sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

raskasta rakasta raksaamista (eli raksaviikot 26-30)

Kyllä täällä raksataan, vaikka kuulumisia ei olekaan raksaviikkojen osalta tullut viiteen (!) viikkoon… Yritin miettiä että miksi ja totesin, että kun täällä blogissa ei huvita olla negatiivinen… Negatiivista ei ole edistyminen raksalla, vaan se jatkuva väsy, kokoajan eteen tulevat vastoinkäymiset sekä ratkaisua vaativat ongelmat. Henkilökohtaisesti koen tämän rakentamisen vaiheen olevan se kaikista raskain. Ja varmaan se vaihe, joka erittelee entistä selkeämmin muuttovalmisrakentajat ja DIY-rakentajat. Muuttovalmiissa kun valinnat on tehty jo rakentamisen alkuvaiheessa, niin ei varmaan tule tätä loppuhelvettiä kun kaikki valinnat pitää tehdä ja jo tehdyt valinnat aiheuttavat harmaita hiuksia. Ja eipä sitä mieltäkään kai kovin helposti muuteta tai tulipaloja sammutella, kun joku toinen vastaa rakentamisen organisoinnista. Valmistalo meille siis seuraavalla kerralla kiitos ;) No ei. En vähättele valmistalorakentamistakaan, haasteensahan siinäkin varmasti on. Näinä menneinä viikkoina kuitenkin rakentamisen suosittelubarometri on ollut aika pohjalukemissa. Ei siis kannata nyt tulla juttusille jos kaipaa vakuuttelua rakennusprojektin aloittamiseen ;)

Isoimmat tuskat ovat aiheuttaneet näinä viikkoina LTO-piipun asennus (puuttuvia läpivientiosia, vääränkokoinen adapteri, haastava pellinkorkeus ja esiin jääviä putkia), vesitakka (kun se vaatii ties ja mitä asennusta ja putkea), kylpyhuonekalusteiden valinnat (kun ei osaa päättää ja budjetti on tiukka), lattiavalinta (kun ei halua huonoa ostaa, mutta budjetti ei riitä), valaisinvalinnat (kun aiemmin valitut osoittautuivat törkeän kalliiksi), laskuvirheet materiaalitilauksissa (hei, on ihan ok laskea laattamenekki 10m2 pieleen…) ja ihan vaan yleinen budjettiahdistus (kun yllättäviä satasia kuluu sinne ja tänne). Tässä tälleen kivassa pähkinänkuoressa nämä negatiiviset jotka äkkiä muistan ;)

Positiiviset näkyköön kuvissa :)

Pesuhuone, sauna ja kylpyhuone


Kaikki märät tilat ovat saaneet ylleen tarvittavat tasoitukset ja seinien osalta eristykset ja laatoitukset (okei, meidän kylpyhuone ja saunan pikkuvessa on vielä vaiheessa). Ihan itte harjoittelin vesieristeen levittämistä sekä saumaamista ja ne olivat sen verran helppoa hommaa, että voin suositella muillekkin. Yritin pestä kaakelitkin pesuhuoneesta sen verran tarkasti, että olisi muuttosiivous helppoa. Ja näyttää ne laatat muuten ihanalta <3 Kylpyhuoneen seinä wc on upotettu seinään kuten myös seinäintegroitu suihku.

Sauna eristetty. Tämän kuvan jälkeen mysö ikkunasyvennys viimeistelty

Kuva ennen vesieristystä. Saippuahylly syntyy EPS-harkkoon suht helposti. Olisi syntynyt vielä helpommin jos rosmot eivät olisi vieneet meidän styroxleikkuria...

