torstai 25. kesäkuuta 2015

edistystä!

Olin suunnitellut, että kirjoittaisin jonkun visuaalisesti kauniimman blogitekstin, mutta enpä näytä kiireiltäni ehtivän, niin tässä tälläinen "tylsä" tilannekatsaus. Nyt nimittäin tapahtuu ja rytinällä…

Asuntomme on vihdoin myyty. Tai olemme siis eilen hyväksyneet ostotarjouksen ja kaupat tehdään varmaan viimeistään viikon päästä. Asunto pitää luovuttaa jo 13.8. eli meille tuli nyt aikamoinen kiire löytää rakentamisajan motivaatiokämppä ja saada kaikki 8 vuoden romut pakattua…

Sipoon kunnan lupa-arkkitehti yllätti minut ja lupasi rakennusluvan meille jo 1.7.! Hurjan nopeaa ja joustavaa toimintaa heiltä. Ottaa nyt minuun yhteyttä ja pyydellä puuttuvia dokumentteja. Ja kun emme mm kauppakirjaa voineet hänelle toimittaa heti, lupasi hän silti käsitellä luvan niin valmiiksi, että kun maanantaina kiikutamme hänelle kopion kauppakirjasta niin lupa meille myönnetään :) Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki kunnalle tässä asiassa :)

Arkkitehti päivitti vielä talokuviamme kun tämä mamma päätti vielä sisustussuunnittelijan tapaamisen jälkeen, että tarvitsemme sittenkin oven kodinhoitohuoneesta ulos. Lisäksi muutama vesipiste vaihtoi paikkaa tapaamisen jälkeen. Kirjoittelen tuosta sisustussuunnittelijan tapaamisesta ja tuloksista kunhan ehdin.

Pihasuunnittelijamme Linda piipahti uudemman kerran tontilla kun olimme saaneet talon paikan mallailtua sinne. Nyt saimme sovittua mitkä puut säästetään ja mitä kiviä yritetään säilöä. Harmittavan moni ihana iso kivi jää juuri talomme kohdille, eli saavat lähtötuomion :( Mutta niitä meillä riittää, eli eiköhän muutama kaunis jää pihalle kaunistukseksi. Nyt kun tontti vaihtuu vihdoin meidän omistukseemme, alkaa moottorisaha laulamaan :)

Törmäsin naapureiden tontilla potentiaaliseen maatyöntekijäänkin. Toive on, että saisimme heinäkuussa maatyöt tehtyä tai ainakin aloitettua. Ylöspäin rakentaminen voisi alkaa sitten elokuun vikalla tai syyskuun ekalla viikolla. Ken tietää.

No, talotoimittajamme HEVI kivitalojen Lauri lupasi silti jo tilailla ontelolaattamme, jotta ei niitä jouduta odottamaan. Toimitusaika on 6 viikkoa ja toimitusta voi aina siirtää eteenpäin, mutta ei nopeuttaa. Rakennesuunnittelu aloitetaan asap.

Sähkösuunnitelman tekijöitä olen jo kilpailuttanut, mutta en osaa laittaa niitä järjestykseen muuten kuin hinnan perusteella… Jos jollain on hyviä vinkkejä joko tekijöistä tai mitä tarjouksissa pitäisi ottaa huomioon niin kiitän kovasti!

Timpurikin pitäisi löytää. Yhden vinkin sain raksakimpan kautta, nyt pitää katsoa josko kemiat ja aikataulut kohtaisivat.

Olikohan vielä jotain muuta? Varmaan. Pitäisi tätä järjestelmällisyyttä jotenkin petrata…

Ai sellainen pieni juttu, että palaan töihin puolentoista vuoden tauon jälkeen viikon päästä. Saattaa myös aiheuttaa pienimuotoista painetta...

Niin että aikamoinen sekamelska täällä on menossa. Asiat nytkähtivät vauhdilla eteenpäin. Kiireen tuntu ja stressi on aikamoinen. Pahoittelen siis jos täällä on melko hiljaista välillä…

Jotta tämä kirjoitus ei olisi nyt ihan kuvaton, niin lisätään tähän ihanan seesteinen kuva Pinterest tililtäni (alkuperäinen kuva on The Design Chaser -blogista). Oi kun oma olo olisi samanlainen kuin tunnelma tässä kuvassa…


24 kommenttia:

  1. Onnea! Siitä se lähtee. :)

    VastaaPoista
  2. Oijoi, onnea! Oletko muuten kysäissyt, että olisiko sii teidän tulevalla alueella olevassa kerrostalossa vielä asuntoja vapaana?

    Ja peukku tuosta ovesta kodinhoitohuoneessa, ihan ehdoton! :)

    Saitteko vanhasta hyvän hinnan? Nopeasti se nyt sitten menikin ammattilaisen käsissä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin tuosta alta kommentteja kun tuli näemmä kolmesti tämä sama... :D

      Poista
    2. Kiitos :) Siinä on joku tulorajoitettu kerrostalo ihan vieressä, mutta taitaa olla nekin täynnä. Muutenkin tuolla liikkuu vuokra-asunnot tosi nopeasti, kun rakennetaan niin paljon… Harmin paikka, mutta nyt ei tarvitse sitten murehtia lasten hoitopaikkoja ihan heti. Ja työmatkakin on vielä lyhyempi Itä-Helsingistä. Eli puolensa kaikella.

