Osittain kauhutarinat ärsyttävät, mutta toisaalta ymmärrän ne täysin. Itsekin olin vielä joitain vuosia sitten sitä mieltä, että en ikinä lähtisi rakennusprojektiin. Nehän menevät aina päin mäntyä ja ovat yhtä tuskaa parisuhteelle. Lapset eivät näe isäänsä kokonaiseen vuoteen ja ero koittaa viimeistään sitten kun tavarat on kannettu uuteen taloon. Ja kyllä, näitä (tosi) tarinoita on ihan lähipiirissäkin.
Mutta on myös niitä rakennusprojekteja, jotka ovat sujuneet ihan hyvin. Tai vaikka vaikeuksia on tullut vastaan, niin niistä on selvitty. On niitä tapauksia, jossa budjetti on ollut tiukoilla, mutta lopulta perhe on päässyt muuttamaan ihanaan kotiin, josta ei rakkautta puutu.
Tiedämme siis riskit. Mutta vaikka riskit tietää, niin onko se syy jättää jotain kokematta ja tekemättä? Ei minusta, jos asia on loppuun asti mietitty. Tottakai jos vuoden päästä meillä on keskeneräinen talo ja eropaperit kädessä, niin varmaan kiroan tämänhetkisiä päätöksiä. Mutta en minä osaa etukäteen mitään murehtia. Tai tuo oli kyllä vale… Osaan minä murehtia, mutta silti en pelkää. Tulkoon mitä on tullakseen.
Minä odotan innolla niitä väsyneitä iltoja, kun kroppaa särkee raksapäivän jälkeen. Sitä kun näämme miten tuleva talo nousee. Kuinka saamme vihdoin ostaa jonkun kiintokalusteen elämämme ensimmäiseen omakotitaloon. Itse suunniteltuun (ja ehkä osittain itse rakennettuun?) sellaiseen.
Kannustan siis teitä kaikkia tarttumaan unelmiinne. Muiden varoituksista huolimatta. Tehän te sitä elämäänne elätte, eivät ne muut :)
 |
| Kuva |
Heh, tuttuja kommentteja! Olkoonkin "riski" rakennuttaa omakotitalo tällaisena aikana (koskahan se parempi aika tulee?), mutta elämässä ei saa mitään, jos ei uskalla riskejä ottaa! Rohkea vai hullu? Paikallaan junnaaminen ei ole vaihtoehto ainakaan meidän perheelle, lisätilaa on saatava itseasiassa perherauhan säilyttämiseksi :) Aikataululla ja ajatuksella "Nyt tai ei koskaan" ainakin meillä projekti starttasi.
VastaaPoistaJa jos ja kun kaikki meneekin ihan OK, niin se palkinto on kyllä kaiken matkalla vastaan tulevan arvoista! Mahdollisia vaikeuksia on turha etukäteen manailla, ne tulee jos on tullakseen ja katsotaan sitten mitä tehdään. Niin meillä suhtaudutaan muutenkin elämään, eletään tässä päivässä. Tulevia on yhtä turha murehtia mitä menneitä muistella. Mutta katsellaan sitten vaikka vuoden päässä missä ollaan itse kukin :)
Hyvin sanottu! Vaikka meillä on pyöritelty ajatusta rakentamisesta jo kauan, niin itseasiassa se oli kriisi (ja siitä eteenpäin pääseminen) joka sitten viimeisetkin estot kaatoi. Tässä ja nyt. nautitaan kun voidaan :)
PoistaNiin tuttua! Mekään emme koskaan olleet ajatelleet rakentavamme, mutta niin vain sille tielle lähdettiin ja yhdessä se homma luisti niin mukavasti, että jälkeen päin ihan naurattaa ilosta ja onnesta. Vastoinkäymisiä tuli toki eteen, mutta niinhän se elämässä menee muutenkin. Mikään niistä ei kuitenkaan vaikuttanut avioliittoomme muuten kuin vahvistavasti. Samassa veneessä sitä kelluttiin koko projektin ajan ja oikein sulassa sovussa :D Ihanaa päästä seurailemaan teidän projektia!
VastaaPoistaYksi ystäväni kirjoitti minulle, että taitaa olla niin, että kaikkia hieman "pelottavia" päätöksiä kauhistellaan. Ja kai rakentaminen on sellainen asia mihin kaikilla on jonkinnäköinen kosketus, joko oman rakentamisen tai toisten rakentamisen seuraamisen kautta. Siitähän ne kauhutarinat lähtevät. Ja rankkaa on varmasti, en sitä epäile.
PoistaMutta jos rakentaminen on kriisi, niin joku fiksu sanoi minulle joskus, että elämän kriiseistä selviäminen hitsaa parisuhdetta yhteen entistä tiiviimmin. Ihana kuulla Maja, että teillä se meni niin :)
Kiva kun kävit, sun blogi on yksi mun lemppareista :)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTuttua! Monella tuntuu olevan mielipide asiasta. Kuitenkin paljon on kiinni myös omasta asenteesta ja tiimityöstä. Meillä ainakin koko projekti on tässä alkuvaiheessa enemmänkin lähentänyt ja yhdessä pohdiskellaan ja suunnitellaan ilta toisensa jälkeen. Etukäteen ollaan varauduttu jo pitkiin päiviin, keskeneräisyyteen, kaaokseen, väsymykseen ja stressiin mutta uskon että projekti antaa varmasti paljon enemmän kuin ottaa.
