torstai 11. helmikuuta 2016

100K + arvonta

Siis vau! Ei vaan V A U ! Blogilla tuli nimittäin 100 000 käyntikertaa täyteen. 1v synttäreitä ei ehditty viettää marraskuussa, mutta vietetään niitäkin nyt tässä sitten. En voi uskoa, että kirjotukseni jaksavat kiinnostaa teitä kerrasta toiseen. Erityisen ihanaa on aina kun joku kommentoi tai laittaa emailia. Onpahan tutut ihmiset nykäiseet kaupingilla hihastakin ja maininneet, että seuraavat blogiani. Mutta kyllä tilastotkin lämmittävät mieltä, kyllä näitä jorinoitani siis joku lukee :)

Blogiajatus alkoi muhia päässäni heti kun päätös rakentamisesta oli tehty. Kirjoittelinkin sitä joitain viikkoja ensin salassa. Halusin varmistua, että saamme tontin tonttiarvonnassa, muuten olisin luikkinut häntä koipien välissä karkuun ja blogi olisi jäänyt julkaisematta :D Motivaationa blogin kirjoittamiselle oli päiväkirjan pitäminen, vertaistuen saaminen, projektin etenemisestä tiedottaminen sukulaisille ja ystäville sekä kirjoitustaidon ja blogijulkaisun harjoittaminen pitkän työtauon jälkeen. Enpä arvannut, että saisin tästä vieläkin enemmän. Olen saanut korvaamattomia vinkkejä, ihania yhteydenottoja lukijoilta ja aivan mahtavia bloggariystäviä! Ystäviltä muut bloggarit todella tuntuvat. Olen tavannut muutamia livenä ja kaikkien kanssa olen tuntenut olevani ihan samalla aaltopituudella. Oma rotunsa siis nämä bloggarit selvästi ;)

Mutta eipä siitä sen enempää. Haluan kiittää teitä ihania lukijoita, vanhoja ja ihan uutena tänne eksyviä, ja siksi päätin arpoa teidän keskenänne jonkun pienen, helposti postitettavan, suomalaisen design esineen. Finnish Design Shopin talviale auttoi valinnassa ja arvontapalkinnoksi valikoitui ihana, Saana ja Olli suunnittelijoiden, Myrskyn jälkeen -säilytyspussi.

Nyt siis juuri sinä voit voittaa pussukan itsellesi. Itselle tämä olisi kelvannut uuteen keittiöön tai vaikka kylpyhuoneeseen. Saanan ja Ollin nettisivuilla se on laitettu kauniisti suojaruukuksi.



Arvontaan osallistut kommentoimalla alle. Halutessasi voit antaa minulle palautetta, juttutoiveita tai vaikka kertoa tarinan miten blogiini löysit. Saat yhden arvan kommentilla, kaksi tykkäämällä lisäksi blogin Facebook-sivusta, kolme jos seuraat blogia Bloglovin'issa tai rekisteröityneenä lukijana ja neljännen arvan ansaitset seuraamalla blogin Instagram-tiliä. Mainitsethan kommentissasi monellako arvalla olet mukana ja kerro sähköpostiosoitteesi, jos sinulla ei ole blogia jonka kautta sen löydän.

Arvontaan voi osallistua 19.2.2016 klo 23.00 mennessä. Arvonnan suoritan seuraavana päivänä ja ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti sekä täällä blogissa.

Onnea arvontaan ja kiitos vielä että olette seuranani!

23 kommenttia:

  1. En muista mitä kautta tänne tieni löysin, mutta jonkin rakennusblogin kautta. Ja parina iltana lukasin koko blogin läpi. Ja ideoita itelle löytyi myös kivasti, kun oman talon rakennus projekti alkaa kevällä. Sinun kirjoittelu on ollut sellaista mielekästä lukea ja valinnat oleet myös omaan makuun sopivia. :)
    Ja arvontaan osallistuisin 3 arvalla. tiinahenriksson10@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana kahdella arvalla.
    Linkin arvontaan löysin Moderni ja Skandinaavinen sisustus-ryhmästä. Olen suht uusi blogien lukija, lähinnä luen niitä joiden facebook-sivuista olen tykännyt ja jotka sinne linkkaavat uusista postauksista. Mielenkiinnolla jään siis seurailemaan. :)
    joanna.hautamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Blogisi löysin sattumalta kiinnostavien kuvien kautta.Neljällä arvalla mukana. belovmirva@gmail.com 😃

    VastaaPoista
  4. Instagramin kautta tieni tänne löysin. Huikeaa 100K käyntiä, vau! :)
    Neljällä heti mukaan siis. (Sähköposti löytyy profiilista.)

    VastaaPoista
  5. kahdella arvalla mukaan. en muista mitä kautta löysin tänne ensimmäistä kertaa, mutta olen tykästynyt tyyliisi kirjoittaa ja raksablogit nyt muutenkin on tosi mielenkiintoisia idea ja kokemuslähteitä. sposti kaisu.nissinen(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Ei kyllä hajuakaan mitä kautta alun perin löysin blogin, veikkaan että jonkun toisen blogin kautta!
    Neljällä mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ei kyllä hajuakaan mitä kautta alun perin löysin blogin, veikkaan että jonkun toisen blogin kautta!
    Neljällä mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana kolmella, instasta en ymmärrä mitään.. :D Löysin blogisi ihan vain surffailemalla ja heti kolahti: ollaan hyvin samanlaisessa elämäntilanteessa molemmat. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Onpas ihana arvonta, yhdellä mukana :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kiva arvonta :) Löysin tänne googlen kautta. Seuraan blogia fb:n kautta. Mukana siis kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  11. Mukaan yhdellä arvalla! Löysin tänne googlettamalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukaan yhdellä arvalla! Löysin tänne googlettamalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Googlen kautta olen tullut minäkin.
    Yksi arpa
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kaikilla arvoilla mukana ja googlesta tipahdin :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Sinulla on kiva blogi ja kattavia postauksia :) Osallistun mielelläni myös arvontaan, kivan näköinen säilytyspussi!

    VastaaPoista
  16. Googlettamalla osuin tänne. Onnea pyöreästä käyntiluvusta, ttse vasta haaveilen oman blogin kohdalla 100K:sta. Kirjoitan mukavan luettavaa tekstiä, tykkään.
    Kahdella mukana pussukkajahdissa, ryhdyin seuraajaksi instassa.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  17. Mukana kolmella arvalla ihanan pussukan arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa yhdella arvalla :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Ihana arvonta! Seuraan Facessa, instassa ja bloggerin kautta, joten neljällä arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kiitos kaikille osallistuneille! Arvonta on päättynyt ja voitto osui Siilille :)

    VastaaPoista

On mukava kuulla sinusta