tiistai 24. toukokuuta 2016

hengissä ollaan - muuttoviikko (raksaviikot 39-42)

Näin siinä kävi tällekin raksabloggaajalle, että muuttokuukausi vei mehut ja blogin päivitys on jätetty suosiolla tauolle. Instagramia ja Facebookia olen yrittänyt pitää suht ajantasalla, mutta tänne ei ole energiaa riittänyt.

Mutta aikataulussa ollaan ja muutto häämöttää jo loppuviikosta. Kunhan ensin selvitään muuttotarkastuksesta.

Tarinointiin ei taida riittää energiaa, mutta tässä taas kuvia teksteineen. Talo on ihana. Ei voisi olla täydellisempi. Stressi ja väsymys on valtava ja saa nähdä onko muuton jälkeen olo onni vai ahdistus.

Arkieteinen alkaa olla valmis. Tänään valmistui valokattokin, mutta säästelen stretch-kattoon liittyvät asiat seuraavaan postaukseen.

Kurasyvennys sai maton Rovamatolta. Tästä myöhemmin myös tarkemmin, mutta hurjan tyytyväinen olen tähän! Vaikuttaa toimivalta ratkaisulta :)

Ikean Paxit rivissä. Sisuksia ja vetimet puuttuu vielä.

Laatat näyttävät tässä kuvassa vihreiltä! Laatan värihän on Beton Grey, mutta vaihtaa väriä valon mukaan tosi voimakkaasti.
Keittiö on valmis :) No, yksi sokkeli on vielä irti, sillä asitianpesukonetta ei olla vielä asennettu ja sen peitelevy pitää vielä kiinnittää.

Kylmäkalusteet pääsivät paikoilleen. Yllättävän tyytyväinen olen näihin ei-integroituihin Siemensin kylmäkalusteisiin. Vaikka en rosterin ystävä olekaan ;)

Blancon allas ja hana näyttävät ihanilta hienotasoite-seinää vasten :)


Talkooporukka syyhkäisi viikko sitten paikalle ja talo näytti heidän jäljiltään tältä:


Ei voi olla kuin onnellinen, kun lähipiiriin kuuluu ihmisiä jotka jaksavat auttaa ja välittää. Kuunnella valitusta ja iloita meidän puolestamme. Kiitos teille kaikille <3

Stretch-sisäkatto on nyt vihdoin tehty. Enää kaksi valokiskon asennusta ja se on siinä. Kirjoitan asiasta vielä tekstiä erikseen, mutta tässä pari maistiaista. Lisää löytyy Facesta ja Instasta :)

Bower&Wilsonin (massiiviset!) kaiuttimet piilotettuna sisäkaton alle. Näitä tuli yhteensä neljä olohuone-keittiö-ruokailuhuone -tilaan. HiFi-ratkaisuista tulee kirjoitusta myöhemmin. Näissä luotimme täysin Haloradion suunnittelutaitoon.

Ja valmista! Iso katto pingotettiin paikoilleen lopulta noin 20 minuutissa!
Vaate-/kodintoitohuone sai kodinhoitopisteen. Tämä on jo paljon valmiimpi, mutta näköjään ei ole tullut otettua enempää kuvia. Esitellään tämäkin tila sitten myöhemmin.


Sauna sai paneelit ja lauteetkin rakentuivat suitsaitsukkelaan. Saunasuunnitelmat muuttuivat lennossa vaaleasta tummaan ja nyt voi vaan olla tyytyväinen! Sauna on ihanan tunnelmallinen! Saunakin ansaitsee erillisen esittelyn sitten muuton jälkeen. Paneelit ja laudemateriaalit tulivat meille Suomen Tervalepältä ja ovat siis erittäin tummaksi käsiteltyä haapaa.



Rappaus valmistui tänään. On se ihmeellistä miten talon ilme muuttui legotalosta kivitaloksi! Kuin kaunis voi talo olla?!?

Tässä kuvassa rappaus näyttää yllättävän valkoiselta, seuraavat kuvat näyttävät sävyn oikeammin.


