Tänään olikin jo ihan mahtava kevätsää. Meillä aloitettiinkin jälleen ulkomaalauksia ja nyt on terassin katto maalattu. Edelleen jaksan ihmetellä tätä maalattavan pinnan määrää kivitalossa...
Itse pohdin vielä, että minä päivänä messuille ehdin. Lauantaille olin pohtinut käyntiä, mutta se on parasta raksailuaikaa. Saatan siirtää käynnin jo viikolle siis. Piha-asiat ovat toki mielessä, mutta niitä katsellaan vielä ihan vaan inspiraatiomielessä. Toteutukselle ei taida olla tänä vuonna ollenkaan energiaa tai rahaa. Sen sijaan sisustuspuoli varmaan kolutaan tarkasi läpi :) Jos satutaan törmäämään messuilla ja tunnistat, niin kiskaise ihmeessä hihasta :)
Niin pidettiin kiirettä tänään, että en edes kuvia ehtinyt räpsiä. Laitetaan tähän kuitenkin netistä napattu kuva ihanasta krookuksesta.
Kuva |
Huimaa, että arpaonni osui kohdalle! En ole tottunut siihen ;)
VastaaPoistaKiitos lipuista, tulevat tarpeeseen!
Samoilla ajatuksilla lähden messuille - lähinnä rakennus- ja sisustusideoita hakemaan. Siellä oli viime vuonna paljon pihavinkkejä tarjolla, mutta ehkä pihanlaittamisen aika on vasta ensi kesänä, kun uudessa talossa on hetki asuttu.
Ole hyvä, kiva kun osallistuit arvontaan :)
PoistaTsemppiä raksaamiseen ja toivottavasti löytyy messuilta ideoita :)
Hei,
VastaaPoistamuutaman päivän ajan raksablogeja innokkaasti lukeneena - uusi löytö minulle :) - on pakko heittää kysymys ilmoille; onko tässä blogisuuntauksessa tapana napata kuvia netistä, ihan noin vain, ja laittaa ne esille omaan blogiin? Vai kysyttekö luvat kuvien käyttöön? Pelkkä osoite kuvan alkuperästä ei riitä (ellei kuvaaja ole näin sivullaan määritellyt ;)), vaan lupa tulee kysyä kuvaajalta/oikeuksien omistajalta.
Yhdessä blogissa oli suoraan kuvan alla teksti "kuva: googlen kuvahaku", mikä on myös laiton tapa käyttää kuvia. Siitä hämmästykseni alkoi, ja kun useammassa blogissa näitä "näpsäisyjä" näkyi, eikä ollut mainintaa kuvaajasta tai mitään käyttöluvista, ajattelin rohkaistua kysymään.
Ihanaa alkanutta kevättä - teille on tulossa hieno (ja ISO) talo! :)
Hei Anonyymi (olisipa kiva viitata edes nimimerkkiin ;) ). Toivottavasti olet ruksinut ilmoitusbloksin tuosta alta, että saat myös tämän vastaukseni ja voit mahdollisesti jatkokommentoida.
PoistaVastauksena kysymykseesi on, että ei varmaan voi laittaa blogityylisuuntauksen syyksi vaan ihan pitkälti ajattelemattomuuden ja osaamattomuuden piikkiin. Eli myönnän, että käyttöoikeuksien huomioiminen on itsellänikin puutteellista. Tekosyitähän voisi esittää vaikka mitä, mutta eiväthän ne virhettä poista. Aloittaessani bloggaamisen olin asiassa paljon tarkempi kun en käytäntöä tiennyt, mutta kun tosiaan lukee noin 200 blogia ja osassa niistä ei lähdettä mainita millään tavalla (ei edes tällä alkeellisella tavalla johon itse olen pyrkinyt) niin kai sitä turtuu. Kai sitä ajattelee, että itse on niin "pieni ja tavallinen" bloggari joka ei tee tätä työkseen, että kuvien lainaaminen on sallittua. Työn puolesta toki asiassa on todella tarkka, mutta henkilökohtaisessa elämässä ei osaa olla. Nyt viestisi innoittamana kävinkin asiaa googlaamassa ja törmäsin mm tällaiseen tekstiin aiheesta http://koodikielella.blogspot.fi/2013/08/kuvia-blogiin-netista-luvallisesti.html.
Itse olen tosiaan asiaa tarkemmin tutkimatta kuvitellut, että jos laitan kuvan alle linkin alkuperäiseen kuvaan (tai paikkaan mistä itse olen kuvan löytänyt), niin en tekisi niin suurta rikosta. Ilmeisen väärässä olen ollut.
Toinen asia kuitenkin on, että onko noin tarkat kuvaoikeudet nykyaikana enää järkeviä/tarpeellisia? Pystyykö kukaan verkkoon lataava henkilö oikeasti olettamaan, että kuva ei lähtisi elämään omaa elämäänsä? Arvostan kyllä alkuperäisen ottajan ammattitaitoa, mutta eikö kuvan jakaminen ole eräänlainen arvonosoitus?
