keskiviikko 13. toukokuuta 2015

lasiliukuovi terassille

Pohdintaan on palannut jo alussa budjettisyistä haavelistalta ylipyyhitty lasiliukuovi takapihalle ja terassille. Tämä ultimatehaave minulla on ollut siitä saakka kun äitini ja hänen mihensä hankkivat moisen kakkoskotiinsa jo yli 10 vuotta sitten. Sen jälkeen olen aina ihastellut lasiliukuovia ja sitä miten ne jatkavat sisätiloja ulos.


Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Meillehän on tulossa olo-/ruokailuhuoneeseen 7,5 metriä pitkä ikkunaseinä, jonka eteen tulee 34m2 katettu terassi (joka joskus tulevaisuudessa tullaan toivottavasti lasittamaan). Kas näin:



Mielestäni tällainen ikkunaseinä huutaa lasiliukuovea kumppanikseen. Mutta kun se raha… Olin kuullut kauhujuttuja liukuovista jotka maksavat 5000€ ja siksi en edes tohtinut moista miehelle ehdottaa. Mutta sitten eräs talomyyjä esitti mielipiteensä siitä, että hänestäkin meidän kannattaisi miettiä tuolle seinälle liukuovea ja kuinka hänen kokemuksensa mukaan liukuovelle ei jää extrahintaa kuin 2000-2500€ kun huomioidaan sen takia poisjäävät ikkunat ja tavallinen ovi.

No eihän tälle hullulle tarvinnut muuta herätettä ja asiaa piti lähteä tutkimaan. Ja kaiken lisäksi kiireesti, sillä moinen päätöshän vaikuttaa talon piirustuksiin ja siten myös lupaprosessiin (joka pitäisi saada käyntiin asap…).

Niinpä otinkin reilu viikko sitten yhteyttä talotoimittajamme ja ikkunatoimittajamme suosittelemaan Profiniin ja aloin selvittelemään mitäköhän moinen liukuovi meille voisi kustantaa. Ja auts. Tuolle seinälle olisi järkevintä tehdä jako neljään, eli kaksi kiinteää ikkunaa reinoihin ja keskelle kaksiosainen liukuovi jonka mitta olisi noin 3,70m (korkeudella 2,6m). Tarkoittaen 1,85m liukuvaa osaa. Ensimmäinen hinta tälle osalle oli päätähuimaava 7300€! Siis yhdelle ovelle! Tähän sitten Profin suositteli, että ottaisimme heiltä myös ne liukuoven viereen tulevat kiinteät ikkunat, jotta seinän ilme olisi yhtenäinen. Täysijärkinen ihminen varmaan tuossa vaiheessa olisi jo viheltänyt pelin poikki, mutta siis vain täysjärkinen. Minä päätin odottaa, että mikä se hyvityshinta olisi ikkunatoimittajaltamme HR-ikkunoilta, jotta pystyisin laskemaan sen oikean + hinnan jota liukuovi aiheuttaa. Kyllähän nyt ikkunoiden ja tavallisen terassiovenkin pitää jotain maksaa, eikö? Ja jos hyvityshinta olisi kovin alhainen, ja toisin sanoen liukuoven hinta jäisi liian kovaksi, niin jätetään sitten leikki kesken.

No, hyvityshintatieto tuli ja ei ollut kovin suuri… Voin kertoa, että ei jää liukuoven hinnaksi vain 2000-2500€… Mutta enhän mä vieläkään voinut luovuttaa. Naputtelin siis vielä kaksi tarjouspyyntöä toisille liukuovitoimittajille. Ensin Lagerholmille (tekevät liukuovia tuotenimellä Hajom) ja sitten Klas1:selle. Toivoen tietysti, että hinnat olisivat huomattavasti huokeampia. No, Klas1:sen tarjous saapui juuri ja eipä ollut halvempi vaan hieman jopa tyyriimpi. Sormet ja varpaat siis ristiin, että Lagerholmin hinta on kohdillaan…

Mutta jos ei ole? Olenko sitten valmis luovuttamaan haaveen suhteen? En tiedä. Tiukille se pistää jos joudun. Olen nimittäin vähän sellainen ihminen, että jos jotain päähäni saan niin siitä on vaikeaa päästää irti. Budjetti tosin natisee jo nyt liitoksistaan, eli ei sekään loputtomiin kestä.

To be continued siis...

34 kommenttia:

  1. Meillähän on liukuovi uudessa talossa, ja se on kyllä ihana. Olen iloinen, että edes siitä sain pidettyä kiinni, vaikka tosi moni muu haave kariutuikin. Eikö teillä voisi olla sitten vain yksi liukuovi? Siis ettei koko seinää, vaan esim toinen pääty, yhdellä liukuvalla osalla? Jäisi hintakin varmaan puolen halvemmaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selitin varmaan huonosti, mutta siis vain yksi liukuovi ja siis yksi liukuva osa on tulossa. Tai siis on pyydetty moisesta tarjouksia. Visuaalisesti siis seinä jakautuu neljään yhtä suureen osaan.

