tiistai 14. huhtikuuta 2015

hengissä ollaan

Jos joku ihmettelee blogihiljaisuutta, niin se nyt vaan johtuu siitä, että tuntuu ettei ole mitään kirjoitettavaa. Tai no, kai tässä kokoajan jotain tapahtuu, mutta rouva päättämätön ei vieläkään ole saanut lyötyä lukkoon yhtään mitään.

Sen lisäksi, että edelleen pyöritellään päässämme talon materiaalia, niin tässä on pieni pala jutuista jotka aiheuttavat unettomia öitä.

Kuvat ovat Pinterestistä. Alkuperäiset osoitteet löytyvät täältä.
Eli ajatukset juoksevat märkätiloista vaatesäilytykseen, keittiöstä kodinhoitohuoneeseen, ulko-ovista sekä ikkunoista pihalle ja siitä vielä valaistukseen. Kiintokalusteet aiheuttavat edelleen tuskaa, tosin keittiön suhteen ollaan taidettu päätyä jo johonkin lopputulokseen. Yksi melko varma toimittajakin on tiedossa, mutta verkot silti vielä vesillä. Isoin huoli sisustuksellisesti on kodinhoitohuone-vaatehuone yhdistelmästä. Kalusteiden sijoittelu on haasteellista.

Pohdin jo vakavasti sisustussuunnittelijan palkkaamista, erästä Virolaista, blogimaailmassa useasti suositeltua sellaista, mutta taitaa olla niin, että tiukka budjettimme ei veny moisiin rahasummiin. Tai ainakaan tässä vaiheessa en uskalla viljellä rahaa minnekään muualle kuin sinne missä sitä satavarmasti tarvitaan. Apua olisin kaivannut juuri kiintokalusteisiin, materiaalivalitoihin ja valaistukseen. No, en ole vielä haudannut tuotakaan vaihtoehtoa. Päättämätön kun olen.

Kuluneilla viikolla ollaan palaveerattu mahdollisten talotoimittajien kanssa, pyydetty urakointitarjouksia, laskettu sisätöiden vaatimia työtunteja timpurille, vertailtu talotarjouksia, pyydetty tarjouksia pihasuunnittelusta, piirrelty keittiötä ja pyydetty lisää tarjouksia siitä, käyty asuntomessualueella taas tutustumassa kohteisiin, kerätty lisää inspiraatiokuvia pinterest-tilille, laitettu asunto myyntiin ja pidetty ensimmäinen näyttö. Olikohan siinä kaikki? Niin ja tietysti puhuttu, puhuttu ja puhuttu rakennusprojektista, sisustuksesta ja kaikesta aiheeseen liittyvästä keskenämme ja jokaisen kynnellekykenevän kanssa.

Mutta siis ehdottomasti kiireisin asia olisi saada nykyinen asuntomme kaupan ja tietysti se talon materiaali päätettyä, jotta saataisi lupakuvat piirrettyä ja luvat hakuun. "Pikkujuttuja" sisustuksen rinnalla ;)

Yritän siis palata pian päätösten kanssa :)

20 kommenttia:

  1. Voi rouva päättämätön sun kanssas!! :D Olettehan te taas saaneet aikaan vaikka mitä!! Kun se vaan ei ole mitään näkyvää niin se tuntuu, ettei asiat yhtään etenisi. Mutta kyllä ne etenee, nyt vaan teette sen päätöksen talon materiaalista (ja pysytte siinä ;)) niin projekti ottaa taas ison harppauksen eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Passiivikivitaloilla myyjä kysyi multa, että olenko insinööri kun näin tarkkaan asioita selvittelen :D Kyllä se tulee olemaan joko passiiviharkko tai siporexharkko. ja kyllä se nyt päätetään viimeistään ensi kuun alussa ;)

      Poista
  2. Itselle kanssa vaikeinta on malttaa mielensä, kun mitään "näkyvää" ei ole vielä tapahtunut. Mutta pian tapahtuu ja sitten tapahtuukin rytinällä ja ollaanhan toki monia isoja päätöksiä ja sopimuksia tehtykin.
    Tsemppiä päätöksentekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä isoja päätöksiä odottaessa ;) mutta kyllä, tiedossa on että kohta sitten rytisee :D ja vaikka ne päätökset odottaa tekoa, niin kokoajan kai sitä ajatukset jäsentyy :) tsemppiä teillekin :)

      Poista
  3. Ihan mielenkiintoinen tilanne teillä, mekin väännettiin todella pitkään kivitalohaaveiden parissa, mutta ei saatu sitä sitten millään mahtumaan budjettiin ja toisaalta loppui puhti, kun projekti olisi pitänyt pilkkoa niin moneen osaan. Lopulta päädyttiin Siklaan, täysvalmiiseen versioon. Lupa on nyt saatu ja odotellaan sitten töiden käynnistymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva että löysit tänne :) Me aloitettiin kiviunelmasta, mutta melkein heti sen kanssa luovutettiin. Sitten oltiin jo melkein henkisesti päädytty juuri Siklaan tai Planiaan, mutta jostain takavasemmalta saapui ajatus että ehkä se kivi sittenkin mahtuisi. No, en sitten tiedä miten meidän käy, mutta näyttäisi siltä että saadaan se mahtumaan. Mutta oman työn osuutta pitää lisätä ja melkein kaikki osiot kilpailuttaa. Mutta ei nyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. Käydään budjettipuolta läpi vielä vastaavan kanssa perjantaina, toivottavasti ollaan taas viisaampia sen jälkeen :)

      Poista
  4. Meillähän on juuri sama vaihe menossa ja molemmat yhtä päättömättömiä :D Paljon ootte kuitenkin jo miettineet, niitä pikkuisen hioa ja päätös on siinä. Mutta suurin päätös on tietenkin se, minkä materiaalisen talon tekee. Sithän asiat alkaa rytinällä menemään eteenpäin, kun rakennuslupapiirustukset lähtee käyntiin :)

    Koska teillä olikaan aikomus aloittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mukavaa pyöriä asuntomessualueella katselemassa sinne rakentuvia taloja :) Me täällä Oulussa myös ajelemme paljon uusilla alueilla katsellen, mutta eipä näitä voi verrata messutaloihin ;)

      Poista
    2. Alkuperäinen ajatus oli aloittaa loppusyksystä, mutta nyt nälkä on kasvanut ja toive on että jo kesällä päästäisi aloittelemaan :) mutta aloitusaikataulua määrittää paljon sekä tuo materiaalipäätös (lupakäsittelyajat on Sipoossa n. 2kk) että nykyasunnonkin myynti. Ei saada aloittaa rakentamista ennen kuin on kaupat sovittu :)

      Poista
    3. Niin ja aika vähän kerittiin siellä asuntomessualueella muuten pyöriä. Sen verran, että ihmeteltiin että aikamoinen lentoliikennemelu siellä on ja että kaikennäköistä taloa sinne syntyy. Mutta se taitaa olla aina noilla asuntomessuilla hyvä ja huono puoli. Kivaa kun messut ovat niin lähellä tänä vuonna. Ajattelin että ehkä pääsisi käymään siellä useammankin kerran :) nyt on ainakin iso tarve kerätä ideoita. Siinä melkein valmiissa passiivikivitalossa on ainakin erilaisia ratkaisuja: syvennys takan edessä ja yläkerran kylpyhuoneessa kylpyhuoneen lattia nostettu niin korkealle että poreallas on lattian tasossa ja saunan alalaude lähtee lattiatasosta. Ja hienot kiinteät parvet lastenhuoneessa.

      Poista
  5. Tsemppiä päätöstentekoon! Ei ole helppoa, tiedän sen. Mutta kun joku (edes yksi) iso osio on päätetty, alkaa kerä toivottavasti siitä aukeamaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Ja hassua on, että monesti kun on käynyt tänne avautumassa, niin asia on taas hieman selkeämpi omassa päässä :) Helpottaa kyllä, kun tietää tämän ilmiön olevan täysin normaali :)

      Poista
  6. Tuo on niin tuttu tilanne! Eletään ihan samaa tällä hetkellä. Mutta vinkkinä, että ei kannata ressata asioita, jotka voi vielä jättää hautumaan. Itsestä tunnistan sen piirteen, että kaikki pitäisi päättää saman tien. Tässä sitä opetellaan elämään epävarmuuden kanssa joka päivä. Joten no worries, asiat kyllä selviävät, kun niiden aika on selvitä. Pienen paineen alla ihminen myös toimii yllättävän tehokkaasti. :) Tsemppiä kaikkiin päätöksiin. Mutta anna niille tosiaan riittävästi aikaa. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsimätön? Check! Päättämätön? Check! Mulle eräs entinen esimies sanoi joskus, että opin kärsivällisyyttä viimeistään sitten kun saan lapsia… No ei ole näkynyt vaikka vanhempi täyttää pian viisi :D

      Mutta näinhän se on, asiat saattavat heti huomenna olla paljon selvempiä ja nämä tämän päivän murheet ihan turhia. Mies monesti sanoo, että stressaan ihan turhaan, ja onpas kerrankin täysin oikeassa. Monet hyvät stressit menneet ihan hukkaan ;)

      Poista
  7. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty... mutta talon suunnittelemisessa on ihan valtavasti päätöksiä mitä pitää tehdä. Tsemppiä sinne, tiedän niin tunteen.
    Meillä ei ole tässä prjojektissa ollut sisustussuunnittelijaa. Arkkkitehti on aikalailla suunnitellut pää-materiaalit ja häntä ollaan konsultoitu materiaaleissa. Lisäksi värien ym suhteen saa aika hyvin vinkkiä kun menee esim Värisilmään tai vastaavaan, siellä on yleensä sisustussuunnittelijoita töissä (joita voi konsultoida ilmaiseksi).

    Iloista raksa-aikaa, ja muista että yksi asia kerraallaan, ensi talon materiaali, sitten kalusteet, sitten lattioiden lopullinen sävy jne. Kokonaisuus on hyvä hahmottaa mutta päätöksen tulee kuitenkin isosta pienempään ja yksityiskohtiin mennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä noita sisustusasioita vielä päätetä, mutta ne seuraavat mukana aika tiukasti, ettei sitten tulisi yhtäkkiä tehtyä liian hätäisiä ja harkitsemattomia päätöksiä.

      Kateellinen olen kyllä teidän arkkitehdista! Meidän arkkitehti ei moiseen taipuisi ;) Ja ilmaisia suunnittelijoita toki löytyy, heidän kaikkien tapaamiseen vaan kuluu aikalailla enemmän aikaa kuin että olisi yksi jota voisi konsultoida ja joka ymmärtäisi kokonaisuuden.

      Katsotaan mihin me päädytään, muutama vaihtoehto on :)

      Poista
  8. Suunnitellaan suunnitellaan, kuulostaa tutulle :)
    Tsemppiä suunnitteluun ja toivottavasti teidän asunto menee nopsaan kaupaksi!

    VastaaPoista
  9. Tarjoamme kaikenlaisia lainoja, tarvitsetko kiireellisiä luottoja? asuntolaina, yrityslaina, yrityslaina, äitiyslaina, henkilökohtaiset ja yksityiset lainat. lainan tarjous on taattu ja perusteltu. helppokäyttöinen luotto, käytä tänään hymy huomenna ota yhteys e-mail: (richardcosmos5@gmail.com)

    Lainatarjous.

    VastaaPoista
  10. Do you need a genuine Loan to settle your bills and startup

    business? contact us now with your details to get a good

    Loan at a low rate of 3% per Annual email us:

    Do you need Personal Finance?

    Business Cash Finance?

    Unsecured Finance

    Fast and Simple Finance?

    Quick Application Process?

    Finance. Services Rendered include,

    *Debt Consolidation Finance

    *Business Finance Services

    *Personal Finance services Help

    Please write back if interested with our interest rate EMAIL: muthooth.finance@gmail.com
    Call or add us on what's App +91-7428831341

    VastaaPoista

On mukava kuulla sinusta