sunnuntai 20. syyskuuta 2015

raksaviikko 5

Viidennen raksaviikon jälkeen takki on aika tyhjä. Raskas viikko sekä raksalla, että töissä.

Aiemmin kerroinkin alkuviikon stressistä, joka onneksi selvisi parhain päin. Muuten edistys on keskittynyt tällä viikolla pääosin kattotuolien muutoksista sekä johtuviin töihin (mm. kantavan väliseinän korottamisesta). Lisäksi muuten kattotuoliepisodin yhteydessä havaitsimme, että saunasiivestämme oli tulossa liian matala. Eipä siinä muuten mitään, mutta kun meille on tulossa 1000 litrainen vesivaraaja joka vaatii teknisen tilan huonekorkeudeksi 2,5m. No eikun seinää lautojen avulla korkeammaksi. Lisätyötä taas. Torstaina oli viides valupäivä ja se jäikin nyt sittenkin viimeiseksi kun otettiin riski ja valettiin korotettu väliseinä yhdessä osassa, ei onneksi harkot paukkuneet ;) Autokatoksessa poksahti yksi harkko, mutta sekin tilanne oli saatu hallintaan.

Autokatos ja varasto kuvattuna telineiltä

Piti kiivetä rakennustelineille ihailemaan täyteen valettua korkeaa seinäämme
Torstaina toimitettiin ne surullisen kuuluisat kattoristikot ja lisäksi väliseinäharkot saapuivat tontille. Kaikki toimitukset osuivat tietysti samaan kellonaikaan ja kun betoniautokin vielä oli silloin paikalla, niin harkot jouduttiin sijoittamaan aika ikävän kauas lopullisesta sijoituspaikasta… Tiedossa on ilmaista punttisaliharjoittelua kaikille kynnelle kykeneville noin reilun kuukauden päästä ;)


Torstaina palaveerasin sähkö- & valaistus-suunnittelijamme Ari Miettisen (Hendell Oy) kanssa ja kävimme läpi alustavaa sähköpistekuvaa. Ai että tuo palaveri teki hyvää. Palaverin jälkeen sain sitä kaivattua uutta puhtia ja intoa. Tuli taas sellainen olo, että kyllä meidän kodista tulee hieno! Oli meinaan sen verran siistejä valaistusjuttuja suunniteltu. Esittelen suunnitelman teille kun se on valmis.

Viikonloppu oli sitten omistettu maalaamiselle. Jotenkin naivisti ajattelin, että kun rakentaa kivitalon, niin säästyy maalaamiselta. Hah, onhan meilläkin puuosia. Nyt kiireellisenä vuorossa ovat räystäiden materiaalit. Kattotuolit nimittäin nousevat ensi viikolla, eli kiire on, ellei halua keikkua melkein viidessä metrissä ja maalata ylöspäin. Helpompaa on maantasossa. Harmittaa kun ei tajuttu aloittaa maalausta heti kun laudat saapuivat viime viikolla. Olisi ollut vähän liukuvampi aikataulupaine. 

Lauantaina aloiteltiin maalausurakkaa meidän autokatoksen varastoon viritellyssä suojassa ja ajateltiin hoitaa se isompi urakka sunnuntaina kun kelin luvattiin olevan parempi.



Sunnuntaille oltiin rekrytoitu mukaan lapsityövoimaa ja ajateltiin saada räystäslautakilometrien maalaus hyvälle mallille. Ehdittiin maalaamaan pihalla reilu tunti kun eiköhän alkanut satamaan. Ja juu, maalaus ja vesipisarat ei ole hyvä juttu. Voimattomina katsottiin, kuinka jo tehty työ valui maalinoroina maahan. Ketutuksen määrää ei voi sanoin kuvailla. No, loppujen lopuksi illalla paistoi aurinko ja saatiin osa laudoista maalattua. Parhammillaan yhdet laudat maalattiin neljästi… Suosittelen siis maalausurakoiden järjestämistä joskus muulloin kuin syksyllä…





Maalausta riittäisi vielä reilusti, mutta sääherrat eivät oikein suosi tätä viikkoa. Huomenna alkaa kattotuolien nosto saunasiiven ylle, mutta isot kattotuolit nostetaan vasta perjantaina. Viikonlopun yli olisi siis aikaa vielä maalata. Mutta jos ei maassa ehditä, niin kiivetään kai sitten telineille.

