sunnuntai 20. joulukuuta 2015

valoa kansalle - olohuone, ruokailutila ja keittiö

Valaistussuunnitelmaamme on väännetty jo jonkin aikaa. Alussa ajattelin, että emme tarvitsisi valaistussuunnittelijaa, mutta sitten aloin tutustua asiaan tarkemmin ja hukuin lumeneiden ja kelvineiden maailmaan. Onneksi sähkösuunnittelijamme Ari Miettinen Hendell Oy:ltä on erittäin pätevä valaistussuunnittelija ja sai ensimmäisellä sähkösuunnittelutapaamisellamme käännytettyä myös mieheni valaistussuunnittelun hyödyllisyydelle. Niinpä sain unohtaa teknisten asioiden pohtimisen ja keskittyä valaisinten ulkonäköasioihin ;)

Valaistussuunnittelu aloitettiin tutustumalla Pinterestin valaistuskansioon keräämiini tunnelmakuviin. Selvää oli, että pääosin haluttiin epäsuoraa valoa led-listojen ja seinävalaisimien muodossa ja lisäksi satunnaisia riippu- sekä lattiavalaisimia.

Odotan Arilta vielä listaa valaisimien tyypeistä, jotta voisimme aloittaa niiden kilpailutuksen, mutta valaisinten tyypit sekä paikat selviävät tästä sähköpistekuvastamme.

Ajattelin ensin esitellä tässä kirjoituksessa kaikken tilojemme valaistukset, mutta huomasin pian, että siitä kirjoituksesta tulisi kilometrin mittainen. Joudun siis jakamaan tilat osiin ja eri kirjoituksiin.

Keittiö-ruokailutila-olohuone


Keittiön valaisu hoidetaan led-nauhoilla ja -listoilla jotka tulevat kaapistojen ylle sekä yläkaappien alle. Lisäksi saarekkeen päälle upotetaan valaisinkisko johon tulee kolme riippuvalalaisinta. Todennäköisesti nämä Decolightin Enolat.

Valaisinkiskoon kiinnittämisen vuoksi emme joudu käyttämään noita tökeröitä kattokiinnitysosia, vaan valaisimista tulee entistä sirommat. Valaisinkisko on siitä kiva ratkaisu, että voin myös muuttaa mieltäni valaisimien suhteen. Monta kertaa ;)

Keittiön ongelmapiste on korkeiden kaappien viereen jäävä seinänpätkä / kulma. Ari epäili sen jäävän turhan pimeäksi ja siihen tuli miettiä lisävalaistusta. Itse olisin mielelläni lisännyt siihen esimerkiksi jonkun näistä:

By Rydens Bazar

House Doctor Game

Jieldé Loft 4410D
Mutta mies ei jostain ihmeen syystä voi sietää varrellisia seinävalaisimia. Pöh! Joten nyt ajatuksena on sijoittaa seinälle avohylly jonka alle laitetaan led-lista. Tämäkään ratkaisu ei kuitenkaan tunnu ihan oikealta. Pitää pohtia asiaa vielä siihen saakka kunnes sähköt vedetään seinälle.

Ruokailutilaan pöydän ylle upotetaan myös valaisinkisko ja siihen tulee kaksi-kolme riippuvalaisinta. Mallia tai tyyliä ei olla vielä lyöty lukkoon. Ehkä jotain betonista? Hyviä ideoita saa heittää kehiin ;)

Olohuoneen (ja samalla koko tämän yhtenäisen tilan) valaisee epäsuora valolista, joka kiinnitetään isojen ikkunoiden yläreunaan näin:


Meillähän eps-harkon sisäpuolelle kiinnitetään kauttaaltaan EK-kipsilevyt. Voimme siis hyödyntää kipsilevyä jättämällä sen ikkunoiden päältä niin pitkäksi, että se peittää ikkunoiden eteen tulevat screen-rullakaihtimet. Tämän ylimenevän osan alaosaan kiinnitetään led-lista joka tuo epäsuoraa valoa seinälle sekä kattoon.

Tämä valo ei kuitenkaan ole iltahämärässä kovin mukava silmälle ja siksi tila kaipaa muutakin valoa. TV-huoneen oven viereen siis tulee seinävalaisin joka valaisee ylös ja alas. Seinävalaisimiamme ei ole vielä valittu, mutta tiedämme, että ne ovat kuutiomaiset ja valkoiset. Jotain tämäntyyppistä:

Kuva täältä
Lisäksi huoneeseen tulee ns katseenvangitsijaksi joku isompi valaisin olohuoneen, keittiön ja ruokailutilan keskelle ylös (sähkökuvassa kolme ruksia). Nyt ajatus on juuttunut näihin ihaniin Tom Dixonin copper shade -valaisimiin (jotka esiintyivät tässä rakas joulupukki vol. 2 -kirjoituksessani), jotka voisivat olla ihanassa rykelmässä tähän tyyliin:

Mutta en sitten tiedä milloin lompakko noihin venyisi…

Näiden lisäksi saattaa olla, että olohuoneeseen tulee joku lattiavalaisin. Tämä aikaisemminkin jo kuolaamani Jieldén Loft D9406 sopisi aika hyvin, eikö ;)


Mutta siinä se, noilla valoilla pitäisi selvitä. Katsotaan minkä tilan valaistuksen seuraavaksi esittelen :)

4 kommenttia:

  1. Vausti! Upeita valaisimia. Meillä oli valaistussuunnitelma ja sitten spottivalot piti kuitenkin hankkia erit kuin mitä arkkitehti oli piirtänyt. Mulla harimittaa ihan hirveästi että ne ovat liian kirkkaat. Eli noiden lumenien kanssa saa olla tarkkana!

    Ongelmia ei olisi jos mies olisi suunnitelmien mukaan laittanut himmennettävät spotit... mutta kun se pihisteli siinä kertomatta mulle!!!??!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi noita miehiä... :D

      Meillä on suunnitteilla himmentimet lähes kaikkiin valaisimiin. Okei, ei ehkä arkieteiseen tai lasten makuuhuoneisiin, mutta lähes kaikkialle. Ja tuosta syystä toivotaan että pystytään hankkimaan valaisinsuunnittelijan kanssa valitut valaisimet. Niissä valoissa on niin paljon ominaisuuksia (esim juuri ne himmennettävyydet, kirkkaus ja vaikka muuntajat) joita itse ei osaa ajatella.

      Niin ja muistettava on tässä valaistussuunnitelmassa, että vielä on suunnittelun tasolla :D saa nähdä mihin sitten oikeasti on varaa :D

      Poista
  2. Iik mikä söheröviidakko tuo valaistussuunnitelma! Taidetaan mennä päreillä ja kynttilöillä :D ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis tuo on sähkösuunnitelma :D eli söherössä on mukana kaikki muutkin sähkövedot. Noi valaisimet on normaalisti merkitty rukseilla, isoilla jos riippuvalaisin ja neliön sisällä olevalla rukseilla jos seinä- tai kattoon upotettava valaisin.

      Poista

On mukava kuulla sinusta