maanantai 25. toukokuuta 2015

status check

Olemme nyt sellaisessa vaiheessa, että tuntuu olevan tyyntä myrskyn edellä. Lähes kaikki asiat riippuvat nyt toisistaan ja luovat sellaista painetta ja kiireen tuntua vaikkei mitään todella suurta vielä olekaan tapahtunut. Mutta ajattelinpa kirjata tänne mitä meillä siis on nyt projektin suhteen tapahtunut ja mitä seuraavaksi tulee eteen.

Rakennuslupa jätetään toivottavasti ensi viikolla. Arkkitehtimme kävi tänään meillä käymässä ja kävimme läpi lupaa varten tarvittavia dokumetteja sekä tarkastelimme uusimmat muutokset piirustuksista. Muutama muutos tuli vielä kuviin mm ikkunoiden kokoon. Eli nyt hän tekee vielä ne muutokset ja kun saamme pihasuunnittelijaltamme Viher-Lindan Lindalta karkeat luonnokset pihasuunnitelmasta loppuviikosta, saadaan asemapiirustuskin kuntoon.

Lupaa varten pitää vielä tehdä myös energiaselvitys. Se on vaikeaa, sillä emme vieläkään ole osanneet päättää mikä lämmityscombo meidän olisi järkevintä laittaa. Onneksi energiaselvityksen tekijämme Vesitaito tarjoaa myös energiaoptimointi-palvelua, jossa he laskevat mikä lämmitysmuoto olisi meille järkevin ja kustannustehokkain. Hyvin pienellä lisäinvestoinnilla saamme heiltä siis suositukset ja elämä on meille taas hieman helpompaa. Kirjoittelen tästä tarkemmin myöhemmin. Mutta jokatapauksessa, energiaoptimointi pitäisi saada käyntiin tällä viikolla ja ensi viikon alussa olisi kiva jos olisi energiaselvitys valmiina.

Energiaselvitystä varten piti nyt sitten myös tietää, että tuleeko meille se paljonhaaveiltu lasiliukuovi siihen pitkälle ikkunaseinälle… Viime viikolla sain useamman lisätarjouksen (kiitos vaan erityisesti Timo H:lle hyvistä vinkeistä tässä liukuovea koskevan kirjoitukseni kommenteissa) ja yksi niistä vaikuttaa erittäin potentiaaliselta. Jopa niin potentiaaliselta, että tänään ahdistin miehen jälleen nurkkaan ja lopulta sain häneltä myöntymyksen asiaan :) Eli lasiliukuovi tulee!!! Mutta se ansaitsee varmaan myös oman kirjoituksensa kun on vahvistunut. Arkkitehti tosin sai tänään jo luvan piirtää sen lupakuviin :) Voin kertoa, että olen ollut tänään yhtä hymyä :)

Viime viikolla kävimme myös vihdoin ja viimein K-raudassa hypistelemässä väriliuskoja, sillä myös talon väri pitää ilmoittaa rakennusluvassa. Valinta oli yllättävän helppoa, sillä meillähän kunta määrittää aika tarkkaan minkävärisiä taloja meidän kortteliin saa rakentaa (asiasta olen kertonut tässä aiemmassa blogitekstissä). Onneksi kunnan viranomaiset vaikuttivat asian suhteen melko rennoilta ja kun naapurimmekin toivoisi vaaleampaa taloa, niin päädyimme esittämään rappauksen väriksi Tikkurilan kivitalovärikartan sävyä 4824. Se oli kaikista vaalein kellertävistä vaihtoehdoista. Sokkelin väriksi tulee tumma harmaa kuten myös peltikaton, ikkunoiden ulkokarmien, kattoturvatuotteiden, rännien ja syöksyputkien. Kuvassa on Tikkurilan sävy 4985 joka luonnossa on kyllä paljon tummempi. Tehosteväriksi valittiin tässä vaiheessa Tikkurilan Valtti 5077 Kanto (jonka väriä en tähän jostain syystä saanut, mutta linkistä löytyy). Sitä käytetään kuistin ja autokatoksen rimoituksessa. Sävy pitää tosin vielä tarkistaa, sitten kun aletaan oikeasti maalailemaan. Mutta yksi asia on siis lähes päätetty ;)