      Eli ei halvenna valitettavasti… :(

      Mutta kyllä se vaan olisi ihana, hieno ja kaiken lisäksi käytännöllinen. Meillä kun tuo terassi jatkuu molemmille puolille oven, niin jos siihen tulee tavallinen ovi, niin se pitää aina ikävästi kiertää. Siinähän jo jalat väsyy ;)

      Poista
    2. Jos liukuovi jää kokonaan pois, niin yksi ihan näyttävä vaihtoehtohan voisi olla myös ikkunallinen pariovi terassille. Sellaista haaveilin tänne ekaan taloon aikanaan mutta haaveeksi jäi sekin silloin. Ja sitten tosiaan uuteen aloinkin jo himoitsemaan liukuovea (nälkä kasvaa syödessä) :-D

      Poista
    3. Niin, ja meidän liukuovi tuli Tiiviltä, oletko sieltä kysynyt hintaa?

      Poista
    4. Meidän arkkitehti haukkui noi pariovet niiden tiiviysongelmien takia. Tiedätkö pitääkö paikkaansa? Meinasi siis että kun kaksi ovea laittaa tälleen ilman välipuuta yhteen niin tuppaavat siitä keskeltä "klenkkaamaan". Siksi meille ei moisia edes mietitty. Lisäksi mietityttää yleensäkin missään ovessa se, että sen oven päälle joutuu laittamaan sellaisen pikkuikkunan kun ovia ei saa 2,60 korkeina. Pitäisiköhän miettiä ikkunaratkaisun muuttamista kokonaan siten, että tulisi 2,40 korkeat ikkunat ja kaikkien ylle pikkuikkunat. Kalliimmaksi tuokin ratkaisu tosin taas tulee...

      Tiiviltä en ole kysynyt hintaa kun Heini Koti seitsemän-blogista oli juuri kysellyt mm sieltä tarjouksia ja samassa olivat hinnat olleet Profinin kanssa. Ajattelin että tuskin meille niin erillaista hintatasoa osuisi... Voi olla että pitää silti vielä kysäistä jos liukuoviratkaisuun siis päädytään.

      Poista
  2. Meillä tosiaan Profinin tarjous oli samassa luokassa Tiivin kanssa, mutta kannattaa toki kysyä, jos näin paljon isommassa ikkunassa hintaero olisi suhteessa isompi.

    Meidän lasiliukuovi asennetaan muutaman viikon sisään ja tulen blogin puolelle kertomaan ensifiiliksiä. Meilläkin palo-osastoinnin vuoksi alunperin mietitty paikka vaihtui ja oven paikka ei ole ideaalein, mutta en vaan halunnut luopua ovesta. Säästetään sitten jostain muualta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiivillekin kirjoittelin tarjouspyynnön. Vielä ei ole tullut vastausta… Odottelen teidän kokemuksia :)

      Poista
  3. Mä oon sitä mieltä, että jos se tosiaan on ollut pitkään sun ultimatehaave niin sitten toteutat sen. Kerran te talon vaan rakennutatte (ellette oikein innostu ;))! Muuten aina harmittelet sitä, että se jäi tekemättä. Karsitte sitten vaikka muutamasta muusta jutusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin mäkin ajattelin, mutta tyhjästä on tosiaan paha nyhjästä. Tiukka budjetti tuntuu normisti tiukentuvan entisestään kun projekti etenee, eli liikkumavaraa pitäisi jättää. Pahalta näyttää, että haave jää saavuttamatta :( Ja sitten tosiaan harmitellaan. Joka ikinen päivä… Mutta 6000-7000e on vaikeaa mistään säästää vaikka tinkisi mistä.

      Poista
    2. Yksi parhaista ohjeista minkä olen rakentamiseen kuullut on että "tonni on helppo tuhlata, mutta vaikea säästää" ;)
      5 tonnia taitanee tarkoittanee jo aika suurta downgreidausta monestakin asiasta? Rakentaminen ei tosiaan aina ole sitä, että saa juuri sellaisen talon mistä unelmoi, vaan sellaisen talon mihin rahat riittää, eikö totta?

      Me luovuimme myös lasiliukuovista (olivat ensimmäisissä kuvissa piirrettyinä) jo hinnan puolesta, ja itselleni tulee niistä hieman mieleen myös Kanarian saarten hotellit (sieltä niitä saa ehkä edullisesti, kun niitä on kaikkialla?) ;)

      On kuitenkin totta, että jostain tietystä jutusta täytyy pitää kiinni rakentaessaan, siitä jutusta missä on eniten "sitä jotain". Me pidimme kiinni kattoikkunahaaveistamme, vaikka lisäkustannuksia niistä tuli se neljä tuhatta euroa (3 isoa kattoikkunaa). Toistaiseksi en ole hetkeäkään sitä sijoitusta katunut, enkä usko että tulen katumaankaan.