Näyttääpä minulla olevan aiheesta nyt niin paljon asiaa ja aihe tosiaan on erinomainen keskustelulle, että siihen olisi hyvä herättää muitakin bloggaajia. Pitäisipä ihan siis kirjoittaa tästä oma aiheensa!
Ihanaa kevättä myös sinulle. Hasssua miten sitä itse on turtunut talon kokoon ja tottunut, että ennemminkin ihmiset kritisoivat meidän huoneiden pintä kokoa. Mutta kyllähän siitä kai iso talo syntyy kun on monta pientä huonetta ;)
Lisäsin blogisi omalle lukulistalleni - luin sen parissa päivässä läpi ihan ekasta tekstistä asti, kirjoitustyyli on niin mukaansatempaavaa :) - ja taisi olla toinen blogi ikinä, minne kommentin laitoin, joten ilman muuta tulee käytyä kurkkimassa onko vastausta tullut (rastikohtaa en kyllä hoksannut). Mukava saada asiallinen vastaus, enkä pitäisi pahana vaikka ihan oma blogitekstikin syntyisi tästä aiheesta. ;)
PoistaLähinnä tarkoitin tuolla blogisuuntauksella juuri sitä, että tämän aihealueen blogeissa ei ole taidettu kirjoittaa tästä kuva-asiasta ollenkaan, joten blokkaajat eivät ole tietoisia tekemistään virheistä. Tuntuisi, että on sen verran puuhaa siellä raksalla, ettei edes moisiin ehdi, saati jaksa, pitkän päivän jälkeen perehtyä.
Minä en siis ole ketään arvostelemassa, enkä kirjoittanut kommenttiani ollenkaan negatiivisessa mielessä. :) Puhtaasti hämmästellen kyselin, kun pisti silmään tällainen tapa. Nykyvuosina on tekijänoikeudet kovasti puhuttaneet, varmasti juurikin internetin takia, kun käyttöä ei voi oikein mitenkään valvoa.
Itse kuvailen harvakseltaan, ja kyllä mieltä lämmittäisi kovasti, jos joku haluaisi kuvaani käyttää sivuillaan. Toivoisin silti, että hän ottaisi minuun yhteyttä ensin, vaikka lupa käyttöön tulisi varmasti. Pääsisi sitten itsekin katsomaan, mihin yhteyteen se laitettaisiin. Vaikka näillä taidoilla otos saattaisi päätyä "oho eiku" osastolle. Oppia ikä kaikki! ;)
(Saattaa olla, että teidän talon neliöt tuntuvat siksi paljolle, kun itse on tottunut alle sataan neliöön... Vaikka kieltämättä hamstraajalle tämä on vähän turhan pieni talo, joskin siivotessa pientä kokoa kiittelee kovasti. ;))
Ja Annihan täällä kirjoittelee, ekasta kommentista unohtui nimi, kun niin innoissani kirjoitin. :D
Ihanaa kuulla Anni, että olet viihtynyt blogini parissa :) Itse aikanaan myös luin blogeja läpi alusta loppuun kertaistumalta. Tämä siis silloin kun tankkasin tietoa kuin sieni ja aikaa vielä oli ;) Nämä blogit toimivat myös oman blogin inspiraationa. Toivottavasti sinullekin käy niin ;)
PoistaEnpä ole tosiaan törmännyt moiseen kirjoitukseen raksa tai sisustusblogeissa joten sellainen teksgti minulta nyt syntyy ja toivotaan että herättelee muitakin.
Erittäin hyvä huomio ja kommentti siis sinulta. Ehkä hieman pisti omaatuntoa ja siksi meinasi nousta puolustuspiikit esiin (niin usein käy jos omatunto kolkuttaa ;) )
Ajattelin muuten ennen, että tämä blogi täyttyisi pitkälti vaan omista kuvista. Järkkärikin ostettiin ennen bloggaamisen aloitusta. Mutta kun ne taidot on niin puutteelliset, niin olisipa tämä blogi tylsä ja epävisuaalinen jos vain omien kuvien käyttöön perustuisi... Mutta lisää siinä tekstissäni jonka toivottavasti ehdin kirjoitella piakkoin.
Kyllä tässä raksakuume nousee, vaikka todellisuudessa talon rakentamiseen ei ole mahdollisuutta vielä pitkään aikaan... Siitä vähän risuja teille, kun kirjoitatte niin houkuttelevasti, nimimerkillä mulle-kaikki-heti-nyt. ;) Pohjapiirroksia olen pyöritellyt moneen kertaan, ja pystyn jo näkemään sieluni silmin unelmakotini. Se ei kyllä ole lähellekään ukon unelmakotia, mutta väliäkös sillä - kunhan vaimo on tyytyväinen. ;) Ja oma raksablogi on pakko saada, kun sen aika koittaa. Osaisimpa vain itsekkin kirjoittaa yhtä mielenkiintoisella tavalla, kuin sinä. :) Uusia tekstejä odotellessa. :-)
Poista-Anni