torstai 23. huhtikuuta 2015

pihasuunnittelu

Piha onkin aihe jota en ole täällä vielä kummemmin käsitellyt. Ihan lyhyesti asiaa raapaisin tässä palju-kirjoituksessa, mutta josko nyt pureuduttaisi asiaan tarkemmin :)

Ja asiahan on erittäin ajankohtainen, sillä olemme juuri hyväksyneet tarjouksen pihasuunnittelusta Viher-Lindalta. Viher-Lindan bongasin Kaksi Savua -blogista ja saatuani Marikalta vahvan suosituksen, laitoin Lindalle tarjouspyyntöä. Toinen tarjouspyyntö lähti useilla raksamessuilla mieleen jääneelle Piha Visiolle, mutta heidän huimasti kalliimpi tarjouksensa pudotti heidät pois kisasta heti alkuunsa. Sitten kun saimme tulevan naapurimme, Koti rinteessä -blogin Sadun, kanssa neuvoteltua hieman synergiaetua, niin valinta ei ollut vaikea.

Nyt yritetään sopia ensimmäisiä treffejä ja sitä varten ajattelin tehdä hieman yhteenvetoa toiveista.

Tonttimmehan on kallioinen, sisältää paljon siirtolohkareita ja jonninverran pienehköjä mäntyjä. Maaperän kasvillisuus on kunttaa.


Tähän ilmeeseen ihastuimme ja sen haluaisimme myös säilyttää niin pitkälle kuin mahdollista.

Tässä vielä kuva pohjapiirrustuksestamme, jonka avulla selviää mm terassin paikka ja lisäksi arkkitehdin luonnos talon ja autokatoksen sijoittelusta tontille.


Pahoittelen kuvien heikkoa laatua, meillä ei ole tällä hetkellä skanneria käytössä...
Autokatoksen paikka tulee siirtymään lähemmäksi tietä, mutta muuten pitävät jossain määrin paikkaansa.

Mitä siis toivomme pihaltamme?
  • Iso (kesto?)puuterassi. Tämä tarkoittaa terassia joka ulottuu vähintään koko olohuoneen levyydeltä aina saunasiiven reunaan saakka (11,5m x 6,7m) tai mahdollisesti myös reunan yli, jolloin saisimme enemmän ilta-auringon viimeisiä säteitä. Olo- ja ruokahuoneen edessä oleva terassi katetaan joko lasilla tai tavallisella kattopellillä. Lisäksi siihen tehdään varaus tuleville terassilasituksille. Niihin tuskin on vaan varaa lähivuosina… Tuosta terassin materiaalista vielä, että komposiittilauta ei minua innosta ja vaikka ihastuinkin tähän Accoya-puuhun kevätmessuilla, niin 70€ neliöhinta ei innostanut miestä...
  • Terassiin upotettava Drop-allas.
  • Paikka pyykinkuivatustelineelle ja mattojen tamppaukseen. Niin ja luoduille lumille.
  • Itse pidän rimoituksista ja pergoloista, mutta mies ei ole niiden fani. Eli katsotaan kumpi saa tahtonsa läpi ;)

  • Grillauspaikka tai kesäkeittiö. Vai riittäisikö vaan nimetty paikka grillille terassille?
  • Siirtolohkareita ja muutama kaunis mänty (kauniisti valaistuna tietysti).
  • Kunttaa, näillä näkymin ei nurmikkoa (kalliotontilla kun se ei muutenkaan oikein hyvin pärjää).
  • Kasvihuone ja istutuslaatikoita hyötypuutarhaa varten.
  • Marjapensaita. Pidämme punaisista karviaisista, pensasmustikoista, punaisista viinimarjoista ja vadelmista.
  • Kivetetyt ajo- ja kulkutiet. Polkuja pihalle? Kiveystä tulee aikalailla, sillä rakennustapaohje määrää että autoja ei saa peruuttaa ajotielle vaan auton kääntämiselle pitää löytyä tilaa tontilta.
  • Trampoliini ja ehkä keinu lapsille.
  • Leikkimökki.
  • Kasvillisuus saisi olla esimerkiksi heiniä, kuunliljoja, hortensioita ja ikivihreitä puita. Lisäksi rönsyileviä maanpeitekasveja vaikka kivistä tehtyyn kasaan? Ehkä joku istutusalue johon saisi laitettua kevään ensimmäisiä kukkia piristyttämään pitkän talven jälkeen.