VastaaPoistaTäälläkin jo odotellaan niitä väsyneitä iltoja raksapäivän jälkeen :) Ihanaa kun voidaan fiilistellä niitä naapureina! :)
Haha, voidaan varmaan molemmat sitten vuoden päästä muistella tätä hetkeä ja pohtia mitä ihmettä ajattelimme kun tällaisia tänne kirjoittelimme :D
PoistaMutta varmasti niitä rankkoja hetkiä muistelee useamman vuoden päästä taas ihan erilailla :) mä tarjoan viinit sitten uudella terdellä :)
Näinhän tuo on. Omalle perheelleen sitä rakentaa ja kenen muun eteen sitä on valmis antamaan kaikkensa ellei omansa? Mielipiteet ovat onneksi mielipiteitä, eikä niitä kannata kauhistua tai pelästyä. Jokainen tekee omasta raksa-ajastaan juuri sellaisen kuin itse valitsee ja näitä versioita on monia. Toki kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä (muttei mene elämässä yleensäkään), ja väsyneenä nämäkin asiat saattavat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Onneksi nämä ovat vain vaiheita ja asioilla on aina tapana järjestyä. Suunnitteluaika oli omasta mielestäni vielä sitä "ihananinta" raksa-aikaa, täysin erilaista mitä itse raksa-aika, joka on omanlaistansa, ihanaa ja antoisaa sekin, mutta myös rankkaa ehdottomuutensa ja pakottavuutensa puolesta varsinkin jos tekee osan hommista itse. Muuta ei päiviin mahdu ja välillä se vaan on raskasta. Onneksi edistymiset antavat hyvää energiaa eteenpäin ja meilläkin loppusuora jo häämöttää. Jos raksa-ajan voisi jotenkin kiteyttää, niin se on sellaista tunteiden vuoristorataa, niin hyvässä kuin pahassa. Jos jotain, niin se on kuitenkin yksi hienoimmista kokemuksista jonka me avioparina olemme kokeneet ja saaneet yhdessä aikaan. Meidän oma koti, meidän perheelle :)
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu :) mä uskon tuon, että suunnitteluaika on ihan erilaista kun se itse tekeminen. Siinä kun ne aikataulut ahdistaa. Ja tuo tunteiden vuoristorata. Sitä se tuntuu tämä parisuhde olevan anyhow. Toki se raksaaminen rasittaa ihan fyysisestikin. Hyvästi sohvarötväily. Mutta onneksi vain väliaikaisesti. Se päämäärä häämöttää kuitenkin tulevaisuudessa :) Jaksaa jaksaa!
Poista"Iga mees ehitab endale maja, kes ei ehita - see ei olegi mees" (vapaasti suomeksi = "Jokainen mies rakentaa itse itselleen talon. Ketä ei rakenna, se ei ole mies", vanha virolainen sanonta)
VastaaPoistaItse olen nyt rakentanut siihen vaiheeseen asti, että muuttolupa on taskussa, kellari on kesken ja pihat tekemättä. Ensi kesä vielä menee raksatessa, sitten varmaan alkaa olla pikkuhiljaa valmista, ja kyllä nyt tuntuu siltä, että en minäkään rakenna enää. Paitsi ehkä lapsille, jos apua tarvitaan, mutta en enää itselle tee uutta taloa. Tämä homma tuli kokeiltua, ja seuraavaksi pitää kokeilla jotain muuta... Elämässä on ehdottomasti kiva kokeilla erilaisia asioita.
Itselläni tuli kahdessa vuodessa yli 2000 omaa työtuntia, ja yli 10-tuntisia raksapäiviä tuli yli 60 kpl. Kun lähtee töistä illaksi raksalle, ja puolilta öin nukkumaan ja aamulla töihin ja seuraavana päivänä sama uudestaan, niin uni tulee aika hyvin... :)
Eniveis, itselläni ihan positiiviset jälkifiilikset, vaikka enää ei tee mieli kokeilla samaa uudestaan.
Huimia lukuja Mika! Kaksi vuotta on pitkä aika ja kun tekee noin paljon itse on varmasti voimat aika vähissä. Mutta kun aikaa kuluu, niin nämäkin muistot ehkä kultaantuvat. Aika moni kai rakentaa vielä sen toisen ja ehkä kolmannenkin talon ;)
PoistaOnnea hurjasti muuttoluvasta!
Meille on kanssa moni sanonut, että ei uskaltaisi lähteä rakennusprojektiin. Oon itse sitä mieltä, että suuriakin unelmia kannattaa tavoitella, vaikkakin ne vaatia kovaa työtä. Unelma omasta kodista on meillä miehen kanssa yhteinen, joten en usko, että se parisuhdettamme kaataa, päinvastoin.
