lauantai 3. tammikuuta 2015

betonilattia

Tarkoitus oli kirjoitella betonilattiasta tarkemmin vasta sitten kun olemme lopullisen lattiavalinnan tehneet, mutta alkoipas kutkuttelemaan asian selvittely niin paljon, että tartutaan härkää sarvista jo nyt :)

Betonilattiat ovat alkaneet yleistymään Suomessa vasta viimevuosina. Ulkomailla niihin kyllä törmäsi jo aikaisemmin, mutta Suomessa ne kai mielletään enemmän julkisten tilojen ja autotallien lattiamateriaaliksi. Itse törmäsin ensimmäisen kerran betonilattiaan kai ystäväni K:n asunnossa Sveitsissä. Silloin ihmettelin valintaa ja en olisi osannut kuvitellakaan kyseistä lattiaa meille. Mutta niinkuin monessa muussakin asiassa, taisin olla vain hieman hitaasti lämpiävää sorttia. Sillä kun nyt olen useammassakin ihanassa blogissa ja kauniissa kuvissa betonilattiaan törmännyt, niin se on noussut ykkösvaihtoehdokseni lattiapinnotteissa.

Miksi betonilattia? Lattiapinnoittessa arvostan helppohoitoisuutta, kestävyyttä, ulkonäköä ja jalkatuntumaa. Betonilattiassa on nämä kaikki kohdallaan, kuten edellisessä kirjoituksessani jo mainitsin. Laattalattia voisi myös ajaa asian, mutta pelkään sen hinnan muodostuvan kalliimmaksi ja en arvosta laattojen saumoja. Betonilattiaa mainostetaan myös energiatehokkaaksi, kun lattialämmityksen ja betonivalun päälle ei laiteta "turhaa" lattiamateriaalia. Tulevaan kotiin toivon myös mahdollisimman vähän listoja (lattia, ikkuna, ovi, katto…) ja betonilattian saa toteutettua listattomana. Plussaa siis sekin!

Betonilattian teossa on kaksi vallalla olevaa toteutustapaa: joko valun yhteydessä tehtävä tai sitten valun jälkeinen erillinen pinnoite. Kun lattia tehdään "kerralla kuntoon", pitää liippaus tehdä koneellisesti ja erityisellä pieteetillä. Betonin voi ainakin Designbetonin mukaan värjätä jo valuvaiheessa jos ei halua sitä perinteistä betoninharmaata, vaan vaikka vaaleampaa tai tummempaa. Kun lattia pinnoitetaan jälkikäteen, maksaa se useimmiten hieman enemmän ja vaatii silti huolellisesti tehdyn valun. Jälkeenpäin tehdyssä pinnoitteessa plussana on erityinen tasaisuus ja vielä laajempi sävytysmahdollisuus. Lisäksi pinnoite tehdään yleensä vasta väliseinien teon (ja tasoituksen sekä maalauksen?) jälkeen, eli olettaisin olevan vieläkin viimeistellympi. Pinnoitteissa on valinnanvaraa. Ensimmäisenä listattuna Designbetonin Elämyslattia+ ja toiseksi bongasin Villa Luova -blogista PiiMat firman Design-lattiat. Weberiltä löytyy myös vaihtoehtoja.

Ehdottomasti kaunein (tai kauneimmin kuvattu) betonilattia johon olen törmännyt, on Musta ovi -blogissa.

Kuvat www.mustaovi.blogspot.fi
Maja on kirjoittanut betonilattiastaan täällä ja kertoo ihmettelijöille, että heidän lattiansa on toteuttanut Designbetoni mikrosementtipinnoitteella (elämyslattia+) ja sen päälle vedetyllä lakalla. Kuulemma lattia on ihanan samettinen ja lattialämmityksen kanssa lämmin. Pidän tuosta melkein valkoisesta sävystä, joka elää valon mukaan. Mikään halpa ratkaisu tämä lattia ei ole ollut, sillä Maja kirjoittaa hinnan olevan n. 100€/m2. Tuskin sisälsi valuhintaa, vaan oletan hinnan olevan se mitä Designbetoni veloittaa mikrosementistä ja lakasta töineen.

Uuteen kotiin -blogissa on melko tuore ja tosi kattava kirjoitus betonilattiasta DIY meiningillä. Heillä betonilattia on ainakin kuvien perusteella aikalailla harmaampi. Sitä en tiedä, että oliko heidän valubetoninsa ihan perinteisen värinen vai oliko sitä värjätty (veikkaan ensimmäistä).

Kuva www.uuteenkotiin.worldpress.com
He tekivät lattiansa siten, että lattialiippaus tilattiin erityisen tarkasti tehtävänä. Valetun lattian päälle levitettiin litiumsilikaatti (kovettamaan pintaa) ja sitten lattia peitettiin kauttaaltaan muovilla muutamaksi viikoksi (muovi estää lattian liian nopean kuivumisen ja siten toivottavasti halkeamat). Muovien poiston jälkeen lattian annettiin kuivua. Kun lattia oli kuiva, hiottiin se neljään kertaan isolla vuokrakoneella ja lopuksi levitettiin päälle PentraGuard-käsittelyaine, joka vielä kiillotettiin koneellisesti. Hanna arvioi heidän lattiansa hinnaksi 9€/m2 (sisältäen 5€/m2 tarkemmasta lattiavalusta ja 4€/m2 käsittelyaineista) + vuokrakoneiden hinta + oma työ. Ei paha minusta! Hanna ystävällisesti kutsui minut katsomaan lattiaa livenä. Tarjous, johon varmasti tartumme :)

Kävin lukemassa tuosta PentraGuard-litiumkäsittelystä Betong Protect Finland Oy:n sivuilta ja mainostavat litiumkäsittelyä isoksi edistysaskeleeksi betoninkäsittelyaineissa. Mainitsevat tuotteen myös ympäristöystävälliseksi ja myrkyttömäksi. Mihin väite perustuu, sitä en osaa sanoa ja vaikka luinkin litiumin erinomaisuudesta tuolta, niin ilman kemian tuntemusta en osaa sanoa juuta tai jaata. Luotettakoon siis mainokseen ;) Tässä siis Anulle tietoa betonin myrkyistä, hän kun niitä pohti edellisen kirjoitukseni kommenteissa :)

Betonin myrkkyihin perehtyessäni opin, että ilmeisesti perinteisessä betonissa ei pahemmin käytetä lisäaineita. Mutta heti, kun betonilta halutaan jotain lisäominaisuutta, kuten pakkasenkestävyyttä tai pikaista kuivumista, joudutaan lisäaineita käyttämään. Talvibetonissa käytetään ns huokostimia joilla betonista saadaan pakkasenkestävää. Finnsementin sivuilla kerrotaan heidän käytössään olevista huokostimista. Toinen luokitellaan haitalliseksi ja toinen haitattomaksi kemikaaliksi. Vaikeita juttuja siis. Eli ehkä jos haluaa välttää kemikaaleja, niin kannattaa valita valumateriaaliksi perusbetonia ja odottaa sitä lattiavalun kuivumista rauhassa :)

Muita betonilattiaan liittyviä vinkkejä sain juuri tulevalta naapuriltamme. Hän sanoi, että jos itse hioo lattian, kannattaa huolehtia hionnan aikaisesta tuuletuksesta, sillä ilmeisesti hiontakoneesta tulee häkää ja hiojalle helposti sairaalareissu. Hyvä tietää. Toinen varoituksen sana liittyi tehdyn valun suojaamiseen. Kuulemma maaliroiskeita on mahdotonta saada pois. Uuteen kotiin -blogissa olikin seinien tasoitus ja pohjamaalaus tehty jo ennen lattiavalua ja ilmeisesti valun aikana suojattiin seiniä ja valun jälkeen lattiaa.

Näistä blogeista olen bongannut betonilattioita Musta ovi, Uuteen kotiin, Tillin raksaVilla LuovaMrs K and her life. Valkoisessa Harmajassa "pieleen mennyt" saunatuvan betonilattia päällystettiin Weberin Casa design-lattiapinnoitteella. Lisäksi Kotilato -blogista löytyy betonilattia jonka kanssa on saatu hieman harmaita hiuksia. Mutta riskinsä on kai kaikissa lattiapinnoitteissa?

Tässä siis netin syövereistä keräämäni infopaketti. Kun piirrustukset on tehty, niin voi tästä(kin) asiasta alkaa pyytelemään tarjouksia :)

6 kommenttia:

  1. Tosi hyvän tietopaketin olet betonilattiasta kerännyt, pitää ihan tallentaa kirjanmerkkeihin. Meille ei nykyiseen asuntoon sellaista kyllä saisi kun korkeintaan minikylppäriin, mutta sinne seuraavaan kotiin sitten ehkä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mirka! Pitää välillä yrittää, useimmiten kun tekstit jää sellaisiksi hajatelmiksi ;)

    Ja mahtavaa kun löysit tänne. Menenkin heti tutkimaan sun blogia, näytti nopealla vilkaisulla mahtavalta!

    VastaaPoista
  3. Olemme olleet todella tyytyväisiä Designbetonin toteuttamaan lattiaan. Hintaahan tuolle tosiaan tuli, mutta säästimme sitten muussa. Lattiamies teki meille myös valun, mutta nyt en millään kykene muistamaan, sisältyikö se tuohon 100 euron neliöhintaan.. Jos lattia kiinnostaa, niin tervetuloa kurkkaamaan vaikka ihan livenä, jos Espoossa päin liikutte :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ei ole sijoitus kaduttanut :) ja kiitos kun olet jakanut tietoa lattiasta blogissasi!

      Ja tuhannesti kiitos kutsusta! Ehdottomasti kiinnostaa tulla katsomaan livenä! Laitan sinulle meiliä myöhemmin niin katsotaan jos saadaan treffit sovittua :)

      Poista
  4. Meillä tosiaan väri on sellainen betoninharmaa. Betoniseinä on selvästi tummempi eli käsittely jonkun verran vaalensi lattiaa, mutta selvästi se on kyllä harmaa. Mitään väriä ei betoniin lisätty siis valussa. Suosittelen kyllä tätä meidän käsittelyä, pinta on todella helppo pitää puhtaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olette tyytyväisiä :) Ja tuo puhtaanapito on tosi tärkeää! Pitääkö teidän lattiaa muuten hoitaa vahalla? Designbetonin sivuilla puhutaan jotain vahan lisäämisestä pesuveteen tms ja mietin, että onko ihan yleinen hoitotoimenpide?

      Poista

On mukava kuulla sinusta