sunnuntai 30. elokuuta 2015

raksaviikko 2

Heti valun jälkeisenä maanantaina saimme taloomme lattian, eli ontelolaatat saapuivat. Ontelolaattojen toimitus sekä nosturi oli tilattu klo 12, eli koko aamun pojat ehtivät ensin mitata ontelolaattojen asennuspalat oikeille korkeuksille, sekä sitten vielä kasailla autokatoksen anturan päälle harkkorivejä. Pieni mittavirhe oli pojille sattunut tartuntaterästen laittamisessa ja ne piti yhdeltä (onneksi lyhyeltä) seinältä leikata poikki sekä porata sitten uudet paikat oikeisiin kohtiin. Nopeaa heillä tuntui tuollainen suora, melkein aukoton seinä nousevan.



Ontelolaattatoimitus saapui paikalle melkein tunnin etuajassa, mutta eipä se meitä haitannut.



Nosturin olin tilannut paikalle naapurissa olevalta isommalta työmaalta (ja säästinpä siinä muutaman sata euroa siirtokustannuksia) ja meinasi hiki tulla kun se teki hommia toisella työmaalla vielä varttia ennen meidän ajan alkua. Enpä muuten ollut tiennyt, että ontelolaattatoimituksiin on laskettu tunnin purkuaika per kuorma, jos menee sen yli niin ontelolaattafirma voi veloittaa myöhästymisestä. No varttia yli nosturi oli paikalla, reilun vartin päästä siitä oli saanut itsensä asennettua paikoilleen ja nosto pystyi alkamaan. Oikein mallikkaasti se sujui kolmen miehen + ontelokuskin voimin. Kiitos isille kun oli auttamassa.





Pienelle miehelle riittää vielä aika pienet viihdykkeet. Tässä sellaisena toimii vanha pahvimuki ja tukkoon menneet uretaanipistoolit on myös todettu hyviksi :)

Itse jouduin poistumaan paikalta ensimmäisten ontelolaattojen jälkeen ja sitten alkoikin tulemaan kotiin hermostuneita puheluita. Kun ensimmäinen kuorma oli viimeistä laattaa myöten nostettu, niin huomattiinkin että viimeinen pala ei mahdu paikoilleen millään. Kävi ilmi, että ontelolaattojen (tarkemmin sanoen ensimmäisen laatan ja viimeisen laatan) alaeristeet oli jätetty liian leveiksi, jolloin jo heti ensimmäisestä laatasta lähtien oltiin syöty viimeisen laatan tilaa. No eihän pojilla muu auttanut kuin nostattaa kaikki laatat uudestaan ja sahata lyhyiden sivujen harkkoreunoista EPS:ää pois niin, että ontelot mahtuivat paikoilleen. Hommaan meni noin kaksi tuntia ja se tarkoitti, että hermot olivat tiukoilla ja kuluja syntyi. Nosturin tuntihinta maksoi 124€… No, loppu hyvin ja kaikki hyvin. Kaikki ontelot saatiin asennettua ja nyt olen reklamoinut tilanteesta talotoimittajalle ja talotoimittaja Parmalle. Samaan reklamaatioon jouduin lisäämään 5 puuttuvaa läpivientiä. Harmitus. Toivotaan, että reklamaatio hoidetaan mallikkaasti.

Siinä se meidän lattia nyt on :)
Reklamaatiot eivät tällä viikolla loppuneet tuohon. Jouduin reklamoimaan viime viikon betonivalun laskusta, kun siinä hinta oli kalliimpi kuin tarjouksesta minulle jäi mieleen. No tarjousta tavatessani huomasin, että betonin kuutiohinnat oli esitetty alkuunsa ilman arvonlisäveroa ja vasta ihan loppupuolella tarjousta oli esimerkkilaskelma, jossa oli mainittu, että alv lisätään. Kyllä ketutti. Tuntui, että minua oli tarkoituksenomaisesti vedätetty ja kirjoittelinkin sitten viestiä betonitoimittajalle muistuttaen kuluttajien hintojen merkintätavasta. Olin jo valmistautunut taisteluun, mutta turhaan. Kalle Urholta soitettiin ja pahoiteltiin heidän virhettään. Asia saatiin sovittua ja sain alvin verran alennusta laskuun. Sain vielä selityksenkin virheelle, firma kun asioi niin paljon yritysasiakkaiden kanssa, niin kyseessä oli ihan inhimillinen erehdys kun hinnat oli esitetty ilman alv:ta. Tässä malliesimerkki siitä, miten reklamaatiot pitäisi hoitaa. Minulle jäi erinomainen fiilis asiasta. Harmi, että heidän hintansa alvillisena ovat aikalailla kalliimpia kuin kilpailevan firman, nyt nimittäin eurot ohjaavat meidän loppuasioinnin muualle.