Syvennysten teko isoon laattaan ei ole ihan niin yksinkertaista kuin kuvittelisi. 60x60 laatan laatoitustyö on aika hidasta
Ihan itte :)

Kaunis lopputulos :) Hieman kellertävä kuva, mutta tämä Il Creagon on aivan ihanan harmaa! Ei liian tumma eikä liian vaalea
Saumaus vielä uupuu, kun yksi ei edelleenkään osaa päättää sen väriä 

Rrrrakastan tätä meidän kylpyhuoneen November Rain laattaa. Tuo mattavalkoinen taasen on muuten hyvä, mutta todella herkkä naarmuille. Ne näkyvät siinä mustina! Kannattaa siis valita läpivärjätty laatta...

November Rain lähikuvassa <3

Katot

Melkein kaikki kipsikatot ovat valmiina (ainoastaan kylpyhuoneesta se puuttuu).

Pukuhuoneen katto
Vh/khh katto nyt jo tasoitettuna :)

Tänne onkin jäänyt kertomatta, että meillehän tulee suurimpaan osaan tiloista Vectan Stretch-sisäkatto, joka siis asennetaan vasta kun kaikki muut pinnat alkavat olla valmiina. Tästä valinnasta lisää myöhemmin :) Myös kattoihin tulevat valourat ovat tasoitusta vaille valmiit.

Tähän malliin meillä askarreltiin valourat. Stretch-katto lähtee sitten tuosta uran reunasta.

Takka ja hormi

Vaikka nämä ovatkin aiheuttaneet paljon harmaita hiuksia, niin takkasydän sekä hormi ovat paikoillaan, vesiputket on vedetty molemmille ja kattoonkin on tehty reikä (joka tosin on tiivistämättä ja pressulla peitettynä, mutta ei siitä sen enempää ettei mene negatiivisen puolelle…). Takan muurauskin olisi jo suoritettu tällä viikolla, mutta ensin (lennossa vaihtunut) muuraaja sairastui ja sitten kun hän pääsi paikalle, niin hommat jäivät tekemättä, kun tämä emäntä ei ollut tajunnut takan vaativan vielä sähkö- sekä datakaapelin (kyllä, luit oikein. Meidän takka vaatii datakaapelin!) kytkennän. No, ne kytketään alkuviikosta, joten toivottavasti takkakin on sitten muurattu tulevan viikon aikana.

Alla olevasta kuvasta selviää osa takan ja hormin haasteista. Takan kuori tulee samaan tasoon kuin väliovi, eli putket jäävät näkyviin noin 30cm matkalta… Jos takka oltaisi voitu ottaa enemmän ulos seinästä, niin putket oltaisi voitu laittaa tulemaan hormin takaa. Meillä ulosoton kuitenkin estää kattotuoli… No, putkari lohdutti, että sentään putket ovat kupariset. Juu, sen kanssa voin elää, mutta eiköhän liittimet ole eri sävyä! Ennemminkin messingin väriset. No, tällä mennään. Voidaanpas esitellä meidän superteknistä takkaa ja tulee sitä "industrial" fiilistä sitten… Ongelmaa ei olisi ollut jos takkatoimittajamme ei olisi ilmoittanut takan piippulähdön halkaisijaa väärin. Nyt siis meille tuli tuollainen adapteri (tuo kapeampi, eristämätön osuus takkasydämen päällä). Tätä toki olisi voinut lyhentää, mutta silloin tuo peltiosuus olisi jäänyt takan kuoren sisään. Milläs sitä sitten oltaisi avattu?? Peltiosuuden olisi voinut sijoittaa myös LTO-osuuden päälle, mutta silloin se olisi sijainnut katonrajassa. Ei kovin käytännöllistä siis… Ehdotan tuotekehitystä hormitoimittajan suuntaan ;)


Autokatos ja varasto

Autokatos sai päätykolmioiden laudoituksen ja alalaudoitus on hyvässä vauhdissa. Lautaa tilattiin taas muutama kilometri ja maalattavaa on riittänyt. Nämä autokatoksen laudat ehtivät saada vain sivujen maalauksen, mutta näiden jälkeen on sitten maalattu kaikki kahteen kertaan. Tuli hyödylliseksi rakennustelineet sekä reilunkokoinen olohuone ;) Näillä laudoilla tullaan laudoittamaan tulevina viikkoina terassin katos.