Tässä nyt "lyhykäisyydessään". Kylläpäs niitä toiveita tuntuikin olevan! Kaikki toiveet käydään Lindan kanssa läpi ja muokataan sen mukaan mitä esim tontti suosii. En tiedä kuinka syvät multatilat esimerkiksi nuo marjapensaat vaativat, eli voi olla, ettei aleta louhimaan niiden takia ;)

Kaikki kuvakollaasit olen tehnyt kuvista, jotka löytyvät Pinterest-tililtäni. Sieltä löytyy myös tarkemmat lähdetiedot.

11 kommenttia:

  1. Tosi kivalta kuulostaa nuo teidän suunnitelmat! Kuntta on tosi kaunista, ja sopii teille varmasti tosi hyvin :-) Hetkittäin olen miettinyt, että pitäisikö kuitenkin ottaa joku ammattilainen apuun meidän pihan kanssa, mutta toistaiseksi olen vielä piirrellyt vain itsekseni. Ja nythän sitä toteutustakin pääsee ehkä kohta aloittelemaan, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä pihasuunnittelijan palkkaaminen oli mulla ehdoton juttu heti alusta alkaen vaikka mies pistikin hanttiin. Ja halusin sen ehdottomasti jo ennen maatöitä, jotta voidaan sitten pohtia kaikki valaisimet jne oikeille paikoilleen. Ja vaikka yritän olla viherpeukalo, niin ammattilaisen kokonaisnäkemys on erittäin tervetullutta :) Mutta yritän muistaa, että nämä on vain suunnitelmia, toteutus jää varmaan tuleville vuosille jos ei ajan niin budjetin takia...

      Poista
  2. Mä niin tarvisin jonkun apua pihan suunnittelussa. En edes tiedä, mistä aloittaisin! Oon ihan onneton tässä asiassa. Luulen, että meillä pihahommat siirtyy silti lähitulevaisuuteen. Ollaan suunniteltu, että teetettäisiin suunnitelma sitten yhdessä meidän naapureiden kanssa. Mielenkiinnolla odottelen, minkälaisia suunnitelmia te teette. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä pihasuunnittelijan palkkaamista lämpimästi vaikka ei olekaan itsellä henkilökohtaista kokemusta vielä. Mutta kannattaa tehdä se ajoissa ettei tarvi sitten myllätä pihaa uudestaan kun raksa on päättynyt. Ja toteutus jää meilläkin odottamaan, siksi nyt tilattiinkin vain sellainen luonnos, ei mitään tarkkaa toteutussuunnitelmaa kasviluetteloineen. Raportoin kun saadaan jotain kättäpidempää :)

      Poista
  3. Kivat suunnitelmat! Hauskaa, kun alueella on niin erilaisia tontteja, esim. teidän ja meidän tontit on jo alkujaankin niin erilaiset, että kiva nähdä millaisia pihoja sinne aikanaan valmistuukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja näin on, erilaiset pihat ja ehkä meidän toiveetkin hieman eriää? Hyvä niin, kun talon sisällä meidän maut on niin samanlaiset, niin pihoista sitten erottaa ;)

      Poista
  4. No johan nyt on rakennustapaohje! Vai että ei saa autoa peruuttaa tielle. No entäs saako tieltä peruuttaa pihaan? Hehheh kaikkea sitä kuulee, nuo ovat hyvin kekseliäitä joskus nuo kaavoituspuolen ahkerat työntekijät =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en minäkään moisesta säännöstä ollut ennen kuullut. Mutta ymmärrän kyllä pointin ohjeen takana. Ja onneksi meillä riittää lääniä tontilla, eli ei ainakaan tilasta jää kiinni :)

      Poista
  5. Tarvitsetko apua pihasuunnittelun hankintaan tai haluatko vertailla tarkemmat hinnat? https://kodinplaza.fi/ avulla tavoitat helposti yhdellä tarjouspyynnöllä alueellasi toimivat sekä tarjouspyynnöstäsi kiinnostuneet palveluntarjoajat.

    VastaaPoista
  6. Viherrakentaminen meilläkin mielessä, olenkin joitain inspiraatiokuvia keräillyt. Varmaan tuo pihasuunnittelija olisi suuri apu. Minulta kun ei silmää oikein näille löydy. Hyvältä kuulostaa!
    https://www.juureva.pro/palvelut/piharakentaminen

    VastaaPoista
  7. Hyvän kuuloiset suunnitelmat teillä. Meidän pihassa on myös alkamassa viherrakentaminen. Talo on jo valmis, mutta piha on aivan kesken. Olisi ainakin tarkotus esimerkiksi siirtonurmi asentaa. Paljon tsemppiä teidän projektiin! https://www.satakunnanviherpalvelu.fi/palvelut

    VastaaPoista

On mukava kuulla sinusta