perjantai 30. tammikuuta 2015

luonnospalaveri nro 2 ja kunnan rakentajailta

Writers block jatkuu, mutta päivitetään nyt uusimmat tännekin :)

Eilen meillä oli toinen luonnospalaveri arkkitehtimme Juha Aalto-Setälän kanssa. Edellinen luonnoshan ei ollut lähelläkään sitä mitä halusimme, joten nyt oli kyllä jännitys huipussaan. Olin Juhan kanssa ollut puheissa alkuviikosta kun yritin Sipoon kunnan lupa-arkkitehdilta selvitellä sitä saunarakennukseen käytettävien neliöiden ongelmaa. Lupa-arkkitehti ei osannut maanantaina suoraan asiaan vastata ja kun Juhan piti päästä piirtämään heti maanantaina, piti meidän päättää lähteekö hän piirtämään pohjaa missä sauna on päärakennuksessa vai sitä erillistä saunarakennusta. Hieman pohdittiin, ja päädyttiin sitten ratkaisuun, että piirretään nyt sauna perinteisesti rakennuksen sisään, jotta nähdään sitten sekin vaihtoehto.

No torstaina sitten sain puhelun lupa-arkkitehdilta ja iloisen uutisen, että saamme poikkeuksellisesti käyttää rakennusneliöitä saunarakennukseen niiden talousneliöiden sijaan. Mahtavaa! Mutta toki olimme vielä avoimia sille perinteisellekin vaihtoehdolle, se kun olisi aikalailla halvempikin ratkaisu.

Toinen pohjaluonnos olikin jo paljon lähempänä toiveitamme. Aika pian kuitenkin jouduimme toteamaan, että se sauna ei luontevasti sijoittunut suorakulmion muotoiseksi luonnostelemaamme taloon ja taas L-muotoinen talo ei ole vaihtoehto jos haluamme pysyttäytyä toivomassamme kattomuodossa, eli kaksoislapekatossa. Eli totesimme sen erillisen saunarakennuksen olevan meille se ainoa oikea ratkaisu. Huoh, mikä helpotus, kun asia on päätetty!

Aika pitkälti palaveri sitten muuten kului budjetin pohtimiseen. Tai oikeastaan siihen, että Juha joutui torppaamaan ajatuksiamme, sillä lähes poikkeuksetta ne olisivat tienneet liikaa neliöitä budjettiin nähden. Todettiinkin, että kokonaisneliömme eivät voi ylittää 165m2. Eli käytännössä se tarkoittaa n. 140 asuinneliötä ja loput sitten saunarakennukselle. Saa siis nähdä, onko seuraavasta pohjapiirrustuksesta jouduttu neliöiden vähyyden takia poistamaan esim se meidän haaveilemamme iso vaatehuone. Pientä vaatehuonetta emme halua, joten mielummin siis poistamme sen kokonaan ja siirrymme perinteiseen kaappiseinään… Ja saattaa olla, että tämä rouva joutuu luopumaan ammehaaveesta, jos se ei fiksusti kylpyhuoneeseen mahdu. Nyyh. Tässä siis ollaan jo asian ytimessä. Siis siinä karsimisessa. Prkln budjetti! Jostain syystä aavistelen, että ei ole viimeinen kerta kun joudun jostain haaveesta samasta syystä luopumaan. Eli turha sanoa, että oman talon rakentaminen on ihanaa siksi, että saa varmasti kaiken niin kuin haluaa.

Muttamutta… Seuraava luonnos on valmis ensi viikon torstaina. Nyt on jo aika hyvä fiilis siitä, toivotaan, että siihen ei tarvitse tehdä kuin pieniä viilauksia :) Toivottavasti siis silloin kehtaan jo tuoda tännekin jotain näytille. Keittiö, ruokailutila olohuone akseli on nyt jo lyöty lukkoon. Hieman itse kapinoin sen pienuutta vastaan, mutta arkkitehti vakuutti, että neliöt ovat riittävät. Pitää vielä mittailla ja mallailla. Kohta siis voisi jo painella keittiösuunnittelijalle katsomaan, että riittääkö ne neliöt tosiaan ;)

Arkkitehdin tapaamisen jälkeen painelimmekin sitten Sipoon kunnan järjestämään rakentajailtaan. Suurin odotus illalta oli tulevien naapureiden treffaaminen. Harmittikin hieman, kun mitään sellaista virallista minglaamista ei oltu organisoitu, vaan sanoja tuli vaihdettua oikeastaan vain jo tuttujen kanssa. Tai no, tutustuttiin me meidän uusiin rajanaapureihin, jotka varasivat tontin nyt siis vasta toisella varauskierroksella. Kiva, että heillä on 5 vuotias poika, eli ihan melkein seinänaapuriinkin tulee siis lapsiperhe. Muuttoaikatauluhaaveet heillä olivat meidän tapaan syksyssä 2016, eli toivottavasti ei pahasti toisiamme raksaillessa häiritä. Mukavaa oli myös se, että he haaveilevat myös hyvin vaaleasta/valkoisesta talosta. Saatiinkin sitten kaavoitussuunnittelijalta hiljainen suostumus siihen, että saamme vetää värin hyvin vaaleaan, melkein valkoiseen, kunhan se taittaa hieman keltaiseen tai luonnonvalkeaan. Jes!