Mä en tajua kuinka paljon maalattavaa kivitalossa voi olla!

Ensi kesäksi riittää taas maalaamista kun ei näitä ehditty maalata kuin sivuilta.
Varaston totesimme sittenkin kaipaavan vielä lisämaalia, sillä pohjamaali ei ole kovin tahraystävällinen. Siispä kaksi kerrosta pintamaalia pintaan… Nyt on kuulkaas varaston seiniä maalattu aikasta moneen kertaan. Mies ja naapuri ahkeroivat halvinta mahdollista kattopaneelia kattoon ja varasto näyttää hienolta! Vielä halvinta mahdollista kattolistaa paikoilleen ja maalia lattiaan ja se on valmis. Varastohyllyjäkin jo kyselin ja sain mielestäni ihan hyvän tarjouksen. Jos talo ei valmistu tavoiteaikataulussa niin onpahan joku paikka minne muuttaa ;)

Katto saatiin tänä viikonloppuna viimeisteltyä kattolistojen osalta. Lattia pitäisi vielä maalata, mutta saattaa olla että jätetään se nyt tässä ähkyssä kesän hommaksi

Väliovet

…saapuivat tällä viikolla Haapsalu Uksetehtaalta täsmälleen luvattuna päivämääränä :) Vielä en ole niitä ihastellut, kunhan tarkastin suojapaketoinnit. Ylläri oli, että seinän sisälle liukuva liukuovi toimitettiin osissa. Oikeaa Ikea, meininkiä… Täytyy alkaa sen kasaan askartelu pian että saadaan viimeinen väliseinä pystyyn.



Tasoitus

Ja niin saapui sekin iso etappi rakentamisessa, että tasoitustyöt on aloitettu. Meillä on siis kohta valkoista pintaa! Ensimmäiset pinnat ovat jo hyvällä mallilla :) Mutta enpä arvannut, että harkkoseinän tasoitus onkin ihan eri urakka kuin kipsiseinän verkoituksineen päivineen.

Pojan makuuhuone

Tytön makuuhuone

Meidän makuuhuone

Mitäs muuta

No lunta on viiden viikon aikana sadellut reilusti eli lumitöihin on palanut iso osa ajasta.



Niin ja onhan sitä siivoamistakin ollut. Oma operaationsa oli tavaroiden siirtely pois seiniltä tasoitustöiden tieltä. Tavaraa on haettu ja kannettu selkä vääränä. Laattojakin kannoin ensin 2000kg ja sitten laskuvirheen vuoksi vielä reilu 200kg. Niin ja aikalailla saneerauslaastia, lattialaastia ja saumauslaastia. Saneerauslaasti ja uretaani. Siitä on tämä talo rakennettu…

Ei, tässä ei ole läheskään kaikki...

Vastaava mestari on pariin otteeseen mittaillut lattiakosteuksia ja hyvällä mallilla aletaan olemaan. Jos nyt viikon tai kaksi malttaisi odottaa ennenkuin laitetaan vesierkkaa lattioihin ja laattaa perään. Ai niin. Kaksi kivaa aloittelevaa HEVI-rakentajaperhettä kävi meillä kylässä katselemassa miltä se autenttinen rakennusprojekti näyttää. Lisäksi kävimme ihastelemassa (melkein) valmista Onnitaloa ja hakemassa vinkkejä valaistusongelmien taklaamiseen Jenniltä ja Ollilta. Raksaajayhteisö on paras <3

Raskasta Rakasta Raksaamista. Loppusuoralla.

Maisema meidän takaterassilta. Tämän voimalla jaksaa. Vielä hetken.


27 kommenttia:

  1. "...valinnat (kun ei osaa päättää ja budjetti on tiukka)..."
    Valinnat olisikin helppoja, jos rahaa olisi rajattomasti. Meilläkin kalliit neliöt eli kylppäri ja keittiö tehtiin ihan eri tavalla mitä alun perin oli suunniteltu, kun meillä oli rakentamisen alkaessa vähän tonttiliittymien kanssa vaikeuksia, ja tuli sellaisia kustannuksia, joihin ei oltu budjetoitu mitään...

