keskiviikko 10. helmikuuta 2016

laattavalinnat

Instagramissa ja Facebookissa jo väläyttelinkin joku aika sitten, että laattavalinnat on tehty, mutta nyt kun toimitusaikakin on sovittu ja mielen muuttaminen ei ole enää mahdollista, niin kaipa ne voi täälläkin julistaa :)

Laattasuunnittelu alettiin meillä jo viime kesänä. Ensimmäisen tarjouksen olen saanut Laattapisteeltä jo heinäkuun alussa! Siis ennen kun tontilla oli vielä edes louhittu. Muualla ei sitten lopulta edes käyty, vaikka tiedänkin että ehkä jostain toisaalta olisi voinut saada laatat edullisemmin. Laattapistettä käytettiin myös edellisen kodin remontissa ja koimme helpoksi, että ammattilainen etsii meille vaihtoehtoja. Lopulta käyntejä kertyi yhteensä kolme ja eipä ne suunnitelmat paljon alun visiosta muuttuneet.

Ainut muutos tuli kun satuin saamaan kaverin talonyhtiön putkiremonttilaattajäämistöstä halvalla muutaman laatat pikkuvessoihin sekä kodinhoitohuoneen seinälle.

Mutta tässä ne ovat.

Kylpyhuoneeseen tulee lattiaan betonisen harmaa IMI November Rain 60x60 kokoisena. Sama laatta nousee päätyseinälle, jossa on seinäintegroitu suihku, sekä seinäwc.


Muille seinille tulee mattavalkoinen TH White Matt 30x60 rektifioituna.

Tältä sen suunnilleen pitäisi näyttää (tosin suihku tosiaan on integroitu seinään, allaskalustetta ei ole päätetty ja hanat ovat eri)



Saunasiipi on aika tummanpuhuva. Saunan puku/vierashuoneen lattiaan tulee tummanharmaa Il Creacon 60DG 60x60.



Sama laatta jatkuu myös pesuhuoneeseen ja tulee siellä siis kaikille pinnoille. Myös saunan puoliseinille sekä kiukaiden taakse. Tästä väännettiin pitkään miehen kanssa. Hän kun pelkäsi, että kylpyhuoneesta tulee liian tumma, tai tylsä jopa, jos käytetään vain yhtä laattaa. Alunperin ajatus oli tehdä osa seinistä samalla mattavalkoisella kuin kylpyhuoneessa, mutta kun halusin laatan jatkuvan samanlaisena seiniltä saunan puolelle, niin en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin laittaa saman laatan kaikkialle. Lisäksi olen ihastellut Pinterestissä rauhallisia yhden laatan kylpyhuoneita, joten eiköhän siitä hyvä tule ;)

Kuva antaa taas suuntaa (poikkeuksia: ikkuna väärässä paikassa ja vääränvärisillä karmeilla, kattopanelin suunta ja panelien väri kaikkialla väärä, ovi meillä on satiinilasia pesuhuoneen ja pukuhuoneen välillä ja Unidrainit peittävät koko takaseinän alaosan)



Saunan lattiaan joudumme laittamaan 10x10 kokoista laattaa, sillä sinne emme halunneet laittaa lineaarista lattiakaivoa. Valitettavasti en kuitenkaan osannut kertoa LVI-suunnittelijalle toiveestani, että pesuhuoneen 60x60 laatta olisi saanut jatkua sinne saunan puolelle lauteisiin saakka, jotta pienempi laatta ei olisi näkynyt lasiovesta pesuhuoneeseen. Tämä olisi kuitenkin tarkoittanut, että lattiakaivo olisi pitänyt sijoittaa eri paikkaan. Nyt se on sievästi keskellä ja kaadot on jouduttu tekemään sinne aika jyrkästi. Ei siis taivu 60x60 laatta saunan puolelle millään. Yritimme siis löytää saunan lattiaan laatan jonka sävy olisi mahdollisimman lähellä pesuhuoneen laattaa. Täydellistä ei löytynyt, ja hetken jopa pohdin, että oltaisiko leikattu isoista laatoista 10x10 kokoisia paloja, mutta sitten järki voitti ja valitsimme saunan laataksi IMO Quarzo BR 10G laatan. Kuvassa se näyttää hurjasti vaaleammalta kuin Il Creacon, mutta aika lähelle menee.


