mutta draivi on kova. Ihan mahtavaa nähdä kuinka suunnitelmat konkretisoituvat.
Hei mahtvaa duunia! Lattia on yksi tosi iso puristus ja hienoa, että teilläkin se on ihan loppumetreillä!
VastaaPoistaSuvi / Ripaus unelmapulveria
Olihan tuossa hommaa! Ja pakko sanoa kiitos sulle lattiavaluvalmisteluvinkeistä. Viime tingassa tajuttiin putsata styroksroskat ja muut verkkojen alta pois. Ihan vaan sen takia, että luin matkalla sun postauksen :D
Poista