    Mutta ei se mitään. Lopputulokseen ollaan ihan tyytyväisiä. Nyt 1,5 vuotta jo asuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä tuli kyllä sellaisia kustannuksia joita ei olisi kyllä kukaan osannut ennustaa… Meillä keittiö tehdään jo niin halvalla, että kalusteista ei olisi voinut paljon tinkiä. Tasot tosin on vielä luksusta ;) Kylppäreissä tingin alentamalla toiveeni lähes samankaltaisiin mutta halvempiin. Kaikesta en ollut valmis luopumaan ja siksi budjetti paukkuukin. Kallis maku (vaimo) sanoo mies...

      Poista
  2. Tsemppiä loppusuoralle, tiedän että sitä tarvitaan! :-)
    En kyllä ymmärrä sitä, miksi eri rakennustapoja pitää edes asettaa jatkuvasti (yleisellä tasolla) vastakkain. Että kun nuo on päässeet nyt helpommalla kuin me, niin se on epistä? Itselläni on molemmista tavoista kokemusta, ja voin sanoa että itse kun teki niin ei tarvinut vielä lähes vuoden päästä muutosta taistella reklamaatiosta toisen perään kuten taas siinä vellipöksyjen tavassa. Se siitä helppoudesta sitten ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde :)

      Otan tuon "yleisellä tasolla" lisäyksen sillä, että et ottanut minun kirjoitustani pahalla. Toivottavasti, sillä siten se ei ollut tarkoitettu. Tottakai kaikissa rakentamisen muodoissa on omat haasteensa. Muuttovalmiissa on varmaan juuri se, että niihin pikku yksityiskohtiin ei pääse vaikuttamaan (vähän kun niissä teidän saumausaineissa), mutta toisaalta hieman suurpiirteisemmälle ihmiselle se on se helpotus. Naapurit rakennuttivat Kannustalon joka tuli suurelementteinä paikalle ja oli alle kahdessa viikossa muuttovalmis… Toki sitä ennen oltiin suunniteltu, raivattu tonttia, tehty maatöitä ja odoteltu, mutta on se silti fyysisesti helpompaa. Ja heillä kävi niin mukavasti, että reklamoida ei ole pitänyt. Toisaalta toisilla naapureilla muuttovalmiin talon kanssa on ollut yhtä jos toistakin haastetta. Eli point taken ;) Ei musta olisi varmaan muuttovalmisrakentajaksikaan :D Silti pidän oikeuden valittaa ja pitää muiden rakennusprojekteja meidän rakennusprojektia helpompana. Kilpailu se ei ole, vaikka onhan naapurilla on aina parempi auto ja helpompi avioliitto ;)

      Poista
    2. Juu, valittaa saa aina, varsinkin jos se helpottaa! Lueskelin mun vanhoja raksa-aikaisia postauksia ja kyllä siellä aika piipussa ollaan oltu, mistä lie sitten johtunut kun rakennustapa oli kuitenkin niin helppo? :-D Voisihan sitä tietysti aina vedota siihen, että helppoahan se on muiden ilman lapsia rakentaa, tai pienellä perhellä jne... :-D Nojoo. En taida olla ihan vielä täysin yli koko rääkistä, ja se että joku sanoo meidän päässeen niin kovin helpolla, tuntuu kurjalta. Ja siksi älähdin :-) Tsemppiä teille! Toivottavasti aika menisi nyt vaan tosi nopsasti, ja tämä raksa-aika olisi kohta muisto vain! <3

      Poista
  3. Ihanaa kun kävitte, pannari helpottaa aina :)

    VastaaPoista
  4. Aah, tiedän niin tuon budjettitaistelun. Meillä on tosin autotalli saatu lähes valmiiksi ja yläkertakin on levyvalmis sekä pihojen pohjat on onneksi tehty jo viime syksynä. Mutta nyt meillä alkaa se vaihe kun puristetaan ihan viimeisetkin löysät pois budjetista. Toki (haastava) budjetti on koko rakentamisen ajan ollut mielessä, mutta nyt tosiaan puristetaan viimeisetkin säästettävät pennit irti sieltä mistä vaan lähtee.