Mutta rakennusillassa siis kuulimme paljon jo tuttua asiaa ja sitten PRKK:lta kävi Timppa kertomassa meille hieman tosiasioita rakentamisesta ja rakennuttamisesta. Paljon minulle jo tuttua asiaa, mutta erinomaisia huomautuksia ja varoituksia. Markkinoivat myös PRKK:n jäsenyyttä, joka minulla onkin ollut mielessä. Liittymismaksu oli vain huimasti enemmän kun luulin (liittymismaksu n. 120€ ja vuosimaksu n. 50€). Onko joku lukijoista PRKK:n jäsen? Onko siitä ollut hyötyä ns koko rahan edestä?

Mutta kiva siis, että kunta järjesti moisen illan. Pakko myös sanoa, että tähän mennessä asiointi Sipoon kunnan kanssa on ollut hyvin helppoa ja mukavaa. Vaikuttavat erittäin joustavilta ja reiluilta. Toivottavasti sama linja jatkuu puolin ja toisin :)

Loppuun vielä katkeransuloinen fiilistelykuva isosta vaatehuoneesta. Toivottavasti tämä ei ole ensimmäinen ja viimeinen…

Kuva tuotu Pinterestistä


12 kommenttia:

  1. Olet asian ytimessä; Oman talon rakentaminen ei suinkaan ole sitä, että saa just semmosen talon kun haluaa. Se oman talon rakentaminen on sitä, että saa just semmosen talon mihin budjetti riittää... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ollapa miljonääri... Jos meidän suunnitelmat kasvaa tästä hurjasti yhtäkkiä, niin voitte epäillä meitä tuoreiksi lottomiljonääreiksi ;)

      Poista
  2. Mä oon todennut, että vissiin siinä on jotain perää kun sanotaan että kolmas talo on sitten se täydellinen. Eipä saatu tosiaan toisellakaan kerralla vielä läheskään kaikkia toiveita toteutettua... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Toivottavasti ei pidä paikkaansa... Ellei sen kolmannenkin talon saa rakentaa samalle tontille... Mä nimittäin rakastan meidän tonttia. En usko, että ikinä voidaan kauniimpaa ja parempaa mistään löytää. Olisi harmi rakentaa tuolle tontille mitään sunnuntai tai harjoittelukappaletta...

      Poista
  3. Loistavaa, että saatte erillisen saunan! Ja kyllä, rakentaminen/rakennuttaminen jne. on mitä suurinta kompromissailua, valitettavasti. Toisaalta itse olen järkeillyt sen niin, että pienempikin riittää, sillä lopulta kotona tulee vietettyä aikaa tietyissä huoneissa ja muu on vain plussaa, sitäpaitsi siivota se muu plussakin täytyy ;) Ja toisaalta, jos budjetti olisi rajaton, mihin sitä vetäisikään rajan... Nyt on ainakin pakko miettiä ja järkeillä ja parhaat fiilikset saakin siitä, kun onnistuu kilpailutuksessa tai löytää jotain nappijuttuja kerrankin edulliseen hintaan. Teille tulee varmasti upea talo!... tai sitten siitä on hyvä lähteä sitä toista ja kolmatta kohti ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä olin vielä tunti sitten yhtä innostuneissa fiiliksissä. Mutta sitten äitini sai minut taas pohtimaan ratkaisua tehdä se erillinen sauna. Mitä jos oltaisiin luovuttu kaksoislapekatosta ja tehty se L? Olisiko se hurjasti halvempaa, helpompaa ja energiatehokkaampaa? Mitä jos tämä talo joskus myydään, niin onko erillinen sauna myyntivaltti vai myynnin hidaste? Onko iso pukuhuone jota käytetään tarvittaessa vierashuoneena ja illanistujaishuoneena turha meille? Pitäisikö ne neliöt käyttää vaikka isompiin makuuhuoneisiin ja vaikka siihen jättimäiseen vaatehuoneeseen? Miten teillä päädyttiin siihen erilliseen saunaan? Oliko ainut oikea ratkaisu ja selvitittekö sen kustannuksia vs perinteinen päärakennuksessa oleva sauna?

      Montakohan piirustusta meidän arkkitehti suostuu tekemään ennen kuin puhaltaa pelin poikki ;)

      Poista
    2. Voi näitä raksailun pohdintoja ;) Mutta onneksi teillä on aikaa, sillä suunnitteluun kannattaa käyttää juuri sen verran kuin on tarpeen. Vielä se budjetinkin kanssa nappiluonnos sieltä tulee!