Tänään urakoitiin terassi tyhjäksi romusta ja poistettiin suojaukset. Vanhan asunnon terassikamat paikoilleen (näiden uusiminen sitten tiedossa kun voitetaan lotossa…) ja olut maistui hyvältä :)
Että sellaista tänne. Toivottavasti muuton jälkeen löytyy taas uusi vaihde ja pääsen esittelemään teille ihania tilojamme. On se vaan niin ihana. Unelmien talo <3

17 kommenttia:

  1. Oijoi, on teillä kyllä ihana koti! Huuurjasti jaksamista ja lopputsempit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihana tää on, ei siitä mihinkään pääse :)

      Poista
  2. Uusin edellisessä kodissa vastaavanlaisten ruskean puisen terassikalustuksen mustalla terassiöljyllä. Kunnon hionta ja muistaakseni öljyä kahteen kertaan. Tuli hieno! Aavistuksen työlästä, mutta lopputulos oli erinomainen.

    Ja tsempit vielä muuttoon ja loppurutistukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Pistetään harkintaan. Vaikka kalustuksen muotokieli ei puhuttele mua enää yhtään. Mutta toisaalta, lompakko ei nyt veny uusiinkaan. Katsotaan jaksaako/ehtiikö tänä kesänä tehdä mitään asialle.

      Poista
  3. Onnea sinne viimeisten ja ensimmäisten päivien kaaokseen <3

    VastaaPoista
  4. Onnea! Tässähän liikuttuu, kun toiset saa valmista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa :) Ennen kuin huomaatkaan niin olette samassa tilanteessa :)

      Poista
  5. Mainiota muuttoa! Ajattele, kohta saat heittää jalat sohvalle ja nauttia noista kauniista näkymistä omassa, ihanassa kodissa. Se on upea hetki se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hienoja sekä rankkoja hetkiä on eletty läpi ja siitä johtuu vaikeudet tekstintuottamisen suhteen. KOvasti yritän ottaa itseäni niskasta kiinni kirjoittamisen suhteen.

      Poista
  6. Ihana koti tulossa teille! Tsemppiä loppurutistukseen! :) Toive: Olisi erittäin mielenkiintoista lukea postaus panostin/pihistin - teillä kun on esimerkiksi tuo kaiutinratkaisu mielenkiintoinen, niin kovasti kiinnostaa millaisissa summissa liikutaan/lohkaisiko ison osan budjettia. Mikä oli kallein erikoisratkaisu? Missä säästitte jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anu. Kiitos kommentista ja anteeksi vastauksen viivästymisestä. Pistetään toive korvan taakse. Kirjoitusmotivaatiota on ollut erittäin vaikeaa löytää erinäisistä syistä ja monta ideaa kirjoituksille olisi. Katsotaan milloin saan aikaiseksi.

      Poista
  7. Stemppiä! Tuo blanko allas ja hana näyttää ihanalle ;), kuten kaikki muutkin. Muistanko oikein että tilasit Saksasta? Menikö tarkastuksessa läpi ilman huomautusta? kun joku keittiömyyjä mainitsi, että siinä ei ole rajoitinta kääntymisen suhteen mitä vaaditaan suomessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi viivästyneestä vastauksesta. Nyt on kyllä keittiömyyjä puhunut läpiä päähänsä. Meillä ei ollut mitään ongelmia tullin kanssa (meneekö noi edes kovin tarkan seulan läpi kun toisesta EU-maasta tulee?) ja tuo ei käänny vapaasti vaan ihan normaali rajoittimet on. HInta oli niin alhainen, että meidän keittiömyyjä sanoi, että ei itse saa noin halvalla maahantuojalta...

      Poista
  8. Innolla odotan seuraavaa postausta!
    Meillä stretch-katto viipyy.. Talo (lvi- ja sähkötyöt) valmis sitä lukuunottamatta.
    Instagramin puolelta näytti teidän katto oikein hienolta! :)
    Omaa odottaessa...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Nina. Katto on tosiaan hieno ja nyt kun saadaan kaikki loputkin bisnekset viimeisteltyä Juuson kanssa niin kirjoittelen siitä :) Vaikka kuulinkin, että teidänkin katto on jo valmistunut :)

      Poista
    2. Nyt on meidänkin katto asennettu viimeistä yksityiskohtaa myöden! :) Upea on! Ja kokonaan sinun blogikirjoituksen ansiota, että se meillä on.
      Kiitos siitä!

      Poista

On mukava kuulla sinusta