Tiistaina tehtiin ontelovalu ja valettiin jonkin verran myös autokatoksen sokkelia. Betonia oli vaan tilattu epähuomiossa vaan aivan liian vähän ja siksipä seuraava valu olikin heti seuraavana päivänä, jolloin saatiin sokkeli valettua loppuun ja aloitettiin myös talon seinien valamista. Betoni saatiin edukkaimmin Betonivalu Laatikaiselta joka toimittaakin loput valumme.
Talon seinät nousivatkin tällä viikolla nopeasti ja nyt meillä on jo talon matala seinä melko valmiina. Ikkunoiden ja ovien paikat ovat jo näkyvillä :) Vielä pitää aukkojen yläosiin tehdä tuennat ja aukot madaltuvat noin 20cm. Tekeminen hidastuu nyt kun seinää joudutaan nostamaan telineiltä. Ison duunin aiheuttaa myös ikkunoiden ylitysraudoitusten väsääminen. Asiaa ei helpota yhtään se, että osa raudoituksesta pääsi loppumaan kesken. Laskentavirhe HEVI:n puolelta? 10mm harjateräksiä saimmekin päivän varoituksella lisää, mutta nyt ovat ne ikkunan ylityspalkkeihin käytettävät "hakasetkin" loppuneet. Toivottavasti saadaan niitä nopeasti lisää. Myös harkot alkoivat käymään vähiin. Kun HEVI kivitalojen Lauri kävi työmaalla torstaina tiedusteltiin asiaa häneltä ja kävi ilmi, että kaikki harkkomme eivät olleet FinnEPS:n tehtaalla mahtuneet ensimmäiseen kuormaan. No hyvä, että huomasimme asiasta kysyä, muuten olisi työnteko keskeytynyt. Nyt loput harkot saapuvat raksalle tulevana maanantaina.
Tilanne tiistaina |
Tilanne torstaina aamupäivällä |
Perjantaina ulkoistettiin lapset ja hoidettiin asioita. Istuttiin sähkösuunnittelijallamme Hendell Oy:n Ari Miettisellä kolme tuntia ja käytiin alustavia sähköpistekuvia läpi. Lisäksi aloitettiin valaistussuunnittelu, jonka nyt jälkikäteen päätimme häneltä tilata. Alkuperäinen ajatus oli hyödyntää Hide-a-Liteltä ilmaiseksi saamaamme valaistussuunnitelmaa, mutta sen nähtyämme totesimme, että kyllä sen tekeminen taitaa kaivata enemmän vuorovaikutusta. Sähkösuunnittelukäynnin perään suuntasimme tapaamaan potentiaalista keittiötoimittajaa Remola Oy:n Markoa Järvenpäähän ja tsekkaamaan vielä hänen keittiöitään livenä. Odotetaan päivitettyä tarjousta ja tehdään keittiöpäätös ensi viikolla.
Sentään joku päätös tehtiin, kun valittiin putkimies. Sähkömiehen valinta vielä vaiheessa, kunhan saadaan Arilta valmiit sähkösuunnitelmat niin pitää tehdä valinta aika haipakkaa. Jotenkin haastavaa meille näiden lopullisten valintojen teko…
Toinen kuvakulma isoon ruokailuhuoneen ikkunaan, keittiön pikkuikkunaan sekä arkieteisen sisäänkäyntiin. |
Valmis itkumuuri ja talomme sen yläpuolella. |
Tänään vuorossa on vielä naapurin tuparit. Juu-u, ensimmäiset ovat jo muuttaneet asumaan alueelle. Vähän erilainen rakennustapa tuo suurelementeistä rakentaminen :) Niin ja huomenna mies menee vielä raksalle hommiin, tavoite olisi saada autokatos valmiiksi seuraavaa valua varten.
Ihan alkoi hengästyttää kun luki teidän tahtia ja meininkiä, TSEMPPIÄ!!!
VastaaPoistaKiitos. Hyvin tää tuntuu etenevän :)
PoistaIhan älyttömästi teillä on tapahtunut kolmen viikon aikana! Meillä oli kolmannella viikolla muutama hassu runkotolppa pystyssä :D
VastaaPoistaNo älä! Tää on tämän rakennusmateriaalin positiivisia puolia. Toki eipä tuo ihan valmis vielä vähään aikaan ole, eli olisihan se vielä nopeampaa tehdä elementeistä ;)
Poista