Eurot ovat ohjanneet minua tällä viikolla muutenkin. Enpä ollut tajunnut, että ulkotäytöt oli syytä tehdä, ennen kuin talon seinät lähtevät nousemaan. No, järjellä ajateltuna tottakai, sillä onhan sillä kaivinkoneella hempompi hutkia soraa menemään jos ei ole varottava samalla seiniä. Ja lisäksi on helpompi liikkua talon ympärillä. Eikun soittoa kaivinkonekuskillemme ja tiedustelua milloin pääsisi hommiin. Onneksi hän on joustavaa sorttia ja töiden aloitus sovittiin jo torstaille. Sitä ennen piti kuitenkin hankkia tontille patolevyt sekä routa EPS:t. Patolevyt kuuluivat talotoimitukseen (ne piti vaan nyt sitten noutaa kun aikataulu oli niin tiukka), mutta enpä ollut tajunnut, että ulkopuoliset eristeet piti itse hankkia. No eihän se styrox nyt paljon voi maksaa? Höpöhöpö. Rakentamisessa kaikki maksaa ja paljon. Ensimmäiset nettihaut osoittivat 50mm styroxpaketin hinnaksi 51€/pkt! Älytöntä! Ja meillä tarve oli noin 28 paketille. No, ison rautakauppasoittelukierroksen jälkeen halvin hinta oli 43€/pkt, tietäen taas yli 1200€ budjetoimatonta kulua, niin ja rahdit siihen päälle tietty. Mutta sitten Raksakimppa Uusimaa -facebookryhmä osoitti taas voimansa ja kuin tilauksesta joku mainosti siellä tilanneensa vahingossa tuplastyroxit ja lupuvansa niistä 30€/pkt. Kävin kiinni kuin sika limppuun ja niin neljän tunnin edestakas ajelulla säästin 400€. Ihan pätevä tuntihinta minusta.

Ontelolaatat saatiin raudoitettua asennusta seuraavana päivänä. Isona apuna raudoituksissa oli Joni, joka on yksi blogin lukijoista ja halusi tulla tsekkaamaan miten FinnEPS-talo nousee. Kiitos Joni ja tervetuloa uudelleen ;) Sitten keskityttiinkin maskiharkkojen asennukseen. Sehän on helppoa ja nopeaa, jos sokkeli on suora, mutta meillä ei hurjasta nysväämisestä huolimatta oltu ilmeisesti saatu tarpeeksi suoraa. Se tarkoitti aikamoista lisätyötä ja paljon tunteja kun seinät halutaan saada nousemaan täysin suoraan. Virheet kun tuppaavat kasvamaan mitä korkeammalle päästään… Tässä jälleen muistutus tuleville EPS-harkkorakentajille: vaatikaa ne pohjatyöt just eikä melkein suoraan…
Mitäs muuta tällä viikolla on tapahtunut. Niin siis niitä ulkopuolisia täyttöjä varten ollaan kahtena iltana levitelty niitä routa EPS-levyjä. Opastajana ja apuna oli naapurin Riikka, jolle sain tartutettua uuden talokuumeen. Saas nähdä, päästäänkö auttamaan heitä sitten vuoden-parin päästä raksailussa ;) Kunhan eivät vaan alueelta poistu ;)

Terassien alapuoliset eristeet paikoillaan. Kuvassa myös melkein auringonlasku, aurinko paistaa meidän tontille aamusta ilta kahdeksaan.
Torstaina ja perjantaina Boxtröm teki ulkopuolisia täyttöjä ja sadevesijärjestelmän asennuksia talon osalta. Autokatos ei ole vielä täytöille valmis, sillä sille pitää vielä tehdä sokkelivalu ennen kun kestää soran paineen.

Autokatos odottamassa valua. Kaksi alinta kerrosta on sokkelia ja päällä odottaa seuraavaa valua jo kaksi kerrosta seinää. Varaston oven paikkakin jo näkyy!
Enää tämä pätkä on tekemättä ulkotäyttöjen osalta

Valmiit ulkotäytöt terassin ja takapihan kohdalla

Viikonloppuna siirreltiin seinäharkkoja pois tien sivusta, jotta kaivurikuski pääsee viimeistelemään meidän itkumuurin. On siinä hommaa siirrellä harkkoja, hauikset huusi hoosiannaa. Mutta olinpa jälleen tyytyväinen että rakennetaan styroxharkoista betoniharkkojen sijaan… Nautittiin ensimmäinen iltapalakin omalla tontilla. Ihanaa oli :)


Muuri muuten sai sen valituksen myötä uuden ilmeen ja pakko sanoa, että mielestäni on tosi hieno! Ennemminkin itkuporras kuin -muuri nykyään. Paljon parempi kuin alkuperäinen versio. Kiitos vain valittajalle :)





Muuta ei paljon voitu tehdä, sillä odotellaan tiistain seuraavaa valupäivää. Sitten alkaakin jo seinät nousemaan! Ja toivottavasti tahti on hieman nopeampaa kuin nyt :) Haave on saada syyskuun aikana talo vesikattovalmiiksi. Jää nähtäväksi onnistutaanko tässä haasteellisessa aikataulussa.

