sunnuntai 22. marraskuuta 2015

raksaviikko 14

Lattiavalut tehty! Alkuviikko meni sähkömiehellä viimeisten lattiasähkövetojen tekemiseen ja putkarilla lattialämmitysputkistojen asentamiseen. Torstai aamuna Lattiamies sitten saapui paikalle ja tässä muutama otos jonka sain paikalla olleelta isältäni.

Tässä valmistuu saunasiiven liippaus
Pimeä ja tärähtänyt kuva, mutta näyttää hyvin mistä se lattiavalu lähtee. Aikamoista muussia josta ammattilaiset saa sitten sileetä lattiaa aikaiseksi
Tässä sama tila liipattuna
Valmista pintaa. Kuten kuvasta näkyy, niin meille tuotiin suurin osa sähköistä lattian kautta.

Putki poikineen teknisessä tilassa

Sauna ja suihkuhuone. Seinän vieressä Unidrainit.

Arkieteisen kumimaton (meidän kurasyöpön korvikkeen) upotusvalu oven edessä.
Lattiavalu sujui hyvin. Muutama pieni virhe / korjauksen paikka löydettiin. Arkieteisen kuramattosyvennyksen valu ei ollut ihan toivottua 21mm ja reunat olivat hieman vinot. Lisäksi saunasiiven suihkutilaan oli tehty kaato huomioimatta saunan oviaukkoa. Lattiamieheltä tultiin valua seuraavana päivänä käymään ihan oma-aloitteisesti ja mukisematta suostuivat tulemaan korjaamaan virheet. Samalla tekivät meille niin hyvän tarjouksen betoniliimojen hiomisesta, että senkin tilasin.

Itse vietin perjantaina aikamoisen tovin roiskeita seinistä, ikkunoista ja karmeista poistaen. Hieman pohdiskeltiin etukäteen, että olisiko pitänyt suojata ikkunat, mutta ei ajateltu roiskeiden yltävän niin korkealle. Virhe. Varmasti olisi mennyt nopeammin muovittaminen ja niiden poisto kuin noiden roiskeiden putsaus. No, seuraavalla kerralla tiedän tämänkin ;)

Muuten viikko on sujunut siivoushommissa. Eteläänkin lupailtu lumi sai pihansiivoushommat kiinnostamaan ja kuskasin muutaman styroksroskan Sortti-asemalle ;)


Tuleva naapuri kaatoi tontiltaan puita viime viikonloppuna ja sain otettua kuvan talosta uudesta kuvakulmasta. On se mahtavaa seurata oman talon nousemista :)


Tulevalla viikolla ohjelmassa on ainakin ulkosähkötyöt, höyrynsulkujen asennukset, lattian hionta, terassirungon kasaus ja isojen ikkunoiden sekä liukuoven asennus. Viimeistä odotan jännityksellä, sillä painoahan sillä meidän liukuovella on. Saa nähdä onnistuuko miesvoimin vai pitääkö seuraavalla viikolla tilata paikalle Hiab nostoavuksi.

17 kommenttia:

  1. Moi
    Tuleeko IV -putket yläpohjaan? Ahtaan näköistä duunata niitä muovin päällä. Eristäminen on kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IV-putket tulee höyrynsulun alapuolelle. Eristykset eivät siis tarpeen. Meille tulee kanavistot Zehnder Comfo tube -putkistolla, helppo siis mutkitella. Mutta siis passiiviluokitus haaveissa, siksi kaikki kanavat höyrynsulun alapuolella.

      Poista
  2. Teillähän on hommat hyvällä mallilla! Tuo styrokskuva on ihan mainio :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljalleen edistyy :) katse on kokoajan seuraavassa stepissä, joten ei ehdi kauaa nauttia edistysaskelista :D

      Muutama tunti meni, että sain pitkäperäisen pakun täytettyä äärimmilleen. Ei jäänyt kuin muutama pieni kolo väliin. Voin kertoa, että hymyilytti kun sain urakan valmiiksi. Ja vielä enemmän kun auto oli tyhjennetty :D

      Poista
  3. Sua ei kannata haastaa tetrikseen :D Hauska kuva! Ja hyvä että otatte hionnan muualta, loli meinaan aika älyttömän tympeetä hommaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mulla on aikaa pohtia, niin näköjään tetriskin luonnistuu :D

      Oltais me varmaan joku satanen säästetty itse hiomalla, mutta nyt ei tarvitse sitten miettiä sitä raksaimuriakaan tuon pölyn osalta. Saa ammattilaiset hoitaa :D varmaan nyt ostetaan se halvempi imurimalli kun betonipölyä ei synny niin paljon.

      Poista
  4. Eikö oo ihana tunne, kun valu on saatu tehtyä! :) Musta tuntuu, että oon ollut valueuforioissa jo monta viikkoa, eikä olla saatu oikeen mitään sen jälkeen tehtyä. Vaikka todellisuudessa ollaan menty huisisti eteenpäin. :) Nauttikaa te nyt silti valamisen tuomasta hyvänolontunteesta! ;D

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Vaikkakin itse olen niin hätäinen ihminen, että heti siirryin stressaamaan seuraavia askeleita :D Nyt elän ikknoiden asennusta varten :D

      Poista
  5. Teillä etenee hyvää vauhtia. Meillä hommat on seisonut jo pari viikkoa. Alkaa tympiä. Ehkä ennen joulua on meilläkin vihdoin lattia valettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommien seisominen on tosi turhauttavaa! Meillä oli yksi viikko jolloin ei edistetty muuta kuin maalaamista ja meinasin tulla hulluksi. Saa nähdä miten joulunpyhistä selviän :D

      Tsemppiä sinne odotteluun! Mies yrittää mua kokoajan rauhoitella, että ei viikko sinne tänne mitään merkkaa… Oi kun olisin uskovaa sorttia ;)

      Poista
  6. Mihin lattiapinnoitteeseen te nyt sitten päädyitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä unohtaa asioita tänne kirjoitella… Meille tulee nyt sitten sitä vinyylilankkua. Vielä tällä viikolla yritin miestä käännyttää betonilattiaan, mutta ei lämmennyt. Tai no, on mulla vielä valttikorttina taskussa, että kun naapurin Satu saa oman lattiansa mikrosementillä päällystettyä niin käydään katsomassa josko meillekin tulisi. Mutta ei ole mulla odotukset korkealla...

      Poista
    2. Oma oletukseni oli että olen vain itse unohtanut jos on ollut puhetta. :D

      Se vinyylilankkukin on tosi kiva! Meillähän pohditaan nyt kiivaasti että meneekö lattia vaihtoon tuon koiran polven takia, vai kestänkö mattoja ja niiden siirtelyä koiran loppuelämän. Koiralle tuo meidän lattia on nimittäin liukas. :(

      Poista
    3. Ja lisäyksenä että mekin ollaan pohdittu tuota vinyyliä siitä syystä!

      Poista
    4. Joo, uskon että vinyylilankku kelpaa myös. Ja saattaa olla jalalle lämpimämpi. Harmi, että teidän haukulla on polvi niin loppu. Nopeastihan sen vinyylilankun siihen päälle naputtelisi. Toki kustannuksia taas tulisi.

      Poista

On mukava kuulla sinusta