      Meille erillinen (rakennus tosin kiinni talossa) sauna oli alusta asti ainoa vaihtoehto, niin paljon sen halusimme. Toki säästetty oltaisiin huomattavasti, jos L-muoto olisi jätetty pois, sillä joka kulma maksaa. Meillä tontille ei tosin olisi mahtunut leveyssuunnassa yhtään isompaa taloa, joten koko suunnittelu olisi mennyt ihan uusiksi. Matkan varrella ollaan myös mietitty, että sauna tehdään ja viimeistellään vasta myöhemmin, jos budjetti menee liian tiukille. Budjetti meneee kyllä todennäköisesti viimeiseen euroon asti, mutta saunakin siihen nyt mahtui. Meille tuo sauna oli kuitenkin arvotuksessa yksi tärkeimpiä asioita, ja päätettiin, että jostain muusta sitten tingitään. Harmi, että näitä panosta ja pihistä -listoja joutuu väkisin rajatulla budjetilla tekemään. Tsempit mietintään! Ja laita ihmeessä meiliä, jos haluat tarkempia tietoja vaikka tuon saunan osalta!

      Poista
  4. Musta 140 neliöinen talo on ihan hyvän kokoinen. Varsinkin, jos arkkitehti onnistuu piirtämään pohjasta sellaisen, ettei hukkaneliöitä juurikaan tule. Meillä talo tulee olemaan noin 160 neliöinen, joka on mielestäni reippaan kokoinen. Eli ihan hyvän kokoisen talon saatte. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria
    Sun blogi on kyllä niin kiva! Kirjoitat tosi kivasti. Ihan turhaan tuolla jossain alkupään kirjoituksissa siitä huolehdit! Itse rupesin miettimään, että onko oman blogin tyylissä jotain vikaa, kun meillä ei juuri kukaan kommentoi.. :/ Mutta joo, toivottavasti torstain katselmuksessa talo miellyttää teitä. Ja arkkitehdin kanssa iteraatiokierroksia tulee useampia väistämättä, joten älä huoli, vaikka vieläkin joutuisi jotain pientä talosta viilaamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt kun ollaan ajatuksia pyöritelty, niin se 140m2 on ihan passeli. varsinkin kun siihen tulee sitten se n. 20m2 saunarakennukselle vielä.

      Ja kiitos kehuista, ne tuntuu aina kivalta :) Missään nimessä sun blogin tyylissä ei ole vikaa, mä ainakin tykkään lukea sitä :) Onko sulla paljon lukijoita? Kannattaa käydä kommentoimassa muiden blogeihin niin sut löydetään :) Ja mitä useammin postaa, niin sitä korkeammalle nousee esim blogilistalla ja silloin uudet lukijat löytää mukaan helpommin :) Helpostilähestyttävä tyyli kai myös helpottaa kommentoimista. Niin ja itse tykkään kommentoida blogeihin joissa kommentteihin myös vastataan aina. Mutta kärsivällisyyttä vaan, kyllä niitä kommenttejakin tulee :)

      Poista
    2. Lukijoita on ihan kivasti, mutta kommentteja tulee harvoin. Täytyy alkaa aktivoimaan ihmisiä myös kysymyksin, kuten sinä teet. :) Ehkä lukijat sitten innostuvat myös kommentoimaan. Olisi vaan kiva saada omista ajatuksista ja teksteistä edes jotain palautetta niin tietää, että kiinnostaako omat horinat ketään. :)

      Tähän mennessä blogia on luettu reilusti yli 4 000 kertaa eli hyvin siihen nähden, että postaustahti ei ole ollut päätähuimaava. Täytyisi myös vaan reipastua postaustahdin suhteen ja kaivaa sille aikaa. Sehän tosiaan tuo uusia lukijoita. Muiden blogien lukemisen ja kommentoimisen olenkin nyt myös oppimismielessä aloittanutkin. Se on myös selvästi lisännyt lukijoita. :)

      Suvi / Ripaus unelmapulveria

      Poista
  5. Onpas nyt hankalaa tämä kommentoiminen. Tuohon edelliseen kommenttiin livahti omituisesti nimi keskelle kommenttia ja tajusin vasta kommentin lähettämisen jälkeen, että olen vasta tammikuussa. Helmikuun kirjoitukset on lukematta kokonaan. Kommentoin jo niin malttamattomana, että yksi kuukausi jäi kokonaan huomioimatta. :)

    Mutta voit siis vaikka poistaa tuon edellisen kommentin, kun onnistuin näköjään tosiaan räpeltämään sen kanssa aika kunniakkaasti. Voihan sentään. Voi minua! :D

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D ei tarvitse poistaa, kiva kun tulee kommentteja vanhoihinkin teksteihin. Jokaisessa kommentissa on aina jotain uutta ja on tosi hyvä palata lukemaan näitä omiakin kirjoituksia. Niin äkkiä ne ongelmat muuttuu tässä rakentamisessa :D

      Poista

On mukava kuulla sinusta