Useampi henkilö oli hieman kauhistellut, että miten meinaamme liukuoven oikein paikoilleen saada, onhan sillä painoa huimat 370kg. No myönnettäköön, että itseäkin hieman hirvitti, mutta kokeiltava se oli, Hiabin paikalle saaminen olisi kustantanut taas sen 500e ja lisaäkustannus ei houkuttanut. Paikalle kutsuttiin ihania apukäsiä talkoisiin ja niinhän ne hommat alkoivat tapahtumaan.
Isot ikkunat kulkivat sisälle viiden miehen voimin ihan lappeellaan.
Mutta lasilikuovi vaatikin sitten vähän enemmän voimia. Ajatus oli ollut, että kuusi miestä olisi hoitanut noston ja minä olisin vain keskittynyt operaation ikuistamiseen. Aika pian kuitenkin todettiin että kaikki apukädet olivat tarpeen ja loppujen lopuksi ovea nosti liinojen avulla 6 miestä ja 2 naista (kuvaajakin rekrytoitiin hommiin). Lisäksi kaksi ohjastivat joukkoa ja huolehtivat että ovi ei kolhiintunut minnekään tai alkanut heilumaan puuskittaisessa tuulessa.
Ja hyvin se meni. Kyllä kaikkia taisi hieman jännittää ihan siihen pisteeseen saakka kun ovi oli kiinnitetty paikoilleen.
Mutta eihän kaikki silti mennyt niinkuin strömsössa. Kun avasimme ikkunapaketin aamulla ensimmäistä kertaa niin yllätyksenä tuli, että ovessa oli alhaalla 5cm korkea kynnys. Jos ovi oltaisi siis kiinnitetty samaan korkoon ikkunoiden kanssa, niin olisimme aina siitä kulkiessamme joutuneet nostelemaan jalkojamme aikalailla. Voin kertoa, että aika monta vahinkoa olisi voinut vuosien saatossa käydä. Jotenkin sitä ymmärtäisi 2-3cm kynnyksen, mutta että 5! Mielestämme ainut ratkaisu tilanteeseen oli se, että oven kohdalta piikattiin valua pois niin, että saatiin kynnys pienemmäksi. Mutta tämähän tietysti tarkoitti, että oven karmi ei ollut enää samalla tasolla ikkunoiden kanssa vaan alempana. Perfektionisti minussa huusi kirosanoja! Kuinka paljon ottaisi päähän katsoa tulevat vuodet eritasoisia ikkunankarmeja…
Piikkausoperaatio |
Tässä kuvassa näkyy ikkunoiden ja liukuoven korkoero |
Mutta silti hieman kyseenalaistan liukuovi- ja ikkunatoimittajamme Haapsalu Uksetehtaan suunnittelua. Mielestäni toimittajan olisi pitänyt tilausvaiheessa tunnistaa, että liukuovessa on noin korkea kynnys, ts se pitää asentaa alemmas kuin ikkunat. Tällöin mielestäni meitä olisi pitänyt ohjeistaa ostamaan tuon korkoeron verran korkeampi liukuovi. Asiasta en ole heille vielä viestinyt, mutta varmasti sen teen. Ottakaa te muut liukuovia kiinteiden ikkunoiden vierelle asentavat tämä asia huomioon. En toki tiedä miten korkea kynnys on muilla liukuovivalmistajilla ja pitääkö heillä ovi asentaa matalampaan korkoon.
Mutta siinä ne nyt ovat. Paikoillaan. Ja minä olen todella, todella onnellinen :) Pienet fibat kuuluvat tähän rakentamiseen, sen olen nyt jo oppinut :)
Muista viikon tapahtumista kirjoittelen pian raksaviikkopostauksessa.
Hyvältä näyttää! Meilläkin oli liukuovessa jonkinlainen kynnys, mutta se "madaltui" kun lattioihin tuli alusmatskut ja parketti. Nyt kynnys on niin pieni ettei ainakaan minua ole häirinnyt. Meilläkin ovi on siis ikkunoiden kanssa saman korkuinen ja yläreunat samalla tasolla.
VastaaPoistaJuu jos kynnys olisi ollut muutamia senttejä, niin varmasti olisi madaltunut kun lattiapäällyste tulee, mutta 5 cm on aikamoinen ero kirittäväksi :D
PoistaIhanalta näyttää!