Saunasiiven pikkuvessa saa takaseinälleen yllättäen laattaa, jota mieheni inhosi. Mutta inhon ylitti taivutteleva vaimo sekä herkullinen 8e neliöhinta, jolla laatta ostettiin kaverin talonyhtiöltä. Yhdelle seinälle siis nousee Musta Pukkilan Natura 10x11,5 Hexagon-mallisena


Lattiaan tulee, herkullisella valkoviinipullohinnalla Onnitalon Jenniltä ja Ollilta hankitut (vaan ei vielä noudetut), tummanharmaat random laatat 10x10 kokoisena. Hienot ovat, selkeästi laadukkaat ja alunperin kalliit. Merkki ja malli ei vaan tiedossa, sillä Jennikin ne oli raksakimpasta lunastanut aikoinaan. Vessassa on lattiakaivo ja siten sinne ei voitu jatkaa 60x60 laattaa. Nyt jälkikäteen ehkä hieman harmittaa, että miksi en preferoinut lattiaa kaivon sijaan… Mutta onpahan siivoaminen mukavampaa ;)

Muut seinät maalataan. Väri on vielä mietinnässä. Ehkä mennään ihan vaan valkoisella. Tapetointikin olisi voinut innostaa, mutta miten tapetti sopii märkätilaan? Voiko sitä pinnoittaa jotenkin, että on pyyhittävissä?

Eteiseen tulevaan pikkuvessaan, joka toimii sekä lastenvessana, että vierasvessana, tulee takaseinälle (jossa on wc-istuin) myös herkulliseen hintaan kaverilta ostettua valkoista kiiltävää Pukkilan Harmony 10x30 laattaa subway-ladonnalla (eli siis siten, että päältä lähtevä laatta lähtee aina edellisen puolesta välistä, mallikuva täällä).


Lattiaan tulee Laattapisteeltä hankittua TH Betoni Grey 10x10 laattaa.


Samaa TH Betoni Grey 10x10 laattaa tulee myös arkieteisen lattiaan ja mahdollisesti nousemaan seinälle kuramaton viereen (pohdin vielä onko tarpeen muurata seinämää kaappien & kuramaton väliin).

Vaate-/kodinhoitoitohuoneessa lattiassa jatkuu sama laatta. Pesukoneen ja kuivausrummun päälle tulevan tason päälle jäävän harkkoseinän olin suunnitellut ensin jättäväni ihan tasoittamatta, mutta kun kaverilta löytyi aivan ihastuttavaa pientä fasettihiottua laattaa, niin en voinut vastustaa sitä! Niinpä khh-alueelle tulee tätä Pukkilan kiiltävän valkoista fasettihiottua 10x20 kokoista laattaa.


Saumoista sen verran, että isoissa laatoissa saumat ovat luonnollisesti niin ohuita kuin mahdollista ja sävyt niin lähellä laatan omaa väriä kuin mahdollista. Verkoitetut 10x10 laatat menevät toki niillä saumaleveyksillä kuin on verkon puolesta pakoitettu ja värikin menee laatan mukaan.

Mutta mitä tehdä näiden irtoseinälaattojen kanssa? Laittaako oikein ohutta saumaa? Ja laatan väriin soveltuvaa vai laatan muotoa korostavaa? Pitäisikö lattialaatan saumaväri nousta myös seinälle? Apua! Jakakaa kiltit viisauttanne ja mielipiteitänne :)

4 kommenttia:

  1. En ole asiantuntija neuvomaan laatoituksessa, saumoissa ym. Käytännön kokemus on osoittanut että seinälaatat ovat haasteellisimmat suihkujen alla ja nurkissa alhaalla, mihin kerääntyy saippuavettä. Saumanväri lienee ihan mielipidekysymys ja makuasia. En tainnut kauheasti auttaa, mutta pointti ehkä lähinnä se, että valkoiset saumat ovat seinässä helpompi pitää puhtaana kuin lattiassa olevat ihan vaaleat saumat, mitkä tummuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Terhi :) Suihkujen luo tulevat saumavärit ovat aika selkeät. ne menevät aika pitkälti laatan värin mukaan. Enemmän mietityttää ne erikoislaatat jotka tulevat pikkuvessoihin. Erivärinen sauma mielestäni korostaa laatan muotoa, mutta samanvärinen on sitten rauhallisempi… Pitää vielä pohtia.

      Poista
  2. Tykkään kun saumat on samaa sävyä kuin laatat. Kannattaa saumata herkästi likaantuvat tilat epoksisaumalla. Ne on "ikuisia", eivätkä ime itseensä väriä, hajuja tai likaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kati! Enpä ole epoksisaumasta kuullutkaan! Onkohan Kiillon tuotteissa moista? Meillä käytetään Kiiltoa kaikkiin kylpyhuoneiden pintoihin niin en haluaisi tehdä poikkeusta. Estääköhän tuo epoksi myös kalkin kertymistä? Se nimittäin hieman jännittää sillä olen ymmärtänyt Sipoossa olevan suht kalkkinen vesi...

      Poista

On mukava kuulla sinusta