Lisäksi rakennuslupaa varten pitää vielä hoitaa naapurikuulemiset. Meillä uudisalueella on sen verran hyvä tilanne, että vain yksi naapuritonteistamme (tai siis kuulemisen piiriin kuuluvista tonteista) on myyty. Tai siis kaupat on viimeistelty. Näihin naapureihin törmäsin sattumalta tänään tontilla kurvaillessani ja jo varoitin tulevasta ;) Pääsin heille jo kuvia vilauttamaan ja eipä niissä huomautettavaa ollut. Meidän tonttiemme välissä kun on muutenkin 15m leveä puistokaistale. Mutta kun ihan lopulliset kuvat ovat valmiit, niin pitää käydä hakemassa heidän puumerkkinsä niihin.

Niin ja siitäpäs päästiinkin aasinsiltaa pitkin tonttikauppoihin. Varasin tänään ajan kunnalta kauppakirjojen allekirjoitukseen ja meistä tulee siis tontinomistajia 29.6. klo 8.30. Tonttikaupat pitää tehdä viimeistään 30.6. joten ei me niitä tiukoille jätetty ;) Kunhan vaan OP:n yhteyshenkilöni alkaisi vastata yhteydenottopyyntöihini. Olen jättänyt niitä hänelle vasta neljä kuluneen kuukauden aikana...

Samaan aikaan ollaan jatkettu nykyasunnon kauppaamista. Valitettavasti ei ole vielä natsannut ja siirrettiinkin nyt myyntivastuu välittäjälle. Viime viikolla julkaistiin siis uusi ilmoitus jota varten ammattilainen kävi kuvaamassa kotiamme. Täytyy myöntää, että ovathan ne kuvat aikalailla hienompia kuin minun räpsäisyni…

Toivottavasti tämä asia edistyisi, sillä muuten ei rakennusluvat mitään auta… Rakentaminen alkaa vasta kun asunto on myyty.

Samaan aikaan olen pyytänyt tarjouksia LVIS-suunnittelusta ja mm. terassin lasikatosta. Niin ja aloitin minä jo sähkösuunnitelmankin pohtimisen piirtelemällä pohjakuvaan pistorasioiden ja valaisimien paikkoja.

Heti kun lupakuvat ovat valmiit aloitan myös maatyöntekijöiden kilpailutuksen. Kovasti haluaisin myös alkaa etsiä timpuria, mutta eihän sitä voi kun ei ole aikataulua selvillä. Niin ja sitä ei ole, ennen kun asuntokauppoja on hierottu… Vuokra-asuntokin olisi kiikarissa ihan tontin kulmilta, mutta pelottaa että se menee ohi suun kun ei voida sen vuokraamiseen vielä sitoutua. No, kai tämä vyyhti tästä jossain vaiheessa purkautuu ;)

Tällaista siis täällä. Loppuviikosta suuntaan lasten kanssa äitini mökille nauttimaan elämästä. Instagramissa jaoinkin jo viime viikonlopun tunnelmia sieltä. Maanpäällinen paratiisi :)

13 kommenttia:

  1. Muistan itse sen kun vuosi sitten myytiin edellistä kotia ja tuntui siltä, että mitään ei tapahdu. Sitten koti menikin yhtäkkiä kaupaksi ja alkoikin tapahtua todella vauhdilla. Ja vaikka tuntui siltä, että kaikkea oli jo suunniteltu tarpeeksi, silti loppujen suunnitelmien kanssa tuli kiire kun koti oli myyty. Joten yritä ottaa se ilo -mikä on otettavissa- irti siitä, että vanha koti ei ole vielä mennyt kaupaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meille käy samalla tavalla :) ja uskon kyllä, että vaikka tässä menisi kuinka kauan, niin silti tulee kiire kun vihreää valoa tulee :)

      Tänään alettiin jo pohtimaan, että pitäisikö kallio putsata heti pintamaasta kun tontti on oma. Se mitä alta paljastuu määrittää nimittäin perustamistapaa ja se olisi hyvä saada mahdollisimman ajoissa selville. Pitäisi siis siltä osin varmaan kurottautua omalle lompakolle jos pankki ei siihen rahaa anna ennen oman myyntiä.

      Poista
  2. Toivottavasti saatte asuntonne myytyä mahdollisimman nopeasti ja "junan liikkeelle"! :) Hyvän värisen sävyn olette löytäneet julkisivu väriksi, ensimmäisenä keltaisesta kun tulee mieleen oikein räikeän keltainen ja valitsemanne sävy ei ole lähelläkään sitä :) Nii ja ompa ihanaa, että saatte lasiliukuoven, meillä tämmöinen menee ohi suun, budjetti ei kyllä anna enää myöten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan :) Ja kiitos. Itse en myöskään ollut kovin innoissani keltaisesta, mutta toivon että tuo on livenä mahdollisimman lähellä valkoista :D Ja se olikin ohje kunnalta - saa olla vaalea, mutta keltaiseen taittava, ei siniseen.

      Liukuovi on kyllä haaveiden täyttymys, ja voin kertoa että hinta on niin hyvä, että en voinut moiseen uskoa ensimmäiset tarjoukset saatuani. Siitä vielä lisää myöhemmin :)

      Poista
    2. Kateellisena odottelen lisäinfoa liukuovista 😃 Eikö ole jännä, että kilpailuttamalla euroja lähtee paljonkin pois 😊

      Poista
  3. Tsemppiä kovasti asunnon myyntiin! Teidän nykyinen koti näyttää oikein kivalta. :)

    Ja ihan mahtavaa, että olette päässeet jo rakennuslupavaiheeseen! Siitä se lähteekin sitten nopeasti etenemään. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenpas minä hidas reagoimaan näihin viesteihin. Pitää tsempata :)

      Kiitos siis vaan kovasti. Rakennuslupavaihe tosiaan päällä, mutta tuntuu että siihen jättämiseenkin tulee kokoajan hidasteita. Ensin pohdin muutaman viikon sitä liukuovea ja nyt eilen kyseenalaistin vielä meidän asemapiirroksen tai tarkemmin autokatoksen paikan... Arkkitehdilla menee varmaan pian hermo mun kanssa :D

      Poista
  4. Onnittelut liukuovesta! Voin kuvitella fiiliksesi,sillä mekin teimme tänään sopimukset haaveilemistani portaista. Mies yritti hieman jarrutella, mutta vakuuttui hänkin.
    Tsemppiä asunnon myyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisiä nuo miehet, sellaisia unelmien hidastajia ;) no ei, välillä pitääkin ottaa järki käteen ja miettiä muutakin asiaa kuin visuaalista puolta :D

      Kiitos tsempeistä :)

      Poista
  5. Onnittelut unelmaliukuoven toteutumisesta! Pikaisia asuntokauppoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa. Mahtava fiilis kun sa jotain pitkää haaveilemaansa. Mutta nyt kun saadaan vielä se talo mihin se ovi voidaan kiinnittää ;)

      Poista
  6. Onnea myyntiin. Meidän piina ratkesi viimein tällä viikolla. Nyt vasta on lupa jotenkin hengähtää tämän asian suhteen. Meillä on aikalailla samalla mallilla rakentaminen kuin teillä. Vielä ei olla saatu rakennuslupaa sisään, sen aika on joskus kuukauden sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja onnea hei teille!!! Olo myynnin jälkeen on varmaan helpottunut, mutta uskon että itselle iskee entistä suurempi stressi sitten ;)

      Poista

On mukava kuulla sinusta