VastaaPoistaMeidän taloprojektissa tosin omalle työpanokselle ei ole juuri siivoamista enempää laskettu, joten taidetaan siinä mielessä päästä aika lailla helpomalla kuin itse rakentamaan ryhtyvät. Tsemppiä projektiin, jään seurailemaan :)
Oman työn osuus raksaamisessa vaikuttaa varmasti suuresti prosessin rankkuuteen. Sillä kai mies yrittää edelleen puhua sen muuttovalmiin talon puolesta :D itse haaveilen projektin osaurakoinnista jolloin oman työn osuus tulisi pääosin projektinhallinnasta ja kilpailutuksista. Toki olemme puhuneet, josko pystyisimme tekemään joitain osia itse. Pääosin puheissa ovat olleet autokatos ja saunarakennus. Mutta paljon fiksumpia ollaan sitten kun saadaan talo piirrettyä ja kilpailutus käyntiin :)
PoistaKiva kun tulit ja jäät seuraamaan :)
Tuttuja juttuja. Rakensimme edellisen talon kahdeksan vuotta sitten ja ihmiset pitivät ihan hulluina, kun lähdimme uudestaan raksaprojektiin. "Viimeistään nyt se ero tulee." :) No ei tullut. Raksaprojekti oli rankkaa aikaa, mies kun toimi itse sekä pääsuunnittelijana että vastaavana ja hoiti kaikki hankinnat + teki itse paljon, minä pyöritin kotielämää ja kun aikaa liikeni, karkasin raksalle. Paljon ei toisiamme nähty, mutta kyllä uuteen taloon muuttaminen oli (taas) sen arvoista.
VastaaPoistaMä uskon, että kaikesta selviää kun yhdessä tekee ja päämäärä on selvä. Jos rakentaminen kestäisi vaikka viisi vuotta ja koko aika menisi erillään, niin sitten voisi olla vaikeaa varmaan enää sopeutua elämään yhdessä, mutta pääosin se aktiivinen rakennusaika taitaa sijoittua jonnekin vuoden ja kahden välille. Raskasta se varmasti on, sitä en kyllä epäile. Ja kuten sanoin, vaikeat ajatkin unohtuu ja haaveet saa jälleen siirtymään mukavuusalueen ulkopuolelle ;)
PoistaOlen kyllä kovasti noita kommentteja myös ihmetellyt. Aluksi jaksoikin vielä vastailla, nyt vain lähinnä on alkanut ärsyttää. :D Meillä se olen kyllä minä joka ne raivarit saa ja romahtelee aika ajoin, mutta onneksi on siunaantunut sellainen mies joka jaksaa ottaa sen vastaan. Olin myös romantisoinut mielessäni rakentamista samalla tavoin kuin sinä, joten se on kyllä helpottanut jonkun verran pahimpia hetkiä. :)
VastaaPoistaMutta sitten kun miettii, niin onhan se nyt helkkarin siistiä kun voi sanoa, että juuri meidän suhde kesti kyllä rakentamisen, miksei se kestäisi kaikkea muutakin! :)
Meitä on kyllä koeteltu suhteen aikana niin monella asialla, että kai mä silleen omahyväsesti ajattelen, että tää on ihan pala kakkua :D Ja toisaalta myös mietin, että jos tää meidän suhteen kaataa, niin olisi se kaatunut johonkin muuhun myöhemminkin. Elämä on täynnä kriisejä, ei niitä voi pelätä.
PoistaJa joo, mä olen se temperamenttinen meidän perheessä. Eli romahduksia, raivareita ja kiukkuamista on tiedossa varmasti :D
Oon niin samaa mieltä sun kanssa. Ottaa tosi paljon päähän kaikki, jotka ensimmäiseksi sadattelee taloprokkista. Me rakennetaan meille oma koti. On minusta hassua, että toisilla on oikeus arvostella sitä. Oonkin sanonut jo pitkään, että haluan meidän talohankkeella osoittaa, että talonrakentamisesta voi selvitä aivan hyvin ilman, että parisuhde järkkyy. :)
VastaaPoistaSuvi / Ripaus unelmapulveria
Näin on. Mutta toisaalta päivittely ja kauhistelu taitaa kuulua suomalaiseen kulttuuriin :D Kaikkea lähestytään negatiivisen kautta :D mutta kun itse fiilistelee, niin ei ole yhtään hauskaa kun kaikki heittää kylmää vettä niskaan. Mun äiti ja sisko uskoo sellaiseen "universumiin" joka siis kuulee mitä puhut tai toivot. Eli jos kokoajan pelkäät pahinta, niin tiedostamattasi ohjaat itseäsi juuri siihen suuntaan ts universumi järjestää asiat niin että se pahin myöskin tapahtuu. Eli nyt uskotaan vaan siihen parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen, eikö ;)
Poista