    Tsemppiä ihan hirveesti ja jaksamista! Jos yhtään lohduttaa (ei lohduta tossa kohtaa, tiedän kyllä) niin vuoden kuluttua on jo ihan eri fiilis. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä taistellaan :) Paukut on vaan aika lopussa ja univajekin aikamoinen. Ja se rahastressi… Itse tekisi mieli vaan sulkea silmät ja antaa mennä, murehtia sitten lopussa, mutta mies on hieman erilainen. Senpä takia minulle on langetettu ostoskielto… Ei siis sisusteta ennenkuin ollaan muutettu ja budjettivahingot tarkastettu ;) En siis lataile Instaan mitään kauniita sisustuskuvia heti muuton jälkeen ;) Meillä roudataan taloon vanha, kärsinyt ruokapöytä tuoleineen, 14v vanha sohva jonka uudelleenverhoilu saa odottaa, vitriinikaappi joka piti maalauttaa (mutta ei sattuneesta syystä maalauteta vielä) ja huoneet taitavat olla aikasta tyhjiä ;) Eikä muuten toteuteta haavetta pihakiveyksestä vielä ensimmäisenä kesänä ellei tule kunnon bonuksia ;)

      Mutta kyllä tästäkin selvitään. Talosta tulee silti mahtava <3

      Poista
  5. Hienosti ootte saanut valmista!

    Jäin miettimään vaan noita laattoihin ilmestyviä mustia naarmuja... Jos metallilla naarmuttaa mattaa laattaa, niin voisiko olla kyseessä sellainen ilmiö, että itseasiassa pinta "hioo" metallista mustaa itseensä? Jos näin on, niin naarmut lähtevät ihan tärpätillä tai asetonilla pyyhkimällä. Eli kokeile sitä naarmunhoitoon :)

    -Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati sekä kehuista että vinkistä! Testaanpa heti huomenna!

      Poista
  6. Tulkitsin tuon valouran niin että teille on tulossa valaistusasennus ihan tuohon seinälinjaan? Olettehan kertoneet siitä tasoitusporukalle. Seinälinjassa kiinni oleva seinän suuntainen valaistus on siitä pirullinen että keinovalaistus näyttää ihan jokaisen seinän taitteen ja hiekanjyväsen mitä seinässä on. Päivänvalossa seinä näyttää hyvältä, mutta illalla valaistusasennus tuo esiin kuun maiseman varsinkin niissä tiloissa, joissa muita valonlähteitä ei ole. Olisi hyvä jos saisitte uraseiniin työvaloksi saman tapaisen asennuksen. Ainakin kannattaa käydä illan pimeydessä tarkistamassa seinä pintaa pyyhkivällä valaistuksella.
    Ehkä tämä olikin teillä jo tiedossa, mutta ajattelin varoittaa ettei tule ylläri pylläreitä.
    Minä uskoisin Katin tapaan ettei ne mustat jäljet ole lasitteen läpi menneitä uria.
    Voimia vain teille kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tulkitsit aivan oikein. Tasaista työtä yritetään tehdä, pitääpä vielä tarkastella valolla hionnan jälkeen. Moni on varoitellut samasta, mutta en missään nimessä halunnut valourista luopua moisen pelon takia :)

      Kiitos tsempeistä ja toivotaan, että olette Katin kanssa oikeassa. Ajattelinkin, että ei kai laatulaatta voi noin helposti naarmuuntua, mutta kun ei pyyhkimällä lähtenyt niin kuvittelin niin olevan.