      Poista
    3. Kiitos J tästä kommentista. Mies kiittää eritoten ;) kirosi juuri tätä mun bloggaamista kun täällä kaikki kannustaa mua tuhlaamiseen :D

      Mutta olet siis täysin oikeassa. Salaisuus on miettiä se yksi asia joka on kaikista tärkein ja panostaa siihen jos raha on rajallista. Valitettavasti en osaa pistää sormeani vain yhteen asiaan vaan haaveilen ihanasta keittiöstä, ihanasta lattiasta ja ihanasta liukuovesta. Lisäksi tässä suunnittelun myötä ollaan kasvatettu neliömäärää ja tulostakin tuli kivinen. Budjetti huutaa hallelujaa ja valitettavasti en usko että ollaan osattu kaikkea edes ottaa huomioon. Kuinka paljon pitää esim budjetoida ilmastointiputkiin? Tai lattialämmityksen materiaaleihin? Huoh...

      Poista
  4. Itse liputan haaveiden toteuttamisen puolesta! Jostain on raha siihen revittävä tai muuten alkaa arjessa nyppimään? Toivottavasti joku halvempi vaihtoehto löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on. Mutta miehellä on kyllä pointti siinä, että ei pitäisi vetää itseään niin tiukille lainojen kanssa ettei sitten pysty tekemään mitään muuta kun istumaan kotona ja ihastelemaan sitä kymppitonnin lasiseinää ;D Katsotaan miten käy, nyt ei näytä kovin hyvältä...

      Poista
  5. Meillä oli myös haaveissa lasiliukuovi ja eteläterassin "osittainen" lasitus. Lasiliukuovesta jouduttiin myös luopumaan sen todella kalliin hinnan vuoksi. Olisihan se ollut mahtava saada kesällä olohuone jatkettua terassille, mutta 10 000€ löytyy tarpeellisempaakin käyttöä. Me korvasimme lasiliukuoven lasiovella, joka on käytännössä kuin yksi iso ikkuna, mutta onkin ovi. olen tähän ratkaisuun ollut tyytyväinen.
    Tulevaisuuden lasitus tulee todennäköisesti jäämään myös haaveeksi, sillä ainakin Espoossa lasitus syö rakennusoikeutta. Meillä on kaikki neliöt käytetty :(
    Mutta jos pystyt tinkimään jostain muusta, niin annan ääneni tälle pitkäaikaiselle haaveelle. Noi on upeita. Ehkä mekin mahdolliseen seuraavaan, thih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahalta näyttää, että mekin keksitään vieläkin parempaa käyttöä sille kymppitonnille… Onko teidän blogissa esitelty tota teidän ratkaisua? Pitää käydä tutkimassa. Nimittäin jos liukuovea en saa niin pitää pohtia olisiko jotain muuta parempaa ratkaisua…

      Ja enpä muuten tiedä syökö meilläkin rakennusoikeutta… No, meillä se ei ole toki tiukilla, mutta jos mennään liian isoon alaan niin lupamaksut nousee. Täytynee tarkastaa!

      Poista
    2. Hei,

      miltä valmistajalta te löysitte lasioven?

      Poista
  6. Essi, kysyhän hintaa myös näiltä:

    http://www.lasita.ee/fin/koti.html

    http://www.uksetehas.ee/fin

    T: Porotontalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa ihan Uksetehas unohtunut! Olen miettinyt heitä vain sisäovien osalta. No nyt naputtelin tarjouspyynnöt molemmille noille. Lasita onkin uusi tuttavuus.

      Mutta mies kyllä jo ilmoitti, että asia on loppuunkäsitelty ja jos en saa koko seinän hintaa pysymään jossain +2000-3000€ aiemmin budjetoituun niin ei tule liukuovea.

      Kävin tutustumassa teidän twitter-tiliin. Ihan mahtava pohja teillä!!! Tuleeko teille liukuovet Virosta?

      Poista
  7. Tuo lasiseinä kyllä ihan suorastaan huutaa liukuovea. Toivottavasti saatte haaveenne toteutettua. Pidän sormia ristissä! :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö… Pahalta näyttää, mies pisti jalkansa jo maahan… Salaa toivon silti ihmettä.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysy vielä näiltä:
      http://www.komplekt.ee/fi/
      http://www.alufront.fi/

      Poista
    2. Molemmat tekevät liukuovien profiilit alumiinista toisin kuin Profin, joka tekee puusta. Eli laatu ja kestävyys ovat aivan toista luokkaa. Komplekt käyttää saksalaista Schucon profiilia ja Alufront ruotsalaisen Sapan. Lisäksi molemmat olivat halvempia, kuin Profin, kun pyysin niiltä tarjouksia omaan taloomme.

