torstai 11. kesäkuuta 2015

terassin lasiliukuovi valittu

Tässä kirjoituksessani jo kerroinkin, että haaveeni lasiliukuovesta tulee toteutumaan :) Helppo prosessi se ei ollut. Ensinnäkin se vaati muutaman viikon kilpailutuksen (ja viivästyksen lupakuvien piirtämisessä…) ja toiseksikin aikamoisen miehen taivuttelun ;) Kaikkea kokeiltiin itkusta ja kiristyksestä lahjontaan saakka, mutta lopulta se oli eurot jotka asian päättivät. Mies oli heikkona hetkenään luvannut, että jos lasiliukuovesta ei tule yli 3 000 euron lisäkustannukset, niin saan hankintaluvan. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla halvimman tarjouksen ollessa siihen mennessä + 5 250€ alkuperäisiin kustannuksiin (tarkoittaen ikkunaseinälle alkuperäisesti kaavailtuihin ikkunoihin ja tavalliseen terassioveen). Ensimmäisessä lasiliukuovea koskevassa kirjoituksessani sain hurjasti hyviä vinkkejä teiltä ihanat lukijat vaihtoehtoisista liukuovitoimittajista, joilta kannattaisi myös tarjouksia pyydellä.

Loppujen lopuksi pyysimme tarjousta Suomesta Profinilta, Lagerholmilta, Klas1:ltä, Tiiviltä, Alufrontilta. Lisäksi pyysimme Virosta tarjousta Haapsalu Uksetehtaalta sekä Lasita Aken AS:ltä. Tarjousta pyysimme lasiliukuoven lisäksi liukuoven viereistä korkeista, kiinteistä ikkunoista, jotta niiden profiili olisi samanlainen oven kanssa. Aluksi tarjouspyyntö tehtiin 2,6m korkeilla ikkunoilla, mutta sitten kun huomasimme ikkunatoimittajamme HR-Ikkunat olivat tehneet (epähuomiossa hyväksymämme) tarjouksensa virheellisesti 2,40m korkeilla ikkunoilla, niin päätimme sen olevan tarpeeksi korkea ikkunakorkeus. Tarjouksissa oli eroja sekä mekanismien, että karmimateriaalien osalta, mutta koska meillä eurot määräsivät valintaa niin voimakkaasti, emme voineet ruveta toimittajia näiden ominaisuuksien mukaan rankkaamaan.

Tässä vielä kuva ikkunaseinästä, jonne tarjousta pyydettiin. Aukon koko on yhteensä 7,5m ja liukuoven molemmille puolille piti jättää tila 10cm tukipylväille. Pahoittelen jälleen kuvan laatua, skanneria ei ole käytössä joten tämä(kin) kuva on näpsäisty tulosteesta kännykän kameralla.
Tässä ne tarjoukset siis ovat kahdelle kiinteälle ikkunalle (1790x2390) ja yhdelle liukuovelle (3590x2390) toimitettuna. Pyysimme hintaa siten, että karmit ovat ulkoa harmaat ja sisältä valkoiset (kaksivärisyys tuo lisähintaa):

Profin: 9 200 €
Lagerholm: 19 950 €
Klas1: 10 219 € (tarjous 2,60m korkeina)
Tiivi: 7 750 €
Alufront: 11 000 € (tarjous 2,60m korkeina)
Lasita Aken AS: 8 160 €
Haapsalu Uksetehas: 5 204,84 €

Selvää varmaan siis on, että liukuovitoimittajamme tulee olemaan ylivoimaisesti halvimmalla tarjouksellaan Haapsalu Uksetehas. Kun heidän hinnastaan otetaan pois ikkunatoimittajamme sekä ovitoimittajamme hyvitys poisjäävistä tuotteista, jää meille extrakustannusta noin 2 700 €, miehen vaatimassa budjetissa siis ;) Uksetehas käyttää Saksalaisen Roton Patio Life-liukuovijärjestelmää, joka nettitutkimuksen perusteella vaikuttaa ihan pätevältä systeemiltä. Ikkunat ovat tällaiset. U-arvot olivat ikkunoissa 0,79 ja liukuovessa 0,88.

Patio Life lasiliukuovi
Ikkunat
Hieman minua jännittää ostaa "sikaa säkissä", joten kun mies lähti työmatkalle Viroon, niin passitin hänet vielä tarkastamaan ovet ja ikkunat. Hän antoi hyväksyntänsä, vaikkakin kuulemma on hän sulavampiakin liukuovikokonaisuuksia liikutellut. No, toivotaan parasta, että on niin ihana (ja toimiva) systeemi kuin odotan. Pieni "leap of faith" tässä tehdään ;) Jos ei olisi ollut euroista niin hurjan tarkasti kiinni, niin luulen että oltaisi päädytty tuon Lasitan kokonaisuuteen. He kun myyvät Schücon liukuovia, joiden olen kuullut olevan yksiä parhaista.

Toimittajavalinnan jälkeen päätimme vielä tilata Uksetehtaalta lisäksi yhden kiinteän ikkunan, joka tulee ikkunaseinän viereiselle seinälle. Näin näissä kaikissa ikkunoissa on samanlainen ulkoasu.

Onnellinen olen, että tämäkin unelmani toteutuu :)

15 kommenttia:

  1. Hienoa että löysitte pudjettiinne sopivan vaihtoehdon. Aikamoisia hintaeroja noissa näköjään on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjat olivat tosiaan hintaerot! Tuota Lagerholmin hintaa erityisesti ihmettelin! Jäin pohtimaan, että tarjosivatko he jotenkin erilaista kokonaisuutta, mutta en myyjältä saanut vastausta enää kun hintaa ihmettelevän viestin lähetin.

      Poista
  2. Ihanaa ettet antanut tuossakaan asiassa periksi! ;) Just puhuimme miehen kanssa, että ainoa asia joka on jäänyt kaivelemaan on tuo lasiliukuovi parvekkeelle. Että niin suoralta käsin teilattiin se ensimmäisen hinnan kuultuamme eikä lähdetty enempää asiaa selvittämään.

    Onneksi saadaan nauttia siitä sitten teillä vieraillessamme. Voi siis olla, että ravaan teillä rasittavuuteen asti! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova pää mulla, kaikki vaihtoehdot pitää selvittää ja kaikki kivet kääntää ennen kun luovutan ;) Ehkä te sitten kymmenen vuoden päästä sitten päädytte remontoimaan ja ottamaan liukuoven ;) paitsi, että kuten puhuttiin, niin teille sopii tavallinen ovi varmasti tosi hyvin.

      Ja toivottavasti ravaat ;) lämmitellään sitten paljua harva se ilta ;)

      Poista
  3. Hieno että saittee haaveet mahtumaan budjettiin. Rakentamisen aikana on kyllä huomannut sen, että kilpailuttaminen kannattaa. Ja aina kannattaa kysyä se viimeinen hinta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No budjetti saattaa toki paukkua, mutta tuosta haaveesta en suostunut tuolla hintalapulla luopumaan :) Ja kilpailuttaminen on etenkin joissain asioissa erityisen hyödyllistä. Uksetehas tosin ei suostunut enää penniäkään hinnasta tinkimään vaikka iskin kaikki kortit pöytään. Toisaalta hyväkin, että hinnat ovat valmiiksi niin tiukat, että ei tarvitse olla tinkivaroja. Tarkoittaa, että kaikki asiakkaat ovat samassa asemassa.

      Poista
  4. Hieno juttu ja mahtavaa, että pysyitte budjetissa :) Vaihtoehtoiskustannukset ovat kova sana taloa rakennutettaessa ja sinnikkyys palkitaan tässäkin asiassa. Me luovutimme myös ensimmäisissa hinta-arvioissa, olisi ehkä pitänyt laajentaa tiedusteluja.., noh siihen "seuraavaan" sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämän hetkisessä budjetissa ;) pelottaa toki mitä piilokustannuksia tulee kaikessa esiin, ei varmasti olla osattu ihan kaikkea ottaa huomioon. Mutta siksi yritän muualla olla pihinä ;)

      Seuraavaan :D niin pelkään, että nälkä kasvaa syödessä ja alkaa mieli pyörimään uuden rakennusprojektin parissa :D

      Poista
  5. Iiks, ihanaa että haaveet toteutuu! Ihan mahtista. Oon onnellinen sun puolesta! :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
  6. Ompa suuret erot, kilpailuttaminen todellakin kannattaa! Ihanaa, että saatte upean liukuoven :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin todella yllättynyt hintaeroista. Toki pitää huomioida, että esim karmimateriaalit ja U-arvot tekevät osan eroista. Niin ja Suomen verotus… Olisi ollut ihana tilata liukuovi Suomesta, mutta valitettavasti lompakko ei kestänyt… Toivotaan, että ollaan valintaan tyytyväisiä myös asennuksen jälkeen ;)

      Poista
  7. Mahtavaa että haave toteutuu!! :) Meillä haaveiltiin kaikkiin kolmeen kerrokseen lasiliukuovista mutta hinta pisti haaveilulle stopin. Eli nyt vain ihan alimpaan kerrokseen tulee Schuco... toisaalta siellä on varmaankin eniten kulkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja onhan ne hienoja ne talot, joissa on monta liukuovea, mutta ne taitaa tosiaan olla niitä ilman budjettia rakennettuja... Kiva että teilläkin saadaan liukuovi siihen tärkeimpään kohtaan :)

      Poista
  8. Hei! Kysymys näin useamman vuoden postauksen jälkeen; uskallatko suositella noita liukuovia myös Suomen talveeen? Pitääkö lämmön riittävästi?

    VastaaPoista

On mukava kuulla sinusta