Mutta hei, jännä viikko tiedossa kun katto alkaa nousta :)

5 kommenttia:

  1. Kyllä teillä sattuu ja tapahtuu! Ja ihana kun jaksat kirjoittaa kaikesta tapahtuneesta niin hyvät kuin huonot puolet: vaikka itsellä nuo ajat ovat muistoina vain, niin nämä ovat tosi kullanarvoista tietoa tuleville rakentajille, huippua!

    Hei nyt vasta tajusin, että päädyitte siis lopulta tuohon saunasiipeen, hienoa! Mitäs kautta kulku on, sisältä vai ulkoa? Tieto tosin löytyy varmasti täältä blogista, joten taidanpa kahlata viimeaikaisia juttuja ihan ajan kanssa läpi. Tsempit sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joi kaikkea sitä tulee eteen. Tarkemminkin sitä voisi raportoida, mutta on energiat aika vähissä. Ihmettelin itse vuosi sitten muiden raksaajien raporttien summittaisuutta, mutta nyt ymmärrän ;)

      Juu saunasiipeen päädyttiin ja käynti on ulkokautta. Kompromissina päädyttiin jättämään kantavaan väliseinään oviaukko joka sitten levytetään kiinni. Siitä on sitten mahdollista tehdä kulku khh kautta jos todetaan ulkokautta kulkeminen vaikeaksi. Teidänkin kokemukset raksa-ajan kulun helpottamisesta vaikutti myös :) Aika huonosti olen näitä meidän valintoja täällä kertonut alun pohdintojen jälkeen. Syy on niin tyhmä kun että arkkitehdilta saimme hieman "huonot" kuvat. On ollut haaveena piirtää kuvat itse puhtaaksi ja sitten tehdä tänne ihan erillinen sivu jonne ne olisi kerätty. Mutta arvaa olenko ehtinyt...

      Poista
    2. Voi niin tuttua! Mielessä on sata asiaa, joista on ihan pakko kirjoittaa, ja ihan kohta ja just nyt, kun ne on niin akuutteja, mutta kun ei sitä vain ehdi. Teksteihin menee lopulta yllättävän paljon aikaa. Joten huoli pois: kyllä ne kirjoitukset sieltä sitten joskus tulevat, tai jos jäävät tulematta, niin parempi kai kuitenkin, että talo edistyy kuin blogi :D

      Mutta hienoa, että päädyitte ulkokäyntiin: juuri toissapäivänä saunasta tullessa pysähdyin ulos syysiltaan haistelemaan ja fiilistelemään, on se jotenkin niin eri kokemus kuin sisäsaunaan lampsiessa: hyvä päätös, usko pois!

      Poista
  2. Vau, miten nopeasti olette edenneet! Teillähän on kämppä pystyssä! :) Hauska yksityiskohta huomata muuten, että teillä riittää kivasti valoa vaaleiden seinien ansiosta. Itse nimittäin tuskailemme koko ajan pimenevässä talossa ja tallissa valojen kanssa. :) Syksyraksaamisessa on se huono puoli, että valo meinaa loppua kesken, vaikka intoa tehdä riittäisikin.

    Harmillista tuo teidän maalausjuttu! Mutta niinhän se rakentaessa aina välillä menee, että otetaan kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Mutta onneksi sekin on kuitenkin eteen päin. :) Tsemppiä ja jaksamista kovasti teille raksaamiseen!

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä kun katsoo kännykästä muutama viikko sitten otettuja kuvia, joissa vain perustukset oli pystyssä, niin itsekin tajuaa edistymisen vauhdin. Ja enpä ollut tajunnut, että noista seinistä on sekin hyöty :D Pitää vinkata talotoimittajalle uudesta myyntiargumentista :D Auringonpaisteella sisällä on ihan mahdotonta olla ilman aurinkolaseja, sen verran tuppaa lumisokeaksi tulemaan muuten. On noissa harkoissa muuten sekin hyvä puoli, että jos on kylmä niin ei tarvi kun vähän mennä halailemaan seinää, sen verran lämmintä on toi EPS :)

      Meillä syksyrakentaminen on haitannut myös siinä, että yöt on niin kosteita. Ei voi enää kovin myöhään katonkaan alla maalata, sillä yökosteuskin pilaa kuivumattomat laudat.

      Kiitos tsempeistä, takaisin myös sinne :)

      Poista

On mukava kuulla sinusta