      Poista
  7. Voih. Mä niin allekirjoitan tuon tuskan valintojen tekemisestä... Itse juuri pähkäilen niiden tuhansien laattamallien joukossa, että mikä nyt olisi just se meidän jutuu... Ääh..
    Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut rakastavat noita pintamateriaalivalintojen tekemistä, itselle ne ovat olleen ennemminkin ahdistavia :D Niin lopullista ja näkyvää :D Kiitos tsempeistä ja takaisin sinne! Laattavalinnat (vaikkakin kestivät meillä kauan) olivat meille aika selkeitä. Tai no, tiesin että haluan isoa ja harmaata. No sitten aloin toki epäillä valintojani (niinkuin ihan jokaista valintaa jonka teen) ja miestäkin piti käännyttää, mutta kyllä se ensifiilis on normaalisti se oikea. Suosittelen jättimäistä Pinterest-operaatiota sinulle Hempu. Sieltä se vastaus sitten löytyy :)

      Poista
  8. Tsemppiä loppurutistukseen! Itsehän kuulun siihen outoon porukkaan, jotka tykkää pintamateriaalivalintojen tekemisestä :D Mutta kyllähän parit paniikit erityisesti laattojen takia on vedetty. Meillä on tuota samaa creaconia vähän joka paikassa ja niiden jo saavuttua raksalle, aloin pelätä sävyn olevan liian tumma. Onneksi nyt kun ne alkaa olla paikoillaan, huomaan panikoineeni ihan turhaan :D

    Tuohon takkajuttuun on pakko kommentoida, että ärsyttävää kun jotkut jutut ei mene suunnitelmien mukaan vain, koska ei ole tajunnut kysyä/selvittää jotakin, esim. kattotuolien paikkoja. Meilläkin jäi iv-koneen putket tosi tyhmästi näkyviin kattotuoleista johtuen. Onneksi ne saatiin koteloitua edes jotenkuten nätisti piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Creacon on mielestäni juuri sopiva! Näyttää mahtavalta seinissä :) Takkajutussa ei voi tavallaan syyttää kuin itseään, mutta olisihan se kiva jos ammattilaiset edes varoittelisivat...

      Poista
  9. Mua kiinnostaisi tietää, teettekö ihan kaiken tämän omin pikku kätösin töiden ja lasten ohella? Vauhti on huima näin samassa veneessä olevan silmin. Varmaan olet jossain aihetta valottanut, mutta kysyn silti. Itse kun taiteilee tässä raksa, työ, arki, lapset, harrastukset -karusellissa, eikä aikaa tahdo riittää, raksa ei etene tai etenee tuskallisen hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi. Emme tee ihan yksin vaan osaavia tukijoukkoja on onneksi. Sekä maksettua että ilmaista sellaista. Mutta pitkää päivää täällä tehdään silti itsekin. Tsemppiä teille, työvaiheet ovat yllättävän monimutkaisia ja hitaita jos ihan yksin tekee.

      Poista
  10. Pakko kommentoida, kun silmiin pistää pahasti yksi juttu. Nimittäin hyörynsulut! Ne roikkuvat puhallusvillan alla todella pinkeinä. Pahoin pelkään, että jokin teippisauma pettää ajan kanssa. Muovi pitäisi olla koolattu tiheämmin. Ymmärrän kyllä, että tuolla tavoin koolaamalla sähköjohtojen pujottelu on helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin asiaa kyselin ammattilaisilta villojen laiton jälkeen, mutta kaikki lohduttelivat että huoleen ei ole syytä? Pitää kysellä vastaavalta vielä kerran asiasta.Sähköjohtojen vedolla ei ole ollut asiaan vaikutusta. Alunperin koolaustiheyden on määrittänyt rakennesuunnittelija.