Näkymä takapihalle meidän ruokailuhuoneesta. Vielä hieman sotkuista, mutta toivottavasti näyttää erilaiselta vuoden päästä :) Nyt maisemaa koristaa siirtelyn jäljiltä harkkovuori.
Tällä viikolla olen myös saanut vihdoin tarjouksia putkimiehiltä, valittiin sähkömies tekemään nyt ainakin ensimmäisessä vaiheessa tonttikeskuksen asennus (ja se onkin jo melkein valmis), päätettiin tilata valaistussuunnittelu meidän sähkösuunnittelijalta, sain tarjouksen ilmanvaihtokoneesta sekä esilämmitys/viilennys paketista, ollaan väännetty rakennessuunnitelmia talotoimittajan kanssa (tai hän vääntää, mä vaikeutan prosessia) jajaja… Niin ja alkuvuodesta käynnissä ollut keittiöprojektikin alkaa olemaan loppusuoralla. Toivottavasti saan jo ensi viikolla kertoa teille millainen keittiö meille tulee, keneltä ja miksi. Joka päivälle siis riittää soitettavaa, viestitettävää, vertailtavaa ja maksettavaa. Kyllä tämä työstä käy, saa nähdä miten ihmeessä selviän tästä kaikesta, kun työt alkaa viikon päästä…

Ihanaa viikkoa kaikille lukijoille!

7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää. Jatkakaa vaan samaan malliin.

    VastaaPoista
  2. Pakko myöntää, että meilläkin nuo eristeet olivat jääneet budjetoinnin ulkopuolelle. Eikä ollut ihan viimeinen juttu mikä budjetin ulkopuolelta löytyi. Ensirakentajaa on yllättänyt, miten moni asia ei ole sisältynyt mihinkään urakkaan, "rautakauppabudjetti" on jo monenkertaisesti ylitetty. Nostan teille totisesti hattua, kun teette tuota runkourakkaa itse!! -j-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla asioita tulee ihan yllärinä. Muunmuassa noi maadoituskaapelit… Ikinä kuullutkaan ja eipä ole halpaa tuo kupari. Budjetti tuskin pitää paikkaansa… toivon vaan että ei liian korkealle mene kulut.

      Poista
  3. Huj, hengästyttävää, siellä on homma ihan täydessä vauhdissa nyt!

    Pakko sanoa että hiukan kiukuttaa nuo alv-unohtelut, ei mene kyllä mulla läpi!!! Ja muutenkin ollaan opittu että jokaisen laskun saa tarkkaan katsoa että on oikein. Lopulta meillä mies, joka viikot painoi yöt myöten raksaa, käytti sunnuntait laskujen maksuun ihan vaan sen vuoksi että niissä oli niin paljon virheitä ja kun hän oli työt ja tavaratilaukset sopinut, niin tiesi mikä oli se oikea summa. Parhaimmillaan saatiin samoista jutuista tupla laskut. Mietin että onko ihan tarkoituksenmukaista väsyneiden raksaajien huiputtamista???

    Onnea ja raksa-iloa projektille. Toivottavasti syksy on ihanan aurinkoinen :) Meillä myös tehdään ulkohommia ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kyllä tarkkana olla. Mutta onneksi ainakin tässä tapauksessa kyseessä oli inhimillinen erehdys ja asia korjattiin. Toisaalta joku "kiltimpi" olisi saattanut vaan niellä pettymyksen ja maksaa laskun sellaisenaan. Toivottavasti meillä menee muut laskuasiat hyvin, vaikeaahan se on joitain laskuja kyseenalaistaa kun ei asioista ole niin laajaa tietämystä. Eniten mietityttää putki- ja sähkötarvikkeet.

      Niin ja kiitos :)

      Poista
  4. Mukava lukea näistä rakennusprojekteista. Minäkin haaveilen oman talon rakentamisesta. Tuttava kertoi, että heillä on ilmeisesti rakentaminen parhaillaan menossa. Nyt on hieman työt tauolla, kun tarvitsevat nostoapuvälineen, ennenkuin pääsevät jatkamaan.

    VastaaPoista

On mukava kuulla sinusta