VastaaPoistaNiin valoisalta ja kuitenkin niin ryhdikkäältä! Ihana ajatella kesäpäiviä kun voi yhdistää olohuoneen luontoon avaamalla seinän <3
- Minna
Kiitos Minna :) Kyllä olen onnellinen, että sijoitus tuohon oveen tehtiin :)
PoistaHienolta näyttää! Ja aika päällikköjä olette kun talkoilla kannoitte ja asensitte! Respect!
VastaaPoistaKiitos Jenni! Mustat karmit uskallettiin ottaa osittain teidän innostamina ;) Viimeisen niitin taisi laittaa Lakkalaine-talo Vantaan asuntomessuilla. Olihan tuossa hommaa, mutta ei mennyt edes kauaa. Hyvä siis ettei alettu sijoittamaan Hiabiin.
PoistaNo hyvä, jotain hyötyä meistäkin ;)
PoistaUpea liukuovi! Ja iso asennustyö, tiedän sen kun meilläkin asennettiin ikkunat oman porukan ja naapurista lainattujen apulaisten kanssa ihan itse. Yksi kovimmista hommista raksalla. Toisen kerroksen isojen ikkunoiden asentamisessa nähtiin myös hetkiä, joissa eivät ehkä ihan kaikki työturvallisuusohjeet päässeet täyteen käytäntöön. Ja kun maksettuja raksamiehiä tai talkooväkeä ei voi ikkunan ulkopuolelle laittaa roikkumaan, niin mieshän se siellä sitten tietenkin killui ikkunalaudalla... Munkkikahvit tulivat tarpeeseen sen jälkeen.
VastaaPoistaMeidän Klas1:n lasiliukuovessa on aika ärhäkkä kapea kynnys, joka kerta on jalkaa nostettava kun siitä kulkee. Emme ostovaiheessa osanneet tätä asiaa oikein edes tutkia. Monet ovat sähköpostilla näistä liukuovista kyselleet, ja tähän kynnysasiaan olen kehottanut ajatuksia uhraamaan että haittaako se. Isommalla rahalla saa kynnyksettömiä esim. Schucolta. Niin laitanpa tämän tähänkin kun varmasti monet rakentajat ja sellaista suunnittelevat lukevat tätä blogia.
Kiitos Sanna. Toisessa kerroksessa olisi saattanut hieman huimata ;) Onneksi säästyitte haaveritta.
PoistaHyvä vinkki sulta, varmaan hinta vaikuttaa noihin ominaisuuksiin. Oi kun joku olisi minulle tuon vinkin aikoinaan antanut, olisin osannut ottaa selvää… Mutta eipä meillä mitään, onneksi virhe peittyy :) mielummin noin kuin että aina varpaat mustelmilla :)
Niin ei tuo Klas1:kään mikään halpa ollut. Mutta toki aivan eri sfääreissä kuin vaikka Schucot.
PoistaHyvältä näyttää :)
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaKun olette liukuovea jo hetken käyttäneet, niin minkälaiset ovat mielipiteenne nyt siitä?
Samalla rinnalla olevista ikkunoista. Jos tekisitte päätöksen nyt uudelleen, niin valitsitteko edelleen samalta valmistajalta? Meillä ikkunat ja liukuovet parhaillaan mietinnässä ja Haapsalu yhtenä vaihtoehtona.
Ollaan pääosin tyytyväisiä. Ovi on käytössä aika raskas. Lapset eivät saa sitä millään auki. Lisäksi hieman tuossa pohdin sen tiiviyttä. Yläosasta tuntuu aika kylmältä. Mutta tekisinkö valinnan uudestaan? Kyllä. On se niin ihana ja kun ei ollut sijoittaa enempää niin tuohon oli tyytyminen. Nyt jos tilaisin niin ottaisin ehdottomasti kunnon vetimen myös ulkopuolelle. Nyt siellä on niin surkea vedinaukko, että siitä ei saa kunnon otetta. Isoihin ikkunoihin ollaan tyytyväisiä. Vaikkakin tasoituksia tehdessä ei suojattu karmeja tarpeeksi hyvin ja nyt sitten kärsitään naarmuisista karmeista... mutta eipä noita enää rakentamisen jälkeen ole jaksanut murehtia:D
PoistaHei,
VastaaPoistaMeillä myös liukuovet tulossa ja kovasti tarjouspyyntöjä ollaan lähettämässä. Onko teillä nyt jälkeenpäin tullut vastaan kevyempiä ovia? Meillä on paljon lapsia taloudessa ja nyt vähän mietityttää tuo oven raskaus. Mikä malli teille muuten tuolta Haapsalulta tuli? Heillä näyttäisi olevan kaksi mallia: panorama ja life.