torstai 1. lokakuuta 2015

kaikuuko?

Yksi ajatuksia viimeaikoina herättänyt aihepiiri on ollut akustiikka. Olohuoneemme nousee korkeimmillaan neljään metriin. Lisäksi tilassa on aikalailla ikkunapinta-alaa, kun pisimmän ikkunapätkän pituus on 7,5 metriä. Kivitalossa mahdollisuudet kaiku-ongelmalle on siis olemassa.

Mutta miten taklata tämä mahdollinen ongelmatilanne?

Messuilla ja blogeissa on taidettu nykyään kääntyä pitkälti akustiikkalevyjen (esim Konto) puoleen. Akustiikkalevyjä voidaan laittaa joko paloina kattoon
Kuva konto.fi
tai seinälle vaikka taideteoksina.

Innofusor.fi "Hiljaiset puut"
Henkilökohtaisesti minua eivät palakatot innosta, ehkä niistä tulee liikaa toimistomainen fiilis. Toisaalta olen kyllä ihaillut bloggarikollegojen toteuttamia palakattoja. Ehkä voisin taipua palakattoon tv-huoneeseen?

Taideteos voisi sopia, mutta riittääkö sellainen isoon tilaan? Ja mitä jos siihen kyllästyy?

Musta ovi -blogissa törmäsin ensimmäistä kertaa akustiikkakattoon, joka ruiskutetaan paikoilleen. Tuloksena siis tasaista pintaa. Me like! Mustan oven akustiikkamassatoimittajaa ei vain enää löydy, joten muutaman tarjouspyynnön laitoin toisille toimittajille, mutta pelottaa jo etukäteen moisen hinta…

Yksi mahdollisuus olisi päätyä stretch-sisäkattoon (esim Ninapinta), johon olen ensimmäistä kertaa tutustunut PS. Putkeen meni -blogissa ja nyt uudestaan Habitare-messuilla. Visuaalisesti kauniin pinnan ja nopean asennuksen lisäksi tuotteella on myös hyvät akustiikkaominaisuudet. Loistopaketti siis, mutta kun se hinta… Neliöhinta lähentelee seitsemää kymppiä. Laskeskeltiin tuossa, että perinteinen kipsilevykatto maksaa alle puolet tuosta. Mutta se kipsilevy ei tosin taita sitä kaikumista. Ja tekoon menee kaikkine tasoituksineen, hiomisineen ja maalaamisineen varmaan ainakin viikko kun tuon stretch-sisäkaton asentaisi kahdessa päivässä.

Mutta runsauden pula siis tässäkin asiassa. Ja eihän tässä mitään vaikeaa olisi, jos budjetti olisi rajaton. Jotenkin tämä tilanne pitää kuitenkin taklata, kaikuvaa kotia en halua missään nimessä.

Mutta onko teillä antaa viisaita neuvoja asiaan? Mihin te päädyitte ja miksi? Onko teillä kokemusta noista ruiskutettavista akustiikkamassoista? Tai niiden hinnoista…

8 kommenttia:

  1. Meillä on tuollainen pvc strech katto vaikka talo on rakennettu vuonna 1975. Se tarkoittaa, että näitä on ollut olemassa jo pitkään ja katot ovat todella pitkäikäisiä. Varmasti kannattaa kysyä esim Virosta sopivaa toimittajaa. Muistan, että eräs tuttu suunnitteli alkaa niitä Virosta maahantuomasn ja tekemään, eli hinta oli varmasti houkutteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Enpä tiennyt, että ei olekaan uusi keksintö. Onko katto ikääntynyt hyvin? Tuossa mietin, että kellastuuko?

      Habitaressa oli yksi Latvialainen (vai oliko Liettualainen?) toimittaja joka myös markkinoi noita. Pitäisi varmaan sieltäkin vielä kysäistä hintoja.

      Poista
  2. Meillä oli mietinnässä myös tuo Mustan oven ruiskutettava massa, ja sain firmalta tarjouksenkin. Toinen ehdokas oli korkean tilan seinään laitettava savilaastirappaus, ja kolmantena iso akustiikkataulu seinälle. Päädyimme tauluun, koska se oli noista esteettisin vaihtoehto. Taulun maalasi taiteilija Virpi Mäkinen. Itse en myöskään halunnut levyjen ruudukkoa kattoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko Lyde hinta syy, miksi ette päätyneet tuohon toimittajaan? Savilaastin akistiikkaominaisuuksia en muistanutkaan. Meillä ei vain ole kovin paljoa seinää mihin moisen voisi tehdä. Hieman olen pohtinut sellaista ihan visuaalisista ja ilmanlaadullisista syistä takan taakse, mutta en tiedä menisikö siinä hukkaan. Tuo teidän taulu on kyllä ihana. Riittääkö teillä tasaamaan kaiuntaa? Mä en kyllä tiedä myöskään että minne laittaisin taulun… ehkä tämä asia selkenee kun tila alkaa olla väliseiniä myöten valmiina. Onneksi kattoasiaakaan ei ihan vielä tarvitse päättää.

      Poista
  3. Moi!
    Itse olin alunperin täysin akustiikkalevyjä vastaan, koska en uskonut niiden sopivan millään sisustukseen ja ennemminkin ne näyttivät rumilta. Kutta onneksi piti perua sanat, sillä jo heti asennuksen jälkeen olin täysin sitä mieltä, että levyt tekevät katosta paljon ilmeekkäämmän ja särmikkäämmän kuin perus katto. Ja Kontoissa on hyvä puoli vielä asennuksen helppous ja se, että ne voi laittaa vaikka suoraan koolaukseen: säästyy kipsilevytys! Tosin meillä kipsilevyt piti olla jäykistävänä elementtinä.

    Mutta tuo stretch-katto vaikuttaa kyllä myös tosi fiksulta!

    Pelkän taulun vaikutus riippuu varmasti paljon tilan kokonaisuudesta ja esim. portaiden sijoittumisesta. Jos portaat ovat korkean tilan kohdalla, on kaikuminen vielä voimakkaampaa. Meillä on sen verran vähän tekstiilejä ja korkeista ikkunoista puuttuu vielä täysin minkäänlaiset verhot, että enemmänkin akustiikkaratkaisuja saisi olla.

    Tsempit taas valintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teidän katto onkin kuvissa kaunis! MItä nuo kontot suunnilleen kustantaa per neliö? Helppo, halpa ja nopea asennus on aina plussaa :)

      Meille ei onneksi tule portaita ja tila on "vain" 4m korkea. Ikkunaa tosin riittää ja tekstiilejä meille ei tule. No, yksi matto olohuoneeseen, mutta ei ollenkaan verhoja. Akustiikkataulussa on se hyvä puoli, että sitä ei tarvitse päättää rakennusaikana, senhän voi vielä lisätä myöhemminkin :) Mutta noi sisäkattoratkaisut pitää tietää jo alkuvuodesta (toivottavasti) :)

      Poista
    2. No totta, hölmö minä: eihän teillä porrasongelmaa olekaan :D Listahinta noissa taitaa olla 50 euron paikkeilla/neliö. Mutta Kontosta kannattaa kysyä suoraan tarjousta ja samalla vinkit mitä, miten ja mihin: palvelu ainakin oli tosi hyvää.

      Poista
  4. Meillä on myös Virpi Mäkisen (keltainenkeinutuoli) maalaus konto-akustiikkalevyillä. 3 metriä leveä abstrakti utuinen valko-musta-harmaa-männynruskea puunrunkomaisema katon rajassa. Taulu on todella kaunis ja oikealla tavalla huomaamaton. Se ei tunnu putoavan niskaan, vaikka on neljän metrin korkeudessa. Suosittelen.

    VastaaPoista

On mukava kuulla sinusta