      Poista
    2. Meillä joitakin teipattuja kohtia (lähinnä yläkerran puhallusvillan asentamisesta tulleet reiät) vahvistettiin lisäämällä vaneriset tuet koolausten väliin. Lisäksi kaikki reiät paikattiin ns. "paikka päälle" menetelmällä, ei vaan yhteen teippaamalla. Aika tiukkaa teippiähän tuo höyrynsulkuteippi on, mutta jos asia mietityttää itseä niin kannattaahan se varmistella vielä.

      Tsemppiä raksaamiseen, lopputulos palkitsee aikanaan! :)

      Poista
  11. Ihana Essi, kun kirjoitat aina niin rehellisen aidosti ja suoraan sydämestä! Näitä sun tekstejä on tosi kiva lukea, ei siis tietenkään missään nimessä siksi, että jotkut asiat on menneet hiukka hankalamman kautta (päinvastoin toivon sydämestä, että loppuraksailu teillä menisi helpommin!) vaan sun kirjoitustyyli vaan on niin loistava: ja varmasti perässä tulijoille todellisia vinkkejä antava. Äläkä ainakaan siitä takasta huoli: oon varma, että 99% teillä kävijöistä tulee nimenomaan ihastelemaan rohkeaa ratkaisua jättää nuo kupariputket näkyviin, ja silloin voit todeta, että juuri näin se oli tarkoitettukin ;)

    Hirmuisesti tsemppiä, teille on tulossa upea koti, jaksakaa vielä, on se vaan sen arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista Mrs S <3 Välillä pitää sensuroida itseään, ettei mene liian synkäksi. Varsinkin kun tuntuu aika pöljältä valittaa kun saa toteuttaa unelmiaan ja rakentaa tätä taloa. Mutta todella toivon, että mun raapustuksista on jollekin jotain oikeaa apua. Itse tankkasin blogeja niin opiskelumielessä ennen rakentamisen alkamista - Myös sinun, eli kiitokset sinulle siitä :)

      Poista
    2. Hihii, kiitellään ja nautitaan toistemme blogeista :D
      Ja vitsit teillä edistyy nyt huimaa vauhtia: klisee, mutta aika kuluu kyllä vauhdilla. Itse asiassa meilläkin tulee jo vuosi (!?!) asumista täyteen. Kohta kuule raksaaminen on siellä teilläkin (kaunis) muisto vain.

      Poista
  12. Tunnistan täysin samat tunnetilat myös itsestäsi! On se jännä, miten ne kaikkein mukavimmat ja näkyvimmät valinnat, eli sisustusvalinnat, ovat niin vaikeita. Tosiaan, ne tehdään loppupäässä, usein kiireellä, ja rahat jo kaikki käytettynä. Ja raksaamisessa on yllättävän paljon ongelmakohtia, joissa joutuu muuttaa suunnitelmaa, joutuu soveltaa, ja joutuu antaa periksi. Mutta ei hätää, useammat talossa kävijät eivät tiedä muuttuneista suunnitelmista, tai pois jääneistä kohdista mitään! Autuaan tietämättöminä vain ihastelevat lopputulosta, kuten varmasti teidänkin tapauksessa käy :) Oikein paljon tsemppiä Essi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Nyt nämä muutokset tuntuvat raskailta, mutta varmasti unohtuvat. Ja kaikista hienointa on huomata tehneensä oikeita valintoja. Juuri tänään ihastelin valmiiksi muurattua takkaa joka on juuri sellainen kun toivoin ja melkein valmista keittiön tehosteseinää joka on myös ihan nappivalinta. Olen myös onnellinen että uskalisin laittaa mustat ikkunanpokat, sillä mielestäni ne kruunaavat meidän talon. Mä vaan niin odotan että päästäisi muuttamaan ja nauttimaan noista valinnoista.

      Tsemppiä myös sinne! Teillä tulee "muutama" ihminen arvostelemaan teidän valintoja ensi kesänä. Siinä saa olla vahvana ja uskoa omaan makuunsa. Eipä sillä, mä luulen jo nyt että teidän koti on mun suosikki :)

      Poista

On mukava kuulla sinusta