keskiviikko 27. toukokuuta 2015

rungon kasausta opiskelemassa

Saimme tänään hienon tilaisuuden päästä katsomaan livenä, miten se runko nousee FinnEPS-harkoista, kun talotoimittajamme HEVI kivitalot kutsui meidät uunituoreelle työmaalle Tuusulaan. Kelit suosivat kun seurasimme sivusta, miten legopalikoita kasailtiin :)

Rakennusmateriaalihan mahdollistaa sen, että erillistä antura- tai sokkelivalua ei tarvitse tehdä, vaan kun materiaali on samaa, voidaan tehdä saumaton valu yhdellä kertaa. Tämä siis tarkoitti, että harkkoja alettiin kasaamaan suoraan soran päälle.

Olipas muuten hauskaa jutella toisen samasta materiaalista rakennuttavan ihmisen kanssa. Oli myös kiva kuulla, että heidän valintaperusteensa materiaalille olivat aikalailla samanlaiset kuin meidän (niitä valoitin tässä kirjoituksessani).

Tässä hieman tunnelmia tältä päivältä. Kiitos vain HEVI kivitalojen Laurille ja tietysti rakennuttajalle.

Ensin hieman harjoitellaan.

Laaduntarkkailija asemissa :)

Lauri demonstroi kuinka helppoa harkkojen työstö on.

Kulma.

Ensin kasattiin ja harjoiteltiin, sitten vaan nostettiin oikealle paikalle.

Tässä harkkorivi on jo oikealla paikalla.

Vajaa tunti myöhemmin, oltiin jo tässä vaiheessa. Ja kuulemma tämä oli hidas vaihe!

Erään pienen miehen päivän kohokohta :)
Päällimmäiseksi vierailusta jäi tunne, että ehkä me tästä selvitään :) Kyllä me yksi talo saadaan varmaan kasattua ihan menestyksellä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kuulla sinusta