      Poista
    3. Kiitos Timo! Molemmille laitettu vielä tarjouspyynnöt. Katsotaan saavatko hinnat niin alas kuin mies vaatii ;)

      Poista
  9. Eipä kestä.

    Tässä vielä yksi vaihtoehto, jota kautta meidän isot alumiini-ikkunat lopulta sitten tulivat. Huomasin juuri, että saahan sieltä myös liukuoviakin. http://www.fenglass.fi/yhteys.html. Ja tuolta ehdottomasti Tiilikaisen Reijo. Puhelin: 0400 789 236. Hän toimii Tampereella, mutta varmasti mielellään järjestelee asioita ympäri Suomen. Reijo järjesti meidän isot alumiini-ikkunat Tamperelaiselta Avekmet yhtiöltä: http://www.avekmet.fi/tuotteet/alumiiniovet/liukuovet/. Hinta oli erittäin kilpailukykyinen.

    Ja vielä vinkki väliovien tekijästä: http://www.arswood.net. Kun vertaat hintaa ja laatua, huomaat miksi sitä voin suositella. Sinne tosin kannattaa ottaa ensin yhteys puhelimella, että saa yhteyden auki. Vastailevat nihkeästi sposteihin. Mutta homma toimii siitä huolimatta ja saa minkälaisia ovia haluaa. Vaikka suunnittelisi oman mallin. Hinta kuitenkin alhaisempi kuin muilla. Kysymys on siis laadukkaista styrox täytteisistä ovista.....ei "halvoista" kennotäytteisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Timo! Jopas oli paljon uusia toimijoita! Nyt laitettiin sitten arkkitehti piirtämään kuvat sillä perinteisellä ovella, mutta haaveesta en ole vielä lopullisesti luopunut. Katson nyt noi vielä tulematta olevat tarjoukset ja jos on melko lähellä sitä mihin voidaan taipua niin sitten vielä kysäisen noilta.

      Poista
  10. Meillä oli pari viikkoa mietinässä tuollainen lasiliukuovi mutta haave kaatuu kyllä rahaan. valitettavasti. Lisäsin sinut lukulistalleni. Aloittelemme omaa raksaprojektiamme piakkoin ja vertaistuki on enemmän kuin tervetullutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne Terhi :)

      Taitaa olla sama tarina aika monella. Ovat himpurat niin tyyriitä, että pitää olla isompi budjetti tai valmis tinkimään muusta, että sellaisen saa. Mutta ovathan ne nykyaikainen ratkaisu. Näyttää siltä, että meilläkin jää haaveeksi.

      Käynpä tutustumassa teidän projektiin :)

      Poista
  11. Meilläkin oli suunnitelmissa niitä vähän joka paikkaan, mutta karsittiin sitten kaikki pois budjetin takia. Nyt tilalla on normaaleja lasiovia/kippi-ikkunoita ja ollaan tosi tyytyväisiä niihinkin. Ja hyvä olikin että karsittiin, sillä maatöihin upposi kuitenkin se 10t enemmän kuin suunnittelin ja muutakin rahareikää tuli matkan varrella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niitä rahareikiä se mun mieskin pelkäsi. Mehän tosin silti nyt sitten saadaan se liukuovi :) Virosta saatiin puolet halvemmalla ja ero normi-ikkunoihin ja oveen oli alle 3000€. Toivottavasti ollaan tyytyväisiä sitten asennuksen jälkeenkin :)

      Poista
    2. Heippa. Olemme vasta suunnittelu asteikolla ja haaveilen myös lasiliukuovista. Paljon ne tuli maksamaan Viron maaperällä ?

      Poista
    3. Hei Sari. Meidän isot ikkunat ja liukuovi maksoi reilu 6000€. Voin kaivaa tarkan hinnan liukuovelle jos tahdot? Jos katsot seuraavan aihetta koskevan kirjoitukseni niin löydät hintavertailua. Toki sitten kävi ilmi, että lasi ei ollut suomen turvallisuusvaatimukset täyttävää ja se piti upgradeta paksummaksi. Siitä taas seurasi hieman lisää hintaa. Kaikki lasisiukuovea koskevat kirjoitukseni löydät Lasiliukuovi-tunnisteen alta :)

      Poista
  12. Interesting blog all information are very important for me about the peili mittatilaus and i really need it thank you.
    peili mittatilaus

    VastaaPoista
  13. Liukuovet kyllä huikea keksintö. Kiitos jälleen vinkeistä :)

    VastaaPoista

On mukava kuulla sinusta