      Ovi ei saanut paljon kannatusta mieheltä, mutta eiköhän hänkin arvosta sitä sitten kun asumaan asti päästään :)

      Vanhan asunnon hinta oli pienempi kuin toivottiin, mutta alueen hintatasoon verrattuna erinomainen. Hetken aikaa pohdittiin, että odotetaanko vielä parempaa tarjousta, mutta ei sitten uskallettu enää odotella. Ja alkoi tuo rakentamisen aloittaminen kutkutella sen verran kovasti, että tällä mennään.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Onnea ostotarjouksen hyväksymisestä! Keveämmin hartein eteenpäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt alkaa ahdistuskin taas hetkellisesti helpottamaan, kyllä elämä voittaa :)

      Poista
  6. Onnea ja voimia tulevaan! Älkää yrittäkö nielaista kokonaista omenaa kerralla, vaan yksi haukku kerrallaan. Hieno raksaohje, eikö?:-D Ihan ite keksin, on meinaan pari kertaa ollut tukehtumine lähellä kun on kuitenkin pitänyt niellä sitä kerralla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja erinomainen ohje :D Mutta älä odota että noudatan ;) Aikamoinen ahmatti nimittäin olen :D

      Poista
  7. Onnea ! Tiedätkö meillä oli tänään kosteustarkastus ja kaupat tehdään viikon päästä. Meillä on tontilla puut kaadettu ja rakennuslupa menee hakuun vasta elokuussa. Vuokra-asunto löytyi todella hyvällä tuurilla, olimme jo ihan epätoivoisia sen suhteen. Kaikki järjestyy !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mahtavaa! Ihan samoissa siis mennään. Kyllä kaikki järjestyy, tuskin taivasalle jäädään ;) Nyt toivotaan, että päästäisi tekemään maatyöt heinäkuussa ja että ylöspäin rakennettaisiin jo elokuussa :)

      Poista
  8. Onnea! Ihanaa, että saitte asuntonne myytyä, joten raksa-aikakin alkaa tuntua hieman lähemmältä :) Tuosta töihinpaluusta, täällä myös toinen joka palaa töihin 1,5 vuoden tauon jälkeen elokuun alussa. Kauhun sekaisin tuntein jo olen, etenkin lapsen päiväkodin aloituksen suhteen :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Siellä se oikea tekeminen häämöttää raksa-asioissa… Ai sulla sama tuska edessä? Taitaa meidän pienet siis olla aika saman ikäisiä :) No kerran töihin pitkältä vapaalta palanneena tiedän, että paluu tuntuu pahemmalta kuin on, eli aika nopeasti sitä pääsee taas oravanpyörään mukaan ;D Hieman saattaa tämä raksailu tuoda lisähaastetta arkeen, mutta kyllä kaikesta selviää. Ja lapset on hurjan sopeutuvaisia. Tsemppiä sinne!

      Poista
  9. Kylläpäs teillä onkin paljon hyviä uutisia! Onnea!
    Mä olen myös palaamassa elokuussa täyspäiväisesti töihin ja vähän kyllä jännittää miten tuo alkusyksy sujuukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Meitähän on samassa veneessä siis useampi… Tsemppiä sinne myös töihinpaluuseen, ihminen on siitä ihmeellinen, että selviää lähes mistä tahansa. Tätä mantraa minä ainakin itselleni hoen :D

      Poista
  10. Onnittelut edistymisistä ja virtuaalipaperipussi, johon voi puhallella tarvittaessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja virtuaalipussista :D hkä teilläkin sitten kohta voidaan puhallella siihen pussiin ;D

      Poista
  11. Hienoa, kiva että kunta toimii nopeasti ja joustavasti lupa-asioissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunta on kyllä ollut super joustava meidän kanssa. Toivotaan että jatkuu samalla meningillä läpi projektin :)

      Poista
  12. Upeaa, että saitte asunnon myytyä! Yksi iso taakka vähemmän. Ja tsemppiä töiden aloitukseen, minulla tuo on edessä elokuussa, mutta sulle kyllä laitan ison peukun ja valtavat tsempit, kun paluu töihin tapahtuu raksailun keskellä. Itsellehän tuo oli suorastaan leppoisaa aikaa, kun talon rakentumista sai seurata kotoa käsin :) Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Niitä tarvitaan... Täällä melkein hyperventiloidaan kun huomenna koittaa ensimmäinen työaamu... Paniikki meinaa iskeä, miten ihmeessä ehdin tehdä kaiken töiden ohessa?!? No, kai kaikki selviää ja hoituu :)

      Poista
  13. Onnea kovasti ostotarjouksesta!! Helpottavaa ja paljon mukavampi edetä raksailussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä nyt oli tämän raksailut alkamisen edellytys. Nyt alkaa sitten oikea tekeminen :)

      Poista

